Kolmevuotiaan Läyliäisen kanssa taistellaan päivittäin ”kiinnostavimman lelun” -taisteluja. Läyliäisellä itsellään siis saattaa olla 15 pikkuautoa, mutta vain se kiinnostaa, jolla toinen leikkii. Tästä tietysti aiheutuu peruskomentoja, kuten ”ei saa ottaa kädestä” ja ”kyllä toiset saa välillä lainata sun leluja”.
Näissä taisteluissa on hiipinyt mieleen, ettei tuo ilmiö taida myöhemmälläkään iällä mihinkään kadota. Jollain toisella on aina se kiinnostavin mekko, työpaikka, auto, vartalo tai mies. Tai tyyli tai ajatukset tai ihan mikä vaan.
Toisen leikit näyttävät aina kivemmilta. Omat leikit taas… niin tuttuja! Mutta sen kai aikuistuessaan oppii, ettei toiselta saa viedä lelua kädestä. (tai ainakaan niin, että toinen huomaa sen)