Ajatteletko vai luuletko ajattelevasi?

Otsikon kysymyksen havainnoilistamiseksi annan esimerkin:

Ateisti väittää pontevasti että ateismi ei ole ideologiaa

Oma ajattelu on sallittu jopa suotavaa, vaikka roikkuisikin muiden esiintuomisissa ajatuksissa(vaikkei nämä älyn jättiläiset edes ovat ensimmäisiä maailmassa näitä asioita pohtineita olekaan-harvoja poikkeuksia löytyy).
Koulutus/indoktrinointi on yleensä vaan haitaksi jos yksisuuntaisesta ajattelutavasta haluaa päästä eroon-nouse siis omiin jalkoihisi ja astu ulos pimeydestä!

”Ideologia eli aatejärjestelmä tai aaterakennelma on ohjeelliseksi muodostunut aatteiden kokoelma, poliittinen näkökulma todellisuuteen tai kaavoittuneeksi muuttunut poliittinen käytäntö, joka heijastaa tietyn yksilön, ryhmän, yhteiskuntaluokan tai kulttuurin tarpeita ja pyrkimyksiä.[1]lähde tarkemmin?

PiilotaEri ideologiakäsitteitä

Eri ideologiakäsitteet voidaan tiivistää kolmeen päätyyppiin:[2]

Neutraalin ideologiakäsityksen mukaan ideologia tarkoittaa ajatusten ja uskomusten järjestelmää ja näkemystä maailmasta. Sanaa käytetään neutraalisti, eikä ideologiaa itsessään pidetä sen enempää kielteisenä kuin myönteisenäkään.
Negatiivisen ideologiakäsityksen mukaan ideologia on vääristynyttä tietoisuutta, ja se häiritsee ja estää todellisuuden ymmärtämistä.
Kriittinen ideologiakäsitys liittyy kriittiseen teoriaan ja yhdistää ideologian valtasuhteisiin. Ideologia on tietty tapa, jonka avulla kuvataan, uusinnetaan ja myös muutetaan yhteiskunnan valtasuhteita.”

Nämä kolme ovat ateistin ateismi-ideologian pääpilareita:

1 en usko jumaliin
(määritellessä itsesi ateismin kirjoon kuuluvaksi ei ole muuta tapaa, vaan aktiivisena ateistina teet auttamattomasti ateismista ideologian)
2 uskon johon taikka kaikki näihin:
tieteeseen, filosofiaan kulttuuriin johonkin ”idoliin” ja itseeni
3 opin/harrastan/seuraan kakkoskohdan olevissa asioita

jos ihminen oppisi ajattelemaan niin huomaisitte mitä roskaa levitetään ihmisestä toiselle

bulkki yhteiskunnassa ja sen johdossa ovat just näitä päättömiä kanoja jotka toistavat mitä heille on opetettu samalla kuin elävät ymmärryksen illuusiossa
rattaat koneistossa jotka pyörivät mukaan tietämättä mihin suuntaan kokonaisuutta ajatellen- ”tarve tiedä” hierarkiassa joka on niin järjetön että hävettää kanssaihmisten puolesta
se joka jonkin asia koskee ON AINA saatava tietää KAIKKI häneen koskevat asiat sellaisenaan muuten ollaan taas sumuilemassa egojen ”tarve tiedä” hierarkiassa.

Tämä myöskään ei ymmäretä johtuen jokaisen tahon ominaisluuloja

Se ei ole niin vaikea, ja jos on niin lue läpi muutama kertaa ja ota opiksesi