Aina kun mieli on jotenkin tylsä tai kaipaan jotain, jolla saa ajatukset muualle, nappaan kirjahyllystäni jomman kumman Bridget Jones -pokkareista. Olen lukenut kummankin opuksen liioittelematta ainakin 20 kertaa ja gradua aloitellessani mietin jopa oisko Birdgetistä graduaiheeksi. (Pääaineena oli käytännöllinen teologia, joten kai sen sinne ois saanu jotenkin ympättyä…)
Jos jossain puhutaan lempikirjoista tai -kirjailijoista, en punastelematta kehtaa tunnustautua Bridgetin faniksi. Varsinkin, jos ympärilläolevat mainitsevat fanittavansa vaikka Anna Kareninaa, Humisevaa harjua tai edes Tarua sormusten herrasta.
Bridgeteissä nyt vaan on jotain joka puhuttelee. Ehkä olen itsekin jonkin tason bridget, vaikka sinkkuelämä onkin jo muutaman vuoden takaista historiaa. Mietin Bridgetin tavoin, miten paino voi NOUSTA pissallakäynnistä puoli kiloa tai miksen ikinä osaa sanoa mitään hohdokasta nyt vaan vasta puolen tunnin päästä. Ja miten saadaan mies hihkumaan himosta.
Taidan taas aloittaa toisen Bridgeteistä alusta ja etsiä käsiini suklaalevyn, sen verran ikävä marraskuinen ilta on.