Kielletyt pelit

  • Maria Pettersson

Kirjoitin pari viikkoa sitten Applen sensuroimasta Smuggle Truck -pelistä, joka oli suututtanut yhdysvaltalaisviranomaiset. Kommenttiraidassa huomautettiin, että Apple on sensuroinut monia muitakin pelejä ja toivottiin kirjoitusta niistä. Saamanne pitää.

Kaikki applikaatiot, joita kansalainen haluaa iPhoneensa tai iPadiinsa ladata, täytyy ostaa Applen omasta verkkokaupasta. Tämä mahdollistaa laajamittaisen sensuurin, sillä kauppaan pääsevät myyntiin vain sellaiset applikaatiot, jotka Apple on katsonut poliittisesti ja moraalisesti kivoiksi.
Apple on sensuroinut applikaatioita aina, mutta isosti asia tuli julkisuuteen kaksi vuotta sitten, kesäkuussa 2009. Tuolloin lanseerattiin ensimmäinen yläosattomien pimujen kuvia tarjoava applikaatio nimeltä Hottest Girls.
Seuraavana päivänä se oli ”myyty loppuun”, todellisuudessa vedetty pois myynnistä.

Tämä ei sinänsä ollut yllättävää, sillä Steve Jobbs sanoi jo vuonna 2008 esitellessään vielä julkaisematonta App Storea, että siellä ei saisi julkaista ”pornografisia, pahantahtoisia tai yksityisyyttä loukkaavia” applikaatioita. Silti asiaan havahduttiin isosti vasta Hottest Girlsin kohdalla.

Viime vuonna sama toistui iPadin kohdalla.
”Haluan iPadista pornovapaan”, Jobbs julisti. Iso saksalaislehti Stern ei saanut iPod-julkaisuaan esiin, sillä lehdessä on kuvia naisista yläosattomissa. Toinen saksalaislehti Bildt joutui lisäämään kuvankäsittelyssä alastonmalleilleen bikinit. Monilla muotilehdillä on ollut ongelmia Jobbsin ”nännit ei saa näkyä” -politiikan kanssa, sillä muotikuvissa ollaan usein vähissä vaatteissa. Kiellettyjen listalle ovat joutuneet myös Pulitzer-palkitun poliittisen pilapiirtäjän kuvat (ne ovat sitä “pahantahtoista sisältöä”) sekä homoille suunnattu matkaopas New Yorkiin.

Keskitytään kuitenkin nyt sensuroituihin peleihin.
Pelintekijöiden mukaan kurjinta on se, että Apple ei suostu mitenkään kommentoimaan etukäteen, onko peli-idea sen mielestä ok. Niinpä pelintekijän on tehtävä peli valmiiksi, ladattava se App Storeen ja toivottava parasta. Jos peli poistetaan, sen tekemiseen satsatut resurssit menevät kankkulan kaivoon.

Seuraavassa valikoima peleistä, jotka on poistettu App Storesta tai joita ei ole päästetty sinne ensinkään. Osa peleistä on täysin viattomia, osa aika ällöttäviä.

Upskirt!
Robottitytöt ovat valtaamassa maailman. Robottitytön voi tuhota ainostaan nostamalla tämän hameenhelmaa. Pelihahmo on Master Poupou, hameen alle tirkistelyn mestari, joka vapautettiin vankilasta jotta tämä pelastaisi maailman.

Obama Trampoline
Valitse yksi 18 yhdysvaltalaispoliitikosta. Pane hänet hyppimään trampoliinilla. Pisteitä saa, jos osuu katosta putoaviin palloihin. Mukana poliitikkoja molemmista puolueista.

Baby Shaker
Ruudulle ilmestyy vauvan kuva. Vauva huutaa, parkuu ja itkee. Tarkoitus on sietää vauvan itkua mahdollisimman pitkään. Vauva hiljenee vasta, kun puhelinta ravistaa. Silloin itku loppuu ja vauvan silmien päälle ilmestyvät punaiset ruksit.

Unpleasant Horse
Pieni, siivekäs goottihevonen törmäilee pikkulintuihin ja valkoisiin hevosiin. Törmäyksestä saa pisteitä.
”Jos lintu- ja porsasväkivalta on ok, miksei hevosväkivalta ole?”, kysyi pelin kehittäjä. Totta vieköön. Tämä näyttää sitä paitsi hauskalta peliltä.

MyShoe
Heitä George W. Bushia kengällä. Tarkoitus oli myöhemmin tuoda maalitauluiksi muitakin terrorismisodan osapuolia, muun muassa Osama bin Laden.

iSealClub
Kanadalaisen kehittäjän pelissä ruudulle mönkii hylkeitä, joita tapetaan puunuijalla.

iBoobs
Ruudulla näkyvät isot rinnat bikineissä. Kun puhelinta heiluttaa, rinnat liikkuvat. (Kyllä, siinä koko peli.)

Prohibition 2: The Dope War
Uusi versio klassikkopeli DrugWarsista.
Olet diileri New Yorkissa. Sinulla on 30 päivää aikaa tehdä mahdollisimman hyvä tili myymällä huumeita.

I Am Rich
Taidetta, viihdettä tai silkkaa hulluutta. Luultavasti viimeistä.
Törkeän kallis sovellus, joka ei tee mitään. Tarkoitus on ainoastaan osoittaa, että sovelluksen ostaneella henkilöllä on varaa siihen.
Sovellus maksoi 999,99 dollaria tai 799,99 euroa (Applen määrittelemä sovelluksen maksimihinta).
Ruudulle ilmestyy punainen viisikulmio. Kun painaa infonappia, ruudulle ilmestyy seuraava teksti:
I am rich
I deserv it
I am good,
healthy &
successful
(Kirjoitusvirhe on alkuperäinen.)
Applikaatio ehti olla esillä yhden päivän ajan. Sitä myytiin kahdeksan kappaletta.
Nyt myynnissä on Android-sovellus nimeltä I Am Richer, joka tosin maksaa vain 200 dollaria.

Vaikka yksikään näistä peleistä ei nappaisi, Applen sensuuri ärsyttää. Haluanko katsoa iPadiltani pornoa tai pelata goottihevospeliä? Päätöksen pitäisi olla minun, ei Steve Jobbsin.

3 kommenttia

Anonyymi

13.6.2011 14:44

Steve on Jumala, häntä ei sovi arvostella!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

13.6.2011 21:21

No jos niitä tissejä niin kaipaa niin molemmissa laitteissa on nettiselain kyllä, siinä mitään appseja tarte:P

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

14.7.2011 22:26

Maailman turhin blogipostaus. Huomasin otteen tästä itse lehdessä, ja oli pakko tulla lukemaan loppuun.

Herää lähinnä kysymys, miksi kirjoitat blogia. Kun omistaa yrityksen, saa tehdä juuri niinkun haluaa. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.

Tottakai Applella on kova sensuuri appstoressa, jotta sinne ei pääse mitä sattuu. Ilman sensuuria, Applen laatikoihin pääsisi varmasti myös paljon lakisyytteitä. Ja kun miettii Applen chíc mainetta, niin heidän täytyy suojella itseään kaikelta mahdolliselta huonolta maineelta ja olla jatkossakin trendien edelläkävijä it'ssä. Tottahan toki tä$$äkin $en$uuri$$a on kuitenkin takana dollarit kuvat, eikä mitkään muut :)

Eikä niitä pelejä ole pakko tehdä, jos pelkää että ne ei pääsekään Appstoreen - myöskään aamulla ei tarvitse nousta ylös jos pelkää jäävänsä auton alle. Suurimman osan aikaa ihmisten elämä on mielestäni sitä että "Onnistuukohan tämä? No, kokeillaan nyt kuitenkin" - silti ihmiset yrittävät paljon asioita ja onnistuvat paljon, mutta epäonnistuvat sitäkin enemmän. Se on elämää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi