Hiljaa

  • samukissa
meren rannalla kävellessä voi kokea hiljaisuutta
meren rannalla kävellessä voi kokea hiljaisuutta

Hiljaisuus on mielenkiintoista muutenkin kuin meneillään olevan Hiljaisen viikon teemana.
Mitä enemmän ulkomailla olen, sitä arvokkaammaksi koen kotimaan hiljaisuuden.
Se on sitä kun istuu vaikka järven rannalla kalojen hyppelyä katsellen tai keskittyy puistossa penkillä kuuntelemaan puiden huminaa tai antaa ajatusten rientää meren laineiden rikkoutuessa rantakiviin.
Hiljaisuus on hyvä teema matkailumme markkinoimiseksi. Se on ylellisyyttä, jota varmaan monen väkirikkaan suurkaupungin kansalaiset mielellään tulevat kokemaan.
Ja ihmettelemään. Näin juuri kävi thaimaalaiselle tuttavalleni. Hän hämmästeli myös ihmisten vähäisyyttä, kun kotimaassa joka paikassa tahtoo olla jonoja.
Hiljaisuudella on erilaisissa sanonnoissakin positiivinen merkitys. Hiljaa hyvä tulee. Stille wasser sind tief eli hiljaiset vedet ovat syviä, mikä varmasti tarkoittaa myös ihmisten ominaisuuksia.
Hiljaisen viikon lisäksi monella muullakin viikolla ihmisten olisi hyvä hiljentyä. Hiljaisuudesta saa uusia näkökulmia, voimavaroja ja virkistystä.
Hiljaisuuden kappelin perustaminen Kamppiin oli hyvä oivallus. Juuri kauppapaikan kyljessä ja hälinan keskellä kappelin arvo korostuu.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:33

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus