Miljöönääri

  • Karoliina Sallinen

Minä ja paras ystäväni Päivi luimme ala-asteella Tiina-kirjoja. Riitelimme harvoin, muistan oikeastaan vain kaksi kertaa. Ensimmäinen oli, kun Päivi heitti minua limaisella särjellä kalareissun päätteeksi (ja limenvihreät pyöräilysortsini ja uusi Anttilasta ostettu napapaita tärveltyivät pahasti). Toinen faitti saatiin puolestaan aikaiseksi, kun Päivi ei tajunnut Tiina-kirjojen Tiinan kodin pohjaratkaisua. Tämä selvisi erään piirustusiltapäivän pääteeksi. Alkovi oli missälie ja keittiökin oli liian suuri. Tuli vähän sellainen fiilis, tajusiko Päkä muutenkaan Tiinoista mitään olennaista.

Kirjojen miljööt ovat minulle pyhä asia. Minua ei vaivaa, vaikka kirjoissa hyppisi viisi menninkäistä ja kolme ufoa, mutta mitään linnoja ja tylypahkoja en sentään enää hyväksy. Jonnekinhan se rajakin on vedettävä, ja minulla se menee miljöössä. Tapahtumapaikkojen on oltava todellisia. Johanna Sinisalon ”Sankareissa” urheilijahemmo pilkotaan paloiksi, ja kootaan sitten takaisin ehdaksi äijäksi. Se tuntuu kuitenkin jotenkin järkevälle, koska ajetaanhan kirjassa junalla Jyväskylään, ja ihaillaan ikkunasta näkyvää hotelli Miltonia.

Asuinpaikka kertoo ihmisestä paljon. Kirjan tapahtumapaikka vielä enemmän. Ei Emile Zolan Nana olisi mitään ilman Pariisia, eikä Seitsemää veljestä olisi voitu sijoittaa Espanjan hiekkarannoille. Kun Juha Itkonen mainitsi ”Anna minun rakastaa enemmän” kirjassaan synnyinkuntani Hankasalmen, en epäröinyt, vaan hyväksyin Itkosen naurettavan helposti suosikkikirjailijoideni kastiin. Tämä jätkähän tajuaa jotain minusta! Jos se tietää tuppukylän Keski-Suomen metsissä, se tietää kuka minä olen.

Helsinki on lopettanut Komisario Palmu –kirjojen maisemia esittelevät kiertokävelyt jo vuosia sitten, eikä muukaan Suomi taida esitellä kotikaupunkiensa kirjallisia tapahtumapaikkoja. Jos matka kuitenkin vie Ruotsiin, ja laivadisko ei ole vienyt kaikkia voimia, kannattaa maissa katsastaa Stieg Larssonin trilogian pohjalta koottu Millennium-kierros. Ehkä ”Kvarnen” raflassa voi aistia Lisbeth Salanderin läsnäolon...

Lisätietoa Millenium-kierroksesta:
http://www.visitsweden.com/ruotsi/Alueet-ja-kaupungit/Tukholma/Kulttuuri/Millennium-kierros/

1 kommentti

Anonyymi

2.8.2010 14:44

Tiina-kirjoissa oli musta pitkulainen eteinen vasemmalla ja edessä oikealla lasten huoneet. Lisäksi talo muistutti ulkoa ala-asteen kouluani.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi