Odottavan aika on tunnetusti pitkä… Alan nyt olla siinä vaiheessa, että toivon jokaiselta mahannipistykseltä jotain enemmän (vaikka parhaimmillaan saatan pysyä muumipapan muodossa vielä 6 viikkoa ennenkuin lääketiede jakauttaa minut kahteen osaan). Niinpä tein eilen ajankulukseni keräily- ja metsästysretken kirjastoon. Hyllystä tarttui mukaan useampikin opus, mutta tässä niistä kaksi ja muutama ajatus mukana:
– Osmo Kontulan Halu ja intohimo – Tietoa suomalaisesta seksistä. Lueskelin sitä illalla peiton alla puoliunessa. Suomalaisen seksuaalisuuden historiaan liittyen mainittiin, että aina 1960-luvulle asti papit olivat aina ammattikunta, joka kommentoi seksuaalisuuteen liittyviä asioita. Sittemmin lääketiede vei pappien paikan, mutta negatiivinen asenne seksiin jatkui: siitä tuli ”pahuuden” sijasta ”sairautta”. Vasta 2000-luvulla yleinen suhtautuminen seksuaalisuuten on alkanut vapautua, mutta nytpä sitten puhutaan ”yliseksuaalisesta ajasta” jne. Tuli vaan näistä tiedoista mieleen, että opitaankohan seksiin liittyviin asioihin koskaan suhtautumaan luonnollisesti? Onhan se tietysti niin iso ja tunteita herättävä asia, jolla voi saada niin paljon pahaa ja hyvää aikaseksi, mutta kuitenkin…
– Toinen mukaan lähtenyt käsittelee samaa aihetta, mutta ihan eri tavalla: Turkkilaisen Yunus Emren runokirja Hullu sydän. Tykkään kaikesta hiukan hullusta! Varsinkin runojen muodossa. Tällä runoilijalla on rakkauteen ja maailmaan jotenkin rento asenne, välillä pikkuisen unelias, mystinen ja sekaisin kai rakkaudesta.
Kuulkaa kaikki,
minulla on teille kerrottavaa.
Olen tänään niin onnekas.
Rakkaani on vertaansa vailla.
Jos kävelen, kävelet vastaan.
Jos puhun, puhut suullani.
Jos istun, istut viereeni.
Mitä muuta toivoisin?
En hankkiudu pitkälle matkalle,
taivalla, saavu määränpäähän.
Löysin ystävän sisimmästäni.
Miksi vielä matkaisin?
– Yunus Emre