Homot ovat lihansyöjiä!

  • bbHennaK

Näin kuului huuto senaatintorilla kun Pride-kulkue alkoi aloittamaan marssia. Itsehän nukuin pommiin kulkueesta, mutta ystäväni siellä iloisesti marssivat. Siellä oli aikamoinen meininki ja tänä vuonna jotkut hengelliset ihmiset olivat järjestäneet kunnon vastarinnan kulkueelle.

Kun Pridellä oli oma huutosakki ja megafoni joka julisti Pride-tapahtumaa, tuli siihen sitten joku ukkeli oman megafoninsa kanssa ja huusi kuinka syntisiä homot ovat ja joutuvat helvettiin. Ei sentään heitelty tomaateilla tällä kertaa. VAAN kanamunilla :) Kyllä ihmiset on sairaita sanon minä.

Kirjoitin tuossa facebookkiin tosiaan lauantaina, että Helsinki Prideen nyt matka käy. Sinne sitten tuli kommentti "seksuaalivähemmistö kunniaan". EI. Ei tarvitse nostaa homoja mitenkään ylemmäs tai kunnioittaa heitä sen enempää kuin ketään muutakaan. Eiks me voitais olla kaikki tasavertaisia ja jokaisella saisi olla samanlainen oikeus elää tässä maassa haluamallaan tavalla. Vahingoittamatta muita... Please????

11 kommenttia

Anonyymi

2.7.2012 16:38

Oikeessa oot Henna. Itse menin sinne vaikka hetero olenkin koska toivoisin, ettei enää luokiteltaisi suuntautumisen perusteella. Eikö me kaikki kuitenkin olla vain ihmisiä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.7.2012 02:17

Hyvä aihe! (: järkyttävä kuva.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

3.7.2012 07:23

Jos tasavertaisuutta haetaan niin ehkä olisi parempi lopettaa ne kulkueet ja sulautua massaan. Joka kerta kun jotain asiaa erikseen korostetaan sen sijaan että pidettäisiin sitä ns. normaalina ainoa lopputulos johon sillä voidaan päästä on joko kyseisen asian nostaminen erityisasemaan tai sen hyväksyttävyyden haittaaminen.

Pride ei ole tasa-arvokulkue, se on homoseksuaalisuuden korostamiseen tähtäävä marssi. Mitään tekemistä tasa-arvon kanssa sillä ei kuitenkaan ole.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.7.2012 12:30

Shiwa8 kanssa samoilla linjoilla. Emmehän me ns.hetrotkaan tee numeroa omasta "suuntautumissta". Turhaa provosointia tällainen Pride-kulkue.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

VeliSkeptinen

3.7.2012 22:29

Onko nimimerkki shiwan8:n avatarkuva otettu Senaatintorin portailla Pride-kulkueen aikana?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MAgrippa

6.7.2012 23:28

Oikein lausut, Shiwan. Vaikka HLBT -jengistä tykkäänkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.7.2012 17:09

Samaa mieltä olen, että minkä takia homoutta täytyy korostaa? Minulla ei ole mitään homoseksuaaleja vastaan ja minun puolestani he saavat mennä naimisiin ja vaikka adoptoidakin, mutta minkä ihmeen takia sitä täytyy niin kovasti korostaa? En minäkään mainosta joka paikassa, että "hei, olen hetero".

On se Henna kumma, että oli sitten Tuksun häät tai homokulkue, niin aina nukut pommiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vincenta

8.7.2012 21:29

Minusta tuo Shiwan kommentti ei ollut laisinkaan "hyvin lausuttu", vaan pikemminkin tyypillistä Suomi-urpoutta, että jos jollain ihmisryhmällä ei ole samoja oikeuksia kuin muilla, ja se kamppailee saadakseen ne (mikä luonnollisesti vaatii huomiota) niin se on itsensä korostamista, ja siten paheksuttavaa. Miten asiaansa voisi ajaa, jos siitä puhuminen ja sen esille tuominen on kiellettyä?

Yhteiskunta koostuu yksilöistä, eikä kukaan yksilö muuta vakiintuneita ajattelumallejaan, ellei hänelle näytetä, missä kohti hän mielipiteillään ja uskomuksillaan haittaa muiden elämää. Siksi vaikuttaakseen politiikkaan, ensimmäinen askel on vaikuttaa ihmisiin. Miksi muilla ihmisillä olisi oikeus vaikuttaa politiikkaan, muttei homoilla? Pride-kulkea on juuri vaikuttamista. Sellaisen tuomista esille, joita kohtaan monilta ei liikene ymmärrystä ja sen näyttämistä, että hei, me ollaan ihan okei! Ja sitten tiedoksi, että Pride kulkueeseen osallistuu paljon heteroitakin, jotka ovat samaa mieltä. Korostavatko hekin vain homouttaan?

Homojen tapauksessa ongelmana on, että jos nyt itse ei satu olemaan homoseksuaalinen, tai muulla tavoin kytkeytynyt jonkun sellaisen elämään, niin silloin ajattelee helposti niin kui te, että mitä nuokin nyt möykkäävät, ja saavat kelpo kansalaisia raivostumaan. Silloin kun asia ei liikuta itseä, niin monien ihmisten silmissä tuntuu olevan "Jonkun toisen ongelma"-kenttä. Hävetkää herrat ja rouvat. Ja tuo, että "Minulla ei ole mitään homoseksuaaleja vastaan ja miun puolestani ne saavat mennä naimisiin ja vaikka adoptoidakin, mutta minkä ihmeen takia sitä pitää korostaa" on yksi esimerkki samasta asiasta. Edelleen. Vaikuttaminen vaatii huomiota, ja jos se huomio ärsyttää, niin silloin sisäisesti ajattelee, että nykytilakin on ihan okei. Eivät useimmat homot korosta "Hei mä olen homo!", vaikka niin voisi kuvitella katsoessaan TV-ohjelmia, joissa homoutta käytetään markkinointikikkana. Jos se päivä koittaa, kun homoilla on yhtäläiset oikeudet, niin silloin Pride kulkue todennäköisesti säilyy enää perinteenä monissa maissa, mutta kun se päivä koittaa, ei kysytä "Miksi homot korostavat itseään?" vaan "Miksi pitää taas olla yksi tuollainen kaupunkijuhla?"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NOMAD_1

28.6.2013 17:14

VINCENTA on siinä oikeassa, että yhteiskunnalliset epäkohdat kuten epätasa-arvo lain edessä hukkuvat väistämättä välinpitämättömyyden mereen, mikäli niihin ei vedetä huomiota. Pride-kulkueet ovat yksi hyvä keino seksuaalivähemmistöjen asian esiin tuomiseksi. Kulkueissa esiintyy kuitenkin usein elementtejä, jotka herättävät kysymyksen siitä, liittyykö ylpeys seksuaalisuuteen vai seksiin (esimerkkinä Cityn Helsinki Pride-pikaopas sivun kuvan kuorma-auton lavalla oleva paidaton tekopeniksellä iloisesti vilkuttava nuorimies). Ja vaikka suurin osa kulkueen väestä olisikin tavallisen oloisia (joskin värikkäästi pukeutuneita ja suomalaiseksi erikoisen iloisia), niin miten helposti räikein osa värittääkään kokonaisuuden (ja peittää olennaisen).

Seksielementtien esiin tuominen provosoi erityisesti vanhempaa ikäpolvea riippumatta siitä, liittyykö se hetero- tai muunlaiseen seksiin. Toki provokaatio on yksi tehokas keino huomion kiinnittämiseen, mutta liioiteltuna se herättää vain vastareaktion eikä lainkaan ymmärrystä parantavaa pohdintaa: tunnepuolelle ajetut ihmiset kaivavat vain syvemmät poterot - ja onko siis ihme, että "länsirintamalta ei mitään uutta." Kenties jopa osa vähemmistöjen edustajista tavallaan tyytyy nykytilanteeseen, koska täydellisen hyväksymisen myötä häviäisi erityisyys suhteessa heteronormiin. Tämän jälkeen erityisyys pitäisi todellakin ansaita yksilönä, mikä on se kaikkein vaativin ja surullisen usein yksinäisin tehtävä (omasta kokemuksesta noussut ajatus). Edelleen seksielementti tuo mukaan vapaan seksin promootion, mikä sinänsä ei ole väärin, ellei se edistä vastuusta vapaata seksiä. Tasapuolisuuden nimissä todettakoon, että kyllä heterotkin ovat kunnostautuneet seksitautien levittämisessä, mutta tilaston kärjessä lienevät homoseksuaalit miehet. HIV leviää kasvavalla vauhdilla ja syfilistä on viljelty niin paljon, että parantumattoman kannan ennustetaan syntyvän muutaman vuoden sisällä.

Ymmärtääkseni SETA:n ja Priden tavoitteena on saada ihmiset ymmärtämään, ettei erilainen seksuaalisuus tee ihmisestä huonoa eikä varsinkaan pahaa; vastaavasti se miten paljon ja minkälaista seksiä suostuvaiset täysivaltaiset aikuiset harjoittavat, on yksinomaan heidän asiansa - kunhan se ei johda lisääntyviin klinikkakäynteihin ja antibioottikuureihin (ja tässäkin kohtuulliseksi omavastuuksi riittänee hoitokuluihin osallistuminen - siis ellei kyseessä ole vastuuton/valheellinen taudin levittäminen). Kysymys siis kuuluu: kannattaisiko seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustajien karsia seksielementtejä kulkueistaan ja muista promootioistaan itsensä ja asiansa edistämiseksi? Tämä ei tarkoita näkyvyyden vähentämistä vaan seksuaalisuuskysymyksen esiintuomista räikeiden ja yliprovosoivien seksielementtien varjosta. Juuri tätä puolta SHIVAN8 ja kumppanit voivat perustellustikin kritisoida (näitä perusteita ei tosin heidän kirjoituksissaan esiintynyt – siellä olivat vain ärtyneisyyden ja provosoitumisen merkit).

bbHennaK

9.7.2012 18:42

Vincenta..aivan uskomattoman osuva ja oikea kommentti..ei ois voinut paremmin sanoa! I agree! Loistavaa!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NOMAD_1

28.6.2013 17:15

Kaikkein olennaisin kysymys on mielestäni se, miksi vastuullinen seksuaalisuus kaikessa monimuotoisuudessaan herättää niin paljon kiistaa ja riitelyä? Seksuaalisuus on yksityisasia, kun ihmiset kantavat vastuunsa, eivätkä tuo seksiään yleiselle areenalle. Silti jotkut ottavat siitä parrunkokoisen rikan silmäänsä ja julistavat jopa kuolemaa omasta normistaan poikkeaville (useimmiten ainoana perusteenaan se, että Mooses näin käski). Valitettavan usein myös vähemmistöjen voima ja identiteetti ilmenee vain heteronormin mukaista massojen tyranniaa ja sen dogmaattisinta keihäänkärkeä vastaan taisteltaessa (johon sisältyy myös tarve tuoda omaa seksiään näkyville).

Jokaisen ihmisen identiteetti ja erityisesti seksuaali-identiteetti ovat arkoja paikkoja, mistä kertoo niiden ympärille liian usein rakennettu hyökkäävän aggressiivinen puolustus – hyökkäämme erilaisuutta vastaan, jotta minuuttamme ei koeteltaisi. Suojelemme itseämme kovuudella ja suvaitsemattomuudella, emmekä uskalla avata itseämme koeteltavaksi. Muiden hyväntahtoinen kritiikki on kuitenkin suurin yksilöä eteenpäin vievä voima. Hyväntahtoiseksi kritiikin tekee kuitenkin vasta tahto ymmärtää muuttamis- ja muokkaamispyrkimyksen sijaan. Miten puutteellista ihanteena pidetty suvaitsevaisuuskin on – siinähän ei ole tippaakaan kiinnostusta, arvostusta ja rakkautta:

”Mitä muuta on rakkaus, ellei ymmärtämystä ja iloitsemista siitä, että toinen ihminen elää, toimii ja kokee eri tavoin kuin minä?” – Friedrich Nietzsche

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi