Putkiremonttipäiväkirja

Viikon kotona olleena on helvetin hyvä hengähtää ja tarkastella sitä, mitä kaikkea putkiremontti toi jumalattoman laskun lisäksi.

Ensinnäkin, se toi ihan uuden arvostuksen oman kodin rauhaa ja mukavuuksia kohtaan. Tuttu sänky, oma kaukosäädin ja mahdollisuus kuivatella itseään munasillaan suihkun jälkeen on niitä oman elämän luksustoimia, joita voi tehdä vain kun on oma linnanherransa. Melkein kolmen kuukauden putkiremonttievakossa näitä asioita todella kaipaa.

Toinen hyvin suuri muutos on tietenkin se, että WC meni kokonaan uusiksi. Ne, jotka ovat nähneet vanhan paskahuussini, ymmärtävät kyllä miksi se on suuri muutos - ja ne jotka eivät ole, voivat katsoa sen alempaa.

Kaikki ei mennyt tietenkään ihan putkeen. Putkiurakoitsija oli siinä mielessä hieno firma, että koska olin menossa vain muutama päivä muuton jälkeen operaatioon jalkani vuoksi, niin he saivat oman kämppäni pari päivää aiemmin valmiiksi, jotta pääsin muuttamaan kotiin ajoissa valmistelemaan toipilasaikaani. Niille, joita kiinnostaa, makoilen nyt sängyssä seuraavat pari viikkoa lepuuttamassa leikattua jalkaani.

Mutta kun putkiremontti valmistuu, antaa urakoitsija tarkistusajan, jonka puitteissa asunnon remontista johtuneet viat ja virheet pitäisi tarkistaa ja ilmoittaa. Se takaa sen, että urakoitsija (myös aliurakoitsijoineen) korjaa mahdolliset virheet. Kun tuo tarkistusaika oli ummessa, olin itse juuri palannut leikkauksesta ja makoilin sängyssäni vahvassa kipulääkityksessä. Ihan päällimmäisenä ei ollut päässä ajatus tarkistaa WC:n saumauksia - joten nyt keittiön hellani on asennettu vinoon ja WC:ssä suihkuseinämä on asennettu niin lähelle WC-pönttöä, että en mahdu pyyhkimään persettäni oikealla kädelläni. Terveisiä vaan siis FIRA-palveluihin. Jää nähtäväksi, tuleeko asioihin korjausta vaikka niistä pari päivää myöhässä ilmoitinkin.

Vain muutamia päiviä enää paluuseen kotiin. Viimeisen viikon ajan olen laskenut päiviä ja ollut paitsi tavallista hermostuneempi, myös iloisempi. Kotiinpaluun osalta kaikki suunnitelmat ovat auki. Remonttiyhtiön ystävällinen kontaktihenkilö on avustanut siinä, että saatan päästä asuntooni päivän-kaksi ennen muita asukkaita, pelkästään siksi, jotta saan asuntoni taas valmiiksi ennen jalkaleikkaustani, joka odottaa minua alle viikko kotiinpääsystä.

Näin melkein kolmen kuukauden jälkeen yksi tärkeimpiä opetuksia on kuitenkin putkiremontin - ja oikeastaan minkä tahansa tilapäisen ja suuren rutiinien muutosten osalta se, että vaihtoehtoja kannattaa punnita paljon tarkemmin. Itsehän tosiaan lähdin soitellen sotaan ja ajattelin pystyväni asumaan työpaikkani ja/tai kavereiden nurkissa. Sitä tein, mutta se vähäinenkin rasitti sitten yllättävänkin paljon kaverisuhteitani - ainakin niitä, jotka eivät olleet aivan selkeimpiä mahdollisia tilapäistäkään yhdessä asumista varten. Toki ennen vappua hajonnut jalkani oli tässä seikkailussa se kaikkein eniten hämmennystä aiheuttanut asia, mutta siitä huolimatta jos olisin vielä maaliskuussa, harkitsisin jotain muuta tilapäisratkaisua putkiremontin ajaksi.

Syyt eivät ole pelkästään sosiaaliset, vaan ihan taloudellisetkin. Arvioin itse, että asuessani siskoni nurkissa Porvoossa, käydessäni autolla 3-4 kertaa viikossa Helsingissä, poltin kuukaudessa pelkästään besiiniin katumaasturibrontosauruksellani noin 300 euroa. Sillä rahalla on mahdollista löytää suhteilla todella pieni tilapäisasunto tai alivuokralaishuone melko läheltäkin keskustaa. Vaikeaa tuolla budjetilla se olisi toki ollut, mutta mahdollista. Toki on kuitenkin muistettava, että ei vertailu ole aivan noin suoraviivaista. Istuessani systerini lukaalissa arki-iltaisin tyhjentämässä hänen ja avokkinsa jääkaappia, olisin vastaavasti Helsingissä asuessani istunut lähiravintolassa siemailemassa viiden euron teetäni suklaakakun kera.

Toki pohjimmillaan koko putkiremonttiruljanssissa on se syy miksi kaikki omistusasunnon haltijat niitä inhoavat, eli itse remontin hinta. Omassa asunnossani Kalliossa se maksoi himpun yli 600 euroa per neliö, jota on pidettävä kai yleisesti ottaen hyvänä hintana Helsingissä. Kokonaishinnaksi tuli vajaat 35000 euroa, johon vaikuttivat myös omat valinnat kylpyhuoneen kalusteiden suhteen.

En itse ole asunnostani luopumassa, mutta kun aina toitotetaan sitä, että putkiremontti nostaa asunnon arvoa, niin kyllähän se niin vaan on. Kysymys on vaan, että kuinka paljon. Onko asuntoni nyt 35000 euroa arvokkaampi? Ehkä. Hädintuskin? Mitä itse olisitte valmiita maksamaan kalliolaisesta 1950-luvun kaksiosta (57 neliötä) omalla parvekkeella ja ylimmässä kerroksessa?

Tämä lyhytikäinen blogi lähestyy nyt loppuaan. Jos teillä lukijoilla on jotain kysyttävää remontista, sen vaikutuksista tai muuten haluatte purkaa mieltänne, tehkää se tuossa kommenteissa. Yritän vastailla parhaani mukaan.

Viimeinen kuukausi evakkoelämää alkaa ja huomasin alkaneeni miettimään jo takaisinmuuton ikävimpiä puolia. Tavaroiden siirtämistä takaisin keittiöön, kylpyhuoneen käyttöönottoa, mahdollisia rikkimenneitä tavaroita, uudelleen sisustamista - ja tietenkin, siivoamista.

Remppafirman ihana palvelunaisihminen vakuutti sähköpostitse, että remontoitavat alueet ovat ammattisiivoojan käsittelyn jälkeen vähintäänkin niin siistit kuin mitä ne olivat ennen remontin aloittamista. Jostakin syystä en ihan usko tuohon ja varaudun henkisesti ja fyysisesti siihen, että saan kilokaupalla kerätä laastipölyä keittiön kaappien päältä, niiden rakosista ja laatikostojen takaa. Tämä on jokseenkin selvää, eikä siitä kannata lähteä kiistelemään, mutta vituttaa vaan jotenkin valmiiksi rampana lähteä sitten konttailemaan pitkin ja poikin keittiönsä lattiaa.

Katselen kaihoisasti työpaikalleni rempan ajaksi eksynyttä imuriani. Siinä se pikku ihmevekotin möllöttää, letku esillä - käyttämättömänä. Pohdin sitäkin, kuinka helvetisti ihmiset käyttävät rahaa ylipäätään niin omituiseen vekottimeen kuin imuriin. Kuinka vitun idioottia on hehkuttaa jotain tiettyä merkkiä, kun imurin tehtävä on "vain" imeä paskaa sisäänsä riittävän tehokkaasti. Toisaalta, jos olisin pölyallergikko, saattaisin pitää tarkkaa kirjaa eri imurimerkkien tekniikasta ihan olosuhteiden pakosta.

Jokatapauksessa, diggaan kovasti purppurasta Dysonistani. Olen sen verran kapitalistipaskiainen, että olen viimeiset seitsemän vuotta antanut kotisiivouspalvelun parantaa elämänlaatuani siivotuttamalla lukaalini pari kertaa kuussa. En siis oikeastaan paskaakaan välitä siitä vaikka virolaiset vuokratyöläiset hinkkaisivat pölypallot nurkistani vaikka omaan vereensä dipatuilla hamstereilla, mutta pidän silti imuristani - jota siis en koskaan käytä. Se on vaan kaikessa rumuudessaan kaunis.

Vähän asiaan liittyen myös pakollinen suhdepäivitykseni. Se Deitti.netistä minua lähestynyt naisihminen ilmoitti, että voitaisiin jatkaa olemalla ihan vaan kavereita. With benefits.

Teille, jotka eivät tiedä mitä se suomeksi tarkoittaa, niin sehän tarkoittaa sitoutumatonta, kivaa yhdessäoloa, johon liittyy maailman parhaat suihinotot.

Siis oikeasti. Joidenkin naisten pitäisi opettaa sitä kansalaisopistossa!

Ja jumalauta Dyson - jos kehitätte jonkun vuosittaisen palkintogaalan parhaalle imurille, niin minä tiedän ketä itse äänestän.

Tekisi mieli alkaa alkoholistiksi, sillä yli kuukausi kiertolaiselämää viettäneenä se on ainoa asia joka puuttuu enää uskottavasta kulkurilookista. Huomaan sohvalta toiselle surffatessani laiminlyöneeni itseni huoltamisen, parta kasvaa jatkuvasti pidemmäksi ja suihku ei enää tunnu niin välttämättömältä kuin ensimmäisten evakkoelämän viikkojen aikana.

Kaverini sanoikin muuttaessani ulos asunnostani, että uskottava renttuilu parantaa mahdollisuuksiani naismarkkinoilla ja kyllä se niin kai on ollut. Vappuyönä eksyin erään Citystä bongaamani naisen kanssa täysin hetken mielijohteesta viettämään yön yhdessä hotellissa. Yö, joka jäi mieleen paitsi seuran, myös sängyn vuoksi. Kolmas kerta yli kuukauteen, kun vietin yön tavallisessa sängyssä.

Taivaallista.

Myös se sänky siis.

Tiettyihin naistyyppeihin vetoaa tietyntyyppiset tarinat. Se, kun kertoo elävänsä kiertolaiselämää sohvalta toiselle liikkuen vetoaa jotenkin naisten hoivaamisviettiin. Erityisen otollista kasvualustaa tähän tarjoaa 30+ naiset, joilla biologinen kello tikittää - ja jotain hoivattavaa tarvittaisiin korvaamaan sitä oman perheen tarvetta. Ja hei - sanokaa minua vaan hyväksikäyttäjäksi, mutta olen mielelläni paikalla kun hoivattavia yksilöitä tarvitaan.

Tietynlaista säälittävyyskerrointa kasvatti sekin, että kolmisen viikkoa sitten hajoitin myös jalkani. Kodittomana eläminen on ihan siedettävää ihanien ihmisten avulla ja rampanakin voi elää odotellessaan leikkausta, mutta nämä kaksi yhdistettynä ovat melkomoista pakkopullaa. Yritä siinä sitten vakavalla naamalla selittää ortopedille, että leikkaus olisi ihan kiva senkin vuoksi, että nyt jos joskus siihen leikkaukseen ja pariin yöhön sairaalassa olisi muutenkin tarvetta kuin vain jalan vuoksi. Sittenkun vihdoin pääsee kotiin, saattaa vituttaa kun pitää taas lähteä. Toisaalta, toipilasajaksi arvioidaan 2-4 viikkoa, joten veikkaan saavani olla kotona ihan tarpeeksi vielä tänä kesänä.

Ja kävin muuten kämpässänikin tarkastuskäynnillä pitkästä aikaa. Tällä hetkellä kaikki pohjatyöt ovat jo tehty uutta kylpyhuonetta ajatellen, putket ovat paikallaan ja keittiössäni on iso kasa laattoja odottamassa paikalleenasennusta. Näyttää jo siis siltä, että minulle tulee uusi, nykyaikainen ja tyylikäs paskahuussi!

Neljäs viikko tuomiota alkoi. Olotila putkiremonttievakosta on edelleen hiukan pöllähtänyt joka aamu, kun en ihan aina muista mistä herään. Selkä on tottunut jo vaihteleviin olosuhteisiin ja olokaan ei tunnu enää niin paskaiselta vuorokauden peseytymättömyyden jälkeen. Pärjään jo kaksikin vuorokautta ajattelematta sitä, että ympärilläni olevat ihmiset kavahtavat ödööriäni.

Myös vanhat opetukset peseytymisestä kenttäolosuhteissa ovat palautuneet mieleen. Aamupeseytyminen sujuu työhuoneen puhelinkopin kokoisessa, lähes pakkasasteille kylmenneessä WC:ssä, jossa märällä pyyhkeellä on helppo sutaista kainalot, nivuset ja persvako. Tässä nimenomaisessa järjestyksessä. Älkää kertoko työtovereilleni, mutta eräänä aamuna jouduin käyttämään keittiönurkkauksemme käsipyyhettä samaan tarkoitukseen. Kukaan ei vielä ole epäillyt mitään, mutta ehkä tämä avautuminen toimii ripittäytymisenäni.

Nukkumapaikkani, vielä muutaman kuukauden ajan. Mukana myös työpaikan maskotti Pertti-Maaria.

Sukkulointi kavereiden, sukulaisten ja työpaikan nurkissa alkaa tuntumaan normaalilta elämäntyyliltä. En juurikaan kaipaa kotini mukavuuksia vaikka vähän väliä ajattelenkin kuinka helpompaa/lämpimämpää/rauhallisempaa olisi sulkeutua omaan kotiin neljän seinän sisälle. Olen tosiaan onnellisessa asemassa moneen muuhun nähden ja pystyin rakentamaan työpaikalla lojuneesta vuodesohvasta itselleni majoituspaikan työpaikan kellaristudion nurkkaan. Tosin kaikki täällä käyvät naureskelevat sen perään, mutta minulle se on nukkumapaikka - paikka johon asettautuessani lyöttäydyn vapaalle, katson Netflixistä elokuvia ja nukahdan herätäkseni aamulla ensimmäisten työntekijöiden tulemiseen työpaikalle.

Kyllä. Taidan olla vähän introvertti.

Olen kymmenen päivää elänyt putkiremppa-kodittomana ja elämä tuntuu huomattavasti helpommalta kuin luulin. Osa nousevasta fiiliksestä johtuu varmasti ihan keväästä ja hormoneista, mutta osittain siitä, että en peruslaiskana ihmisenä enää juutu työpäivän jälkeen kotiin perusrutiinien pyörteeseen. Kun työpäivien jälkeiset illat on vapaana ja ei ole omaa kotia minne mennä, tulee helpommin hakeuduttua kavereiden seuraan sosialisoimaan ja sitten vain hakeuduttua nukkumaan jonnekin - yleensä firman työhuoneen nurkkaan kyhättyyn tilapäissänkyyn.

Vielä muutamia viikkoja ennen putkiremontin alkua kuulin vähän kaikkialta kommentteja teltta-asumisen ihanuuksista kun vastasin kysyjille, että en ole varautunut putkiremontti-asunnottomuuteen millään tavoin. Olen kai sillä tavalla vähän tyhmä, että en halua valmistautua kaikkeen, sillä kaikkeen voi sopeutua. Siksi se, missä nukun yöni on loppujen lopuksi aika pieni ongelma. Enemmän haittaa säännöllisen ja ennenkaikkea helpon peseytymismahdollisuuden puute.

Jos jonkin neuvon putkiremonttiin valmistautuville antaisin, niin se on varmaan se, että kannattaa miettiä tarkkaan oman parisuhteensa kaatamista ennen putkiremonttia. Tälläkin hetkellä kaipaan aiempaa parisuhdettani lähinnä sen vuoksi, että tyttöystäväni kämpällä oli suihku. Eli kun kuulette lähestyvästä putkiremontistanne, niin kiinnittäkää enemmän huomiota parisuhteeseenne. Ainakin siis, jos teillä on molemmilla vielä oma kämppänne. Jos ei ole, niin olette kusessa. Yhteiseen kämppään tuleva putkiremontti ei välttämättä ainakaan lähennä teitä ihmisinä, ellette ole varautuneet tilanteeseen todella ajoissa ja hyvin. Mitä minä siis en ollut.

Evakkoretkellä osaa kovasti arvostaa vaatimatontakin luksusta. Suosittelen kokeilemaan.

Tästä huolimatta on vähän vaikea tosiaan uskoa itsekin sitä, kuinka vähän näin epävarmat yöpymisolosuhteet haittaavat päivittäistä elämää. Tästä kiitos ennenkaikkea systerilleni, jonka maalaislukaalissa olen käynyt itseäni syöttämässä jo muutamaankin otteeseen, mutta myös muutamille naisille jotka ovat ystävällisesti tarjonneet majoitusta luonaan luonnossa maksua vastaan.

Hyh. Mitä te oikein ajattelitte? Maksoin tietysti yöpymiset hieronnoilla ja ruoanlaitolla. Tosin... no... hyvä hieronta ja italialainen ruoka on pieni maksu siitä, että pääsee lämpimään suihkuun ja puhtaisiin lakanoihin. Varsinkin kun vaihtoehto olisi herätä kylmän työhuoneen nurkasta ja huljutella aamupesuksi pallejaan minimaalisen pienessä käsienpesualtaassa.

Kaksi päivää rempan aloittamisen jälkeen oli pakko lähteä käymään kotona tsekkaamassa, mitä siellä on tapahtunut.

Putkiremontin aloituskokouksessa remppafirma oli kertonut asukkaille, että jos rempan aikaan tulee käymään asunnollaan, pitäisi ensin ilmoittautua työmaatoimistossa. Sanoista tekoihin, joten koputtelin toista minuuttia luukun ovea kunnes kahvilla ollut työmaatirehtööri tuli keltaisissa liiveissään tsekkaamaan metelin syytä. Kerroin ilmoittautuvani, jolloin äijän naamalle venähti kysyvä hymy ja sitä seuraava sanallinen ihmetys, että mitä helvettiä kukaan tänne ilmoittautuisi. Senkuin vaan omistaja menisi kämpälleen ilman muitta mutkitta.

Kuusi kerrosta ylöspäin ja ensimmäisenä ihmettelmään mitä kylppärilleni olikaan tapahtunut. Ainakaan työn aloittamisen hidastelusta ei remppafirmaa voinut syyttää, sillä aiemmin ihanan vaaleansinisenvihreä paskahuussini oli kahdessa päivässä muuttunut ikävän harmaaksi, vahvasti DDR-henkiseksi rakennusjätekaapiksi. Hyvänä puolena oli ajatus siitä, että rakennuspölyä tuskin ei enää hirvittävästi tulisi, huonona puolena oli se, että kaikista suojauslupauksista huolimatta remppajäbät olivat onnistuneet munaamaan remppa-alueen ja olohuoneeni välisen oven muovisuojauksen. Onni onnettomuudessa tosin oli, että ainakaan silmämäärisesti tarkasteltuna neitseelliselle alueelle ei ollut paljoa tullut remppapölyä.

Toisaalta, jotenkin ennen remppaa varauduin siihen, että pölyä tulee aivan perkeleellisesti joka tapauksessa. Tai oikeastaan en edes varautunut, vaan hyväksyin tosiasian siitä että kun takaisimuutto loppukeväästä alkaa, pitää kaikki asunnossa olevat kamat puhdistaa yksitellen. Bonus sinänsä, että tulee kerrankin siivottua kämppä lattiasta kattoon ja ehkä siinä sivussa siivottua turhaa romua nurkista pois.

En siis juurikaan tehnyt mitään konkreettista ennen remonttia kuin suojasin omaisuuttani yhden päivän ajan. Muutama viikko ennen rempan aloitusta järjestin naistenpäiväbileet joukolle naisihmisiä ja hetken mielijohteesta teippasin vessan seinään bileiden ajaksi paketillisen tusseja ja pyysin ihania naisvieraitani koristelemaan WC:ni seinät. Tuloksen näette ohesta.

Kylppärini ennen remontin aloitusta

Harmitti melkein päästää moiset töherrykset kaatopaikalle, mutta onneksi ne tuli tarkkaan dokumentoitua kuvaamalla. Bonuksena myös remppajätkille oli selkeesti ollut iloa aiheesta, sillä kyyläillessäni järkyttyneenä WC:ni ovella nykyistä laastipölykasaa, ohikävelevä remppajäbä hymy suupielissä kommentoi "eiks tää ollu se piirrelty WC?".

Job well done. Olihan se. Spread the love ja niin edelleen.

"Vittu."

Se oli ensimmäinen sana joka kävi huulilla kun toista vuotta sitten kuulin asunto-osakeyhtiön kokouksessa sanat "yhtiön hallitus päätti putkiremontin käynnistämisestä".

Olin vastikään todella kotiutunut asuntooni, vaikka olin muuttanut siihen jo kahdeksan vuotta sitten. Asuntooni, joka käsitti 60 neliötä parvekkeella ja ikkunoilla aamuaurinkoon siten, että juuri tähän aikaan alkaisin heräilemään aamuisin sänkyyn paistavan auringon valoon.

Ei. Sitävastoin elän nyt autoni takakonttiin pakatusta kahden muovilaatikollisen vaate- ja tarvevarastosta, nukun missä ikinä satun nukkumaan ja teen 12 tunnin työpäiviä, koska se on kätevä tapa saada pitkiä viikonloppuja jolloin voi karata viikonlopuksi sukulaisille täysihoitoon.

Koko rumba alkoi oikeastaan viime syksynä, jolloin varsinainen remonttikokous asukkaiden kanssa pidettiin. Tiesin, että homma ei mene putkeen, koska edellisen kahden päivän sisään olin kadottanut uudenkarhean älypuhelimeni Espoon perämetsiin, autooni oli murtauduttu ja läppärini oli hajonnut.

Kokous itsessään oli lähinnä sitä mitä odotinkin. Eläkeiän ylittäneet osakkaat lähes iskivät toistensa kurkkuun kiinni väitellessään siitä, pitäisikö samaan syssyyn kellarin vesivahingot korjata. Odotin koko puolituntisen väittelyn sitä, että alakerrassani asuva ihana mummeli vetäisee moran taskustaan ja puukottaa jotakuta kurkkuun, koska hänen mielestään asukkaita ei voi laittaa maksamaan kymmenen euron ylimääräistä kuukausimaksua vahingon korjaamiseksi. Toisaalta, sama porukka joka nosti älämölön, suostui mukisematta automaattisten palohälyttimien asennukseen koska esityksessä oli maininta: "rappukäytävässä on havaittu ajoittain epämääräistä porukkaa".

Niin. Vittu. Epämääräistä porukkaa. Ties mitä hampuuseja saatana. Nykyajan nuoriso se siellä rapussa puuhaa.

Kokouksesta autolleni palatessani olin saanut vielä parkkisakon. Kiva kiitti hei.

Nyt puoli vuotta myöhemmin remontti on käynnistynyt myös oman asuntoni osalta. Viime sunnuntai meni siirtäessä keittiön, eteisen ja WC:n irtamistoa suojaan olohuoneen/makuuhuoneen puolelle, suojatessa kämppäni irtaimistoa remonttipölyltä vanhoilla lakanoilla ja rakentaessa keittiö/WC-alueen ja olohuoneeni väliin superhienoa vaneriovea estääkseni sen, ettei remonttifirman virolaiset työmiehet pääse baarikaapilleni.

Tein itse, säästin!

Muistan elävästi yhtiökokouksesta remonttifirman edustajan sanat, että työmaan vartiointi on heille tärkeä asia ja kulkuluvattomilta kysellään aina syytä alueella oleskeluun. Ennen omaa poismuuttoani pääsin tätä suunnatonta turvallisuutta tarkastelemaan parin kuukauden ajan muiden kun muita asuntoja tai rappuja remontoitaessa kukaan ei kysynyt missä asioissa siellä liikun. Enkä ole habitukseltani kuitenkaan ihan yhteiskunnan ehkä hyväosaisinta luokkaa.

Siispä kukaan ei varmaan syytä minua siitä, että en luota täysillä remppafirman teippaamiin muovikalvoihin esteenä, ettei asuntoon jättämäni tavarat lähde kesään mennessä kävelemään.