Matkat voivat olla harmin paikka

  • samukissa
Schipholin lentokenttä yöllä
Schipholin lentokenttä yöllä

Matkustaminen on etuoikeus, josta pitäisi pitää kiinni nyt kun se on tehty niin helpoksi että mantereilta toisille siirtyy suhteellisen vaivattomasti. Tuohon tyyliin kirjoitti taannoin Suomen Lääkärilehdessä Katja Kallio. Hän koki tämän etuoikeuden vähän rasitteeksi.
Minäkin koen, että matkustamisella ja matkustamisella on eronsa. Ja kaikkea en halua sietää. Olen tietyllä tapaa rajoitteinen.
Esimerkiksi vietettyäni lumimyrskyn vuoksi ja kourissa yhden yön Amsterdamin lentokentällä ja tapeltuani rättiväsyneenä seuraavana aamuna paikasta koneeseen, tulin siihen tulokseen, että koneen vaihtoruljanssi saa olla osaltani ohi. Lennän vain suoria lentoja. Maksoi mitä maksoi. Mutta tämähän on tullut entistä hankalammaksi toteuttaa.
Toisekseen saan pultin matkan tilaamisesta nettiteitse. En saa koskaan tarpeeksi infoa sivustoilta. En vaikka siellä olisi jatko-ohjaus hotellien sivustoille. Informaatio on liian köykäistä ja puutteellista ja lisäksi joskus paikkansa pitämätöntä, kuten olen kokenut.
Ja jos olen tilaamassa sitten puhelimitse vaikka tiettyä istuinpaikkaa lentokoneeseen ulkomaalaiselta firmalta, maltaitahan se maksaa, kun ensin odottelen ja sitten takkuamme paikkoja.
Myös maksaminen luottokortilla on ontunut, epäonnistunut nettiteitse.
Mutta matkustaa tykkään. Tällaiset nykyiset koetut hankaluudet vain ovat johtaneet siihen, että olen iskostunut valitsemaan sitten aina ne samat luotetut firmat joiden kanssa palvelu on pelannut. Hintavertailut ja vaihtelut ovat tipotiessään.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:32

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus