Tuntuu siltä, että aikuisiällä on vaikeaa löytää uusia todellisia ystäviä. Erilaisia hyvänpäiväntuttuja kyllä siunaantuu lisää, mutta läheisimmät ystävät ovat kotoisin jostain lapsuuden ja opiskeluajan välimaastosta.
Onkohan vika minussa? Ehkä. 6-vuotiaana oli helppoa sanoa, että leikitäänkö yhdessä ja silleen. Tosin Facebook on auttanut tässä vähän. Livenä tapaamaansa potentiaalista ystävää voi siellä ”kaverikosia” ja jos se hyväksyy, niin se on sitten siinä! 🙂
Vai onko tavallisella kolmekymppisellä niin paljon ystäviä, ettei hän lisää kaipaa? Ehkä niinkin. Työ- ja perhekuviot/parinmetsästys vie niin paljon voimia ja aikaa, ettei uuden ihmisen opiskeluun enää ole potkua. On helpompi pitää yllä vanhoja ystävyyksiä, jotka ovat toimivuutensa todistaneet.