Ripulijumppa

  • Maria Pettersson

Vuonna 1992 japanilaiset alkoivat opiskella englantia aivan uudella tavalla. Siitä on kiittäminen Fuji Televisionin lanseeraamaa kieliohjelmaa nimeltä Eikaiwa Taisō Zuiikin' English, joka yhdistää aivan uudella tavalla kielen oppimisen ja aerobicin. Kun jaksot postattiin Youtubeen, niistä tuli nettihitti ja jälleen uusi todiste japanilaisen pop-kulttuurin kummallisuudesta.

Sarjan lähetysaika oli aamulla kello viisi. Aluksi juontaja esittelee näkemyksiään siitä, miten ihmiset oppivat kieltä. Hänen kuningasajatuksensa on, että eri kulttuurien ihmiset käyttävät päivittäisessä toiminnassaan eri lihaksia. Esimerkiksi japanilaisilla on erittäin vahvat alaselän lihakset, koska nämä kumartelevat niin paljon päivän aikana. Opiskeltaessa uutta kieltä kannattaa samalla treenata lihaksia, jotka ovat tuon kielen puhujilla luonnostaan vahvoja. Näin kieli jää paremmin päähän.

Jaksoja on kaiken kaikkiaan on 24, ja suurin osa löytyy Youtubesta. Jokainen jakso alkaa kuin tavallinen kieliohjelma. Jakson aluksi esitellään päivän lause, joka saattaa olla melko tavallinen (“Is there anyone who speaks Japanese?”) tai hieman kummallinen (“I was robbed by two men” tai “Hasta la vista, baby!”). Kun lause on esitelty ja kerrattu, siirrytään jumppasalille. Siellä kolme jumppa-asuun pukeutunutta tyttöä, Zuiikin Gals, toistaa yksinkertaisia jumppaliikkeitä hokee lausetta uudelleen ja uudelleen hermoja raastavan popin tahtiin. Kieltämättä lause jää soimaan päähän - tsekatkaa vaikkapa klippi episodista I have a bad case of diarrhea.

Miten tällainen ohjelma on päässyt syntymään? Se on osittain aito kieliohjelma, osittain komediasarja ja osittain taideteos. Fuji Television päätti antaa nuorille tekijöille mahdollisuuden näyttää osaamistaan. Se antoi kymmenille lahjakkaille mutta tuntemattomille sisällöntuottajille ja ohjaajille vapaat kädet suunnitella ohjelmia. Ohjelmat tehtiin kengännauhabudjetilla ja lähetettiin myöhään yöllä ja varhain aamulla – siis silloin, kun telkkaria katsotaan kaikkein vähiten. Tulos: läjä erittäin kummallisia mutta hyvin hauskoja ohjelmia, näytön paikka uusille tekijöille ja katsojaluvut nousuun. YLE voisi ottaa oppia.

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi