Blogi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on ryömivares.

höpötilöpöti  3

Se vain pyöri ympyrää eikä kukaan tiennyt mikä sillä oli. Paitsi Nanot. Isä syytti Ryömivaresta joka oli laulanut sinä aamuna. Minusta se oli yhtä taikauskoista kuin Nanojen järvisieppaaja. Kaikki oli sen itsensä vika, kaikki mitä ikinä on tapahtunut.

Ensimmäinen sateeton aamu kuuteen viikkoon. Aurinko ei ollut vielä liian korkealla. Sammal oli kasvanut yli kaksikymmentä senttiä korkeaksi ja kutsui pehmeillä vihreillä. Kaikki halusivat ulos valoisaan. Ne, joilla oli jo oikea muoto, pääsivät. Jamosin raajat olivat jo täysin valmiit. Hänen säärensä olivat kasvaneet niin pitkiksi että vanhemmat ihmiset olivat alkaneet kutsua häntä heitukaksi. Sana oli kulkeutunut sukupolvelta toiselle, kukaan ei tiennyt miltä ajalta asti, ja tarkoitti pitkäsääristä tyttöä. Minusta se sopisi paremmin pitkähiuksiselle.

(Sci-fi aamupäivä eikä mitään tekemistä paitsi siivoamista eikä jaksa)