Ihmeellinen Lidl

Ostin burritotarvikkeita hieman riskirajoja kokeillen Lidlistä. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun ei siellä ollut kuin yhdenlaista kastiketta joka oli merkitty että ”spicy”. Ei siis ”hot” mitä ostan tyypillisesti ja olen jo alkanut vilkuilla chilien, sipulien, valkosipulien ja tomaattimurskan suuntaan tehdäkseni oman kastikkeeni tehosekoittimella kun ei noista kaupan ”hot” kastikkeistakaan enää oikein ole mitään iloa. Jauheliha, ne lätkät ja kurkut, sipulit sun muut täytteethän on ihan sama mistä ostaa ja kenen merkki niissä on. Olisi siellä ollut toisenlaista chilikastiketta kylläkin, mutta kerran ostin sellaisen ja sitä on vieläkin puoli pulloa jäljellä. Voi käyttää esimerkiksi spagetissa kun ei se ole tulista, vaikka lätkä pullossa niin väittääkin. Tosin voi olla, että niitä ei ole suunniteltu kaltaisilleni.

Yllätyin positiivisesti.
Lidlin El Tequito -merkkinen kastike oli yllättävän onnistunut hankinta. Lidl on muutenkin halvin ja toisaalta paras kauppa minkä tiedän (okei jos lihatiskiä haluaa, niin suosittelen sillä saralla Kuopion kauppahallia), johtuen varmaan pitkälti siitä että siellä ei ole käytössä minkäänlaista etukorttia, kuten ei kauppahallillakaan. Ainoastaan on lahjakortteja, jollaisen 20 euron arvoisena minä sain kun osallistuin grillikilpailuun kesällä. Toisaalta niin se on eräällä kylälläkin jossa on neljä huoltoasemaa ja ainoa jolla ei ole kanta-asiakasjärjestelmää on se jolla on aina halvin bensa.