Raskaus, kotiäitiys ja imettäminen saavat pään tuntumaan useammin kuin usein jotenkin hataralta. Parhaiten pääni tilaa voi kuvata sanalla pehmeä. Ei oikeen leikkaa tai leikkaa hyvin hitaasti. Usein tulee myös möläyteltyä ajattelemattomia tyhmyyksiä.
Olo on varsinkin aikuisten kesken keskustellessa sumuinen ja ajatus kulkee hitaasti. Liikenteessä liikkuessa – varsinkin autolla lapset kyydissä – toistelen välillä liikennesääntöjä ääneen, etten niitä unohtaisi. (Huh. Tää kuulostaa tosi pelottavalta varsinkin tässä kirjoitettuna.)
Tässä pehmeässä päässäni olen sitten miettinyt ihmisjärkeä. Voiko omaan järkeensä luottaa koskaan ihan täysin? Jos jo tälläiset pienet hormonaaliset muutokset jo vaikuttavat näin paljon, niin mistä sitä tietää, mikä kaikki siihen järkeen vaikuttaa. Mistä tietää, että se pää on selvä ja kirkas ja oma päättely todella toimii? Vai onko järkikin suhteellista? *pyörittelee pehmeää päätään*