on jääny tää cityily aika vähiin…facebook vie luvattoman paljon aikaa.
eilen oli isänpäivä. ihan kohtalaisin mielin meni se päivä – olin töissä ja katottiin mm:n kanssa illalla peliä, joten en ehtiny asiaa edes kauheesti miettimään.
pelkäsin vähän, että oon ihan rauniona. kuitenkin silloin pari vuotta sitten viimeisen kerran juttelin isän kanssa isänpäivänä. sen jälkeen se sitten olikin sitä yksinpuhelua sairaalassa.
illalla meinas vähän tulla huono olo, ikävä tietty on edelleen kova ja tähän aikaan vuodesta se vaan voimistuu, kun muistelee millasta aikaa se oli, kun kaikki tapahtu. se kävi niin nopeesti ettei edes ehiny tajuamaan kaikkea. välillä tuntuu, etten mä tajua vieläkään sitä.