Not in my backyard

  • Antti Pikkanen

Seurasin eduskuntavaalien ääntenlaskua, tietenkin, netistä. Ensijysäytyksen tapahduttua, siis kello 20 reikäreikä, Facebookin yli pyyhkäisi tsunami. Jälkijäristykset jatkuvat edelleen.

Nyt on minun vuoroni harrastaa NIMB- eli Not In My Backyard -ajattelua. Eivät ne onneksi minun nenäni alla pyöri.

En ole ainoa, joka miettii, mistä ne äänet ovat tulleet. No eivät ainakaan Facebookista, harmi, ettei sen kautta voinut äänestää. Johtopäätös: eivät koko minun mukavuusalueeltani. Ja luojan kiitos minulla on sellainen! Kiitos vaalit, että saitte minut ymmärtämään sen!

Henkilökohtainen mukavuusalueeni on tässä yhteydessä se tiivis kaupunkialue, jolla asun. Alue, jolla meidän jostain syystä usein ajatellaan asuvan jonkin mystisen pakon edessä. Alue, jolla persut saivat alle viiden prosentin kannatuksen, vaikka äänestysprosentti oli huimat 84,3.

Tämä alue sijaitsee Helsingin keskustassa.

Vaalituloksen selvittyä näin silmissäni entistä vahvemman kontrastin kaupunki - muu Suomi. Mistä? No edelleen Facebookista!

On se ihmeellinen paikka: kun vilkaisen ystävälistaani, noin 80% heistä asuu kaupungeissa. Valtaosa ihan kunnolla, keskustassa. Loput asuu sitten ihan kunnolla jossain kauempana - maalla. Ei ihme, ettei silmiini osunut yhtään voitonriemuista statuspäivitystä.

Asenteet eivät ole muuttuneet mukavuusalueellani. Missä mahdettiin äänestää eri tavalla? Vai herättiinkö maalla vain äänestämään kepun sijasta persuja? Heräsikö kukaan? Vastausta eivät tunnu löytävän edes he, jotka päivittävät poliittisia statuspäivityksiään viiden minuutin välein. Ei edes Pirjo-Petteri, joka viisi minuuttia sitten laikkasi Vasemmistoliittoa, eikä Riikka-Rami, joka joinasi ryhmään Ei perussuomalaiselle Suomelle.

Noh, rakkaat ystävät, vaikka kaukainen maaseutu ehkä heräsi vaaliuurnille, maalla ei tarvitse onneksi vieläkään käydä. Siellä asuvat löytää verkosta. Sen kuin lisäätte pari maajussia Facebookissa ystäviksi. Vastaukset löytyvät heti, myös siihen, että missä se perussuomalainen Suomi oikein on. Kun ei se ole täällä kaupungissa, ei, vaikka kuinka etsin. Huhuu?

Olenko ainoa, joka ei näe tässä kuvassa hitustakaan romantiikkaa?

He hyväksyvät teidät varmasti ystäviksi, tekemisen puutteessa. En minäkään monen sellaisen kanssa ole vuosiin jutellut, vaikka listallani heitä on kasapäin. Joka kerta vilkaistessani jonkin pikkukunnan Facebook-sivua voin huokaista helpotuksesta huomatessani, ettei mikään siellä ole muuttunut. Netistä voi myös seurata vaikka webkamerakuvaa Keski-Järmälän Salen parkkipaikalta. Sitä ei tarvitse katsoa kuin puoli minuuttia niin tajuaa, miten ihanaa on, ettei siellä tarvitse olla itse.

Ai että on ihanaa asua kaupungissa! Siis ihan oikeassa. Suomen pienin kaupunki sattuu olemaan 1500 asukkaan Kaskinen, mutta kaupunki-sana siinä edessä on vain päättäjien julmaa sarkasmia.

Kirjoitettaessa soi Röyksopp - Follow My Ruin

10 kommenttia

Anonyymi

19.4.2011 15:34

Juuri näin! En ole kuullut kenenkään myöntävän äänestäneensä persuja.

Ja näin takahikiältä muuttaneena voin todeta, että minua ei Helsingistä saisi pois enää millään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.4.2011 16:02

Muutin kaupungin keskustasta keskelle maaseutua. Ja en enää ikinä muuttaisi takaisin kaupunkiin, päivääkään ei ole tarvinnut katua. Ilma on puhdasta, ympärillä on tilaa, ihmiset ovat ystävällisiä ja luonto on uskomattoman kaunista. Helsingissä on kiva käydä - kunhan sieltä pääsee pois.

Pääasia on kuitenkin, että jokaiselle löytyy sopivin asumismuoto :) Toiset tykkää elää kaupungin ihmisvilinässä ja toiset tykkää rauhallisemmasta elämästä lähellä luontoa. Ja maalaisuudestani huolimatta en todellakaan äänestänyt Perussuomalaisia, vaan ääneni sai enemmänkin kaupunkilaiseksi mielletty puolue.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.4.2011 21:43

Hienosti te helsinkiläiset kuitenkin saitte Halla-Aholle äänivyöryn eli siitä kiitos, on mukavaa saada sellainen yliopistossa sivistystä imeskellyt tohtori eduskuntaan. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

20.4.2011 00:59

Ensimmäisenä ajatuksena tekstistä heräsi, että minkä ikäinen olet? Kasvaisit nyt aikuiseksi ensin.

Toinen ajatus oli, että niille jotka haukkuvat toisia konservatiiveiksi - kuin siinä olisi mukamas jotain huonoa - tuntuu olevan kovin vaikea sulattaa muiden erilaisia näkökantoja. Taitaa se oma näkökanta olla melkoisen fundamentalistinen. Viittaan tällä enemmän esim. ViRHeisiin puolueena, kuin tämän tekstin kirjoittajaan. Kunhan pohdin...

Oikeisto/vasemmisto, musiikki/"musiikki", Linux\Windows, vegaanit/laajempi ruokavalio, maalla/kaupungissa, Helsinki/muu Suomi?? Kovin on mustaa ja valkoista...

Miksi kuvassa pitäisi nähdä romantiikkaa? Näen siinä lähinnä työtä. Toivoisin monien kaltaistesi joskus joutuvan kokeilemaan edes jonkinlaista oikeaa työtä, niin tajuaisitte jotain muiden ihmisten arjesta. Toivoisin, että tällä vaalikaudella voidaan edes hieman vahingoittaa hyvä veli-verkostoa ja korruptiota maassamme. Kauheasti pelätään, kun kansa ei äänestänytkään niin kuin ennen? Suurempi ihme pitäisi olla esim. mistä löytyy ne 7800 ihmistä, jotka antoivat äänensä Ilkka Kanervalle?

Ja kumma, kun ne ihmisten kaverit tuntuu olevan linkkejä selaimessa nykyään :P

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

20.4.2011 09:29

Eikös tällainen "ihan ok, kuhan ei mun takapihalla"-asenne ole aina aika kaksijakoinen? Eli eikös tässä ollut ideana ajatella mustavalkoisesti?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.4.2011 17:39

Herra anonyymi 0059, tekstin kirjoittaja on työskennellyt asiakaspalvelu- ja jopa pikaruoka-alalla. Myös opiskeluiden ohessa. Voin kertoa, että etenkin jälkimmäinen yhdistettynä oman tulevaisuuden rakentamiseen on täysin rinnastettavissa kuva-assosiaatioosi. Oikeita töitä, hurja vastuu (usko pois) ja vielä minimipalkalla. Plus vihaiset asiakkaat, joita tuskin lypsettävät lehmät ovat. Ajatusmaailmasi on tältä osin täysin yhtä mustavalkoista: se, että osaa ilmaista itseään kirjallisesti ja asuu PK-seudulla ei aina tarkoita selkärangatonta kultalusikkasuuta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.4.2011 12:31

Androgyyni anonyymi 1739, olet oikeassa. Lehmät eivät ole asiakkaita. Eivät ole sitä ollessaan navetassa, eivätkä silloinkaan kun ne on jatkojalostettu hampurilaispihviksi joka hurjan vastuullisesti asetetaan sämpylän väliin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Antti Pikkanen

22.4.2011 20:58

alittlerusty, täsmälleen, mutta vielä suuremman vyöryn helsinkiläiset saivat Arhinmäelle. Siis puolueelle, jonka valtakunnallinen äänimäärä oli alle puolet Halla-Ahon puolueen äänimäärästä. Päätelmä on yhtä black-and-white kuin tämä teksti.
Kiitokset pointeistanne!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.6.2011 09:22

Luin vasta nyt tämän. Huvittavinta kirjoituksessa on se, että kirjoittaja on itse ns. heinähattu eikä stadilainen. :) Sitten mietitään missä se Suomi on missä vihataan vihervasemmistoa...

T: 3. polven stadilainen, akateeminen ja persu-äänestäjä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Antti Pikkanen

27.6.2011 10:26

Multa jäi lukematta se kirjoitus, jossa se olisi ollut jotenkin hukassa, mutta onneksi kolmannen polven stadilaisuus on jotain yhtä surullista kuin kolmannen polven ylöjärveläisyys.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi