Maisemanvaihdoksesta jo pitkään haaveilleena, olen ryhtynyt pohtimaan eri vaihtoehtoja, enemmän ja vähemmän tosissani. Mitta on tullut täyteen kyllä ennenkin, mutta eräät tahot lisäävät tieten tahtoen vettä myllyyn, koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Se on kuitenkin sama kuin kantaisi vettä kaivoon. Haluaisin muistuttaa siitä että kaivoon on pudottu aiemminkin, ja joskus sieltä ylös pääseminen on osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi.
En voi sanoa että seinät kaatuisivat päälle. Ne kun nyt vain sattuvat olemaan niin jykevää tekoa. Se, mitä niiden takana tapahtuu, ei kuitenkaan anna aihetta hurraamiseen. Jos nyt alkaisin säästää, niin kuinkahan kauan menisi siihen että saisin lipun yhteen suuntaan avaruuteen. Avaruusmatkailu kehittyy toki tälläkin hetkellä aimoharppauksin, mutta missähän vaiheessa avaruuteen pääsee äkkilähdöllä. Mitähän sellainen tulisi kustantamaan.
Missähän vaiheessa ollaan siinä pisteessä, että ensimmäiset uudisraivaajat lähtevät tältä nuivalta pallerolta laiduntamaan niitä vihoviimeisiä käymättömiä korpimaita. Voisin ilmoittautua pioneeriksi perinteisessä villin lännen hengessä. Jos vaikka jonkun oman pienen pallukan tuolta taivaalta saisi kynnettäväksi. Lupaan olla tekemättä samoja virheitä joita ihmiskunta tuntuu toistavan siihen kuuluisaan loppuun saakka.
Välillä tuntuu siltä etten kuulu tälle pallukalle. Entinen tyttöystävä tuli sitä ihan kysyneeksikin. Oikeastaan kysymys kuului näin: ”Tuntuuko susta siltä ettet kuulu tänne?” Taisin vastata että kyllä siltä taitaa välillä tuntua. Saatoin myös tulkita kysymyksen väärin. En ole toisaalta jälkeenpäin pahemmin ihmetellyt kuitenkaan sitä miksi poistuin suhteesta hyvän sään aikana ja pään vielä ollessa harteilla.
Mikäli rahat eivät yksinkertaisesti tule riittämään edes budjettimatkaan, niin eiköhän jossakin vaiheessa löydy myös nyrkkipajoja jotka erikoistuvat kokeellisempaan avaruusmatkailuun. Mahdollisesti jossain vaiheessa löytyy myös sopiva sponsori, joka viimein ampuu minut edes maata kiertävälle radalle. Sieltä saattaisi ainakin löytyä lopulta omaa rauhaa. Avaruusromu saattaa kuitenkin tehdä olosta totutun tukalan, eli se siitä haavekuvasta. Jatkan siis edelleen haaveilua ihmisromuna täällä maan kamaralla, toistaiseksi.