1963
Merimiehen rakkaudentunnustus
Isäni kävi kylässä lauantaina. Sillä on aina tapana käydessään tuoda jotain. Useimmiten se määrä, mitä se tuo menee ihan överiksi. Nytkin saatiin viitisen kiloa(!) pääsiäismunia ja lakritsaa (jotka meni kiireesti…
Kaikennielevä väsymys
Katoin äsken peiliin. Näytän vastalääkkeeltä vauvakuumeeseen. Varottavalta esimerkiltä kotiäitiydestä. Arki kahden pienen kanssa on sellasta sisseilyä, ettei omasta ulkonäöstä huolehtiminen ole päässyt to do -listalle. Hoen väsyneessä päässäni, että tää…
Luovuudesta
Työnantajani tuottaa neljän vuoden välein toimintakertomuksensa kirjanmöhkäleeksi (hiukan pienemmän puoleinen möhkäle). Uusimmassa oli luku suomalaisten arvoista ja asenteista. Luvussa esiteltiin tutkimusta, jossa oli kymmenen arvon arvostamista. Silmään sieltä pisti sellainen…
Tosiystäviä on olemassa!
Sain viikonlopun nauttia ystävyydestä. Pyysin hiukan arastellen lapselleni kummiksi vanhaa ystävää, jonka kanssa yhteydenpito oli välillä aika jäissä. Hän suostui ilomielin ja tuli pitkän matkan takaa ristiäisviikonlopuksi. Pikkupoika sai kasteen…