Tänään taas vituttaa ja urakal, oikeen mitään tee mieli tehdä ja hirvee lista olis taas hommaa.
Parisuhdekin täysin solmussa tai ainakin siltä tuntuu ja kun meen aukoo suutani niin enköhän saa toisen vaan pahalle mielelle.
Ei mul oo tarkotus satuttaa, mä vaan haluan purkaa mun sisäisiä tuntoja.
Mikäköhän mua taas vaivaa.
Pitäis tää saatanan pää repii irti, kiskasta sielt kaikki piuhat pois ja asentaa pää paikoilleen. Sen jälkeen suu pieliin hakaset ja venyttää niit hakasii kohti korvia. Kielenkin vois irti leikata tai ainakin äänijänteet.
Toki on sitä varmaan helpompiakin keinoja mut ei tuu nyt mitään mieleen.
Mä oon kyllä maailman paskin puoliso. Oon 99% varma et jos tuo mies olis tienny kaiken sillon ku tavattiin mitä tietää nyt ei oltais tässä. Mut eihän se raukka tienny. Se näkin vaan sen piuhattoman version jonka suupielet oli venytetty ja josta ei ääntä lähteny. Taktikoitua ehkä, mutta ei tiedostaen.
Kai se on mulla sitten joku pariutumisriitti/houkutuskeino et olen ensimmäiset kuukaudet maailman ihanin ihminen ja toinen miettii et voiko tollasta olla ja elää euforiassa, sitten kun verkot on kiedottu toisen huomaamatta tarpeeks tiheeseen *naps* ja mies on loukus ja huomaakin joutuneensa hirviön kynsiin. Samalla myös se on jääny siihen euforian tunteeseen koukkuun ja annan sitä tasasin väliajoin pikkusen jolloin mies ei osaa haluta pois koska ajattelee että saa näin vielä takaisin sen maailman jota joskus oli. Harhaa, buahhahhahhahaaa.
Ja kyllä minua ei jätetä minä jätän. Olen elämässäni joutunut kerran jätetyksi, kaikki muut joista olen eronnut ovat silti olleet pyöriteltävinäni jos näin olen halunnut.
Julmaa, elämä on.
