28.11.2008 1963

Tunnustus: Tykkään Bridgetistä.

Aina kun mieli on jotenkin tylsä tai kaipaan jotain, jolla saa ajatukset muualle, nappaan kirjahyllystäni jomman kumman Bridget Jones -pokkareista. Olen lukenut kummankin opuksen liioittelematta ainakin 20 kertaa ja gradua…

26.11.2008 1963

Rakkaus on sisukas.

”Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” Tuttu kohta. Lähes joka kerta tuo lause kuullaan, kun kaksi ihmistä lupautuu toisilleen kirkollisen kaavan mukaan. (Ei varsinainen kiinteä osa…

23.11.2008 1963

Pesänrakennusviettiä?

Mulla on ihan hirveä käsitöiden tekemisvimma! Olen parin päivän ajan kutonut maanisesti villa-ankkaa ja nyt oli ihan pakko lopettaa vähäksi aikaa, kun oikea käsi alkoi puutua ihan lopullisesti… Pää pursuaa…

21.11.2008 1963

Effi – tarina nikkini takana

Kokeilin mitän ihmeellisimpiä mieleen juolahtaneita sanoja cityn rekisteröintilomakkeeseen. Kaikki varattuja. Sitten mieleen tuli rakkaani mummon nimi Effi (tai oikeastaan Effie). Ja kas! Se olikin vapaa. En jaksanut pähkiä enempää, vaikka…

19.11.2008 1963

Löytöjä kansissa

Odottavan aika on tunnetusti pitkä… Alan nyt olla siinä vaiheessa, että toivon jokaiselta mahannipistykseltä jotain enemmän (vaikka parhaimmillaan saatan pysyä muumipapan muodossa vielä 6 viikkoa ennenkuin lääketiede jakauttaa minut kahteen…

16.11.2008 1963

Nyhväillessä

Lauantai meni kyläillessä ja kotona nyhväillessä. Tänään olen vaan nyhväillyt lapsen seurassa, mies livisti kuoroharkkoihin ja salille. Töissäkäydessä viikonloput tai vapaapäivät tuntuivat paljon hohdokkaammilta. Tosin onnistun toisinaan suorittamaan vapaapäivänikin: ahdistun,…

13.11.2008 1963

Rakkauden markkinat?

Selailin äsken huvikseni deitti.nettiä. Niin monia mahtavia tyyppejä vailla rakasta! Tuli surku monen puolesta, koska on tuoreessa muistissa itelläkin se, miten epätoivoissani naputtelin ilmoja useemmalle deittipalstalle ja miten raastavaa sinkkuus…

11.11.2008 1963

Ensirakkaus

Meillä on olohuoneessa da Vincin Madonnasta juliste kehyksissä. Ennen lapsen saamista se oli kaunis kuva, upeat värit, rauhallinen tunnelma. Esikoisen syntymän jälkeen tajusin, että sehän on kuva imetyksestä ja katselin…