Pienin askelin eteenpäin

Yhteiskuntamme, loppumaton kulutusjuhla

Minä olen onneton. Tämä maailma, joka on täynnä tavaraa, uutta, käytettyä ja kulunutta ja jossa tuotetaan yhä vain lisää, ei ole minua varten. En voi olla kuin onneton. En halua rakastaa muovia. Haluan rakastaa ihmistä ja elämää!
Yritän minimoida kulutukseni mahdollisimman pieneksi, mutta silloin tällöin toimin omaa ideologiaani vastaan ja kulutan. Kaiken lisäksi se tuntuu hyvältä. Hyvää oloa seuraa kuitenkin entistä huonompi omatunto.
Suurin syy siihen, miksi olen valinnut tällaisen elämän tavan, on syyllisyydentunto, jota kuluttaminen minulle aiheuttaa. En pääse eroon mielikuvista, joissa paha porvari istuu suuren rahaläjän päällä ja ruoskii työläisiä nopeampaan työskentelyyn. Lapset parkuvat, vanhemmat huutavat, mutta porvarin silmissä kiiltää vain raha.
Kapitalismi antaa jokaiselle mahdollisuuden tavoitella voittoa perustetun yrityksen avulla. Se johtaa siihen, että tuotantoa siirretään halpatuotantomaihin, joissa tuotteita valmistetaan epäeettisesti. Tuotteista tehdään myös kestämättömämpiä kuin niistä osottaisiin valmistaa.
Kuluttamista ei voi lopettaa kokonaan, sillä se vaatisi radikaalia yhteiskuntajärjestelmän muokkaamista, johon harva varmasti on valmis. Kulutusta voi kuitenkin vähentää ja suosia yrityksiä, jotka toimivat eettisten periaatteiden mukaisesti.
Varallisuus ja sen mukana tullut kulutus ovat nostaneet elintasoamme reilusti, mutta se että onni olisi myös tullut niiden mukana on vaikea arvioida, sillä onni on subjektiivinen kokemus. Onnen ja kuluttamisen korrelaatiota on vaikea siis arvioida.
Eettiseen kuluttamiseen tai kuluttamisen minimointiin yhdistetään usein puritaanisuus. Aivan kuin minun olisi elettävä kurja ja vastenmielinen elämä tynnyrissä vailla nautintoa. Koen asian olevan kuitenkin päinvastainen. Olen vapaa syyllisyydestä, sillä tiedän, että toimillani en aiheuta toisille kärsimystä. Lopulta ihmisen materiaaliset perustarpeet eivät ole suuret. Ihminen tulee toimeen, kun saa ravintoa ja lämpöä. On kuitenkin vaikeaa määrittää todellinen raja tarpeellisuuden ja puhtaan haluamisen välillä.
On vaikeaa määrittää, mistä ongelmat kumpuavat, sillä kapitalismi kannustaa ja jopa vaatii toimiakseen jatkuvaa kulutusta. Kuitenkin ihmiset ovat itse vastuussa omista teoistaan.
Olen huomannut, että olen kaikista onnellisin, kun saan olla ihmisten seurassa jossakin yksinkertaisessa ympäristössä ilman kapitalismin kylmää kouraa ja ilman syyllisyyttä. Täysin onnellinen en kuitenkaan voi olla missään, sillä kärsimys ei lopu ennen kuin kaikki toimivat eettisten periaatteiden mukaisesti. Missä on siis minun paikkani?

Olipa kerran peikko. Hänen nimensä oli Minttu-Inari-Taika-Inkeri, mutta häntä kutsuttiin Minttu-Inariksi. Tai niin hän itse kutsui itseään, sillä Minttu-Inarilla ei ollut yhden ainoaa ystävää. Hän oli siitä kovin surullinen, mutta ei itkenyt asian vuoksi koskaan, sillä peikothan eivät itke.
Minttu-Inari asui suuressa taikametsässä. Siellä kasvoi kesät talvet puolukoita, mustikoita, vadelmia, mansikoita ja sieniä. Ja niitä tämä yksinäinen peikko ahmi paljon!
Minttu-Inari eleli pienessä mökissä järven rannalla. Hän kävi useasti järven rannalla katsomassa maisemia. Hänen mielestään kauneinta siellä oli silloin, kun aamuauringon säteet heijastuivat järven pintaan.
Minttu-Inaria oli kiusattu aina peikkojen yhteisillä sieniretkillä. Sen vuoksi hän käy nykyisin yksin poimimassa marjat ja sienet, jotka ahmii kitaansa.
Minttu-Inari ei vieläkään tiennyt miksi häntä oltiin kiusattu peikkojen yhteisillä sieniretkillä. "Ehkäpä minun nimeni on hieman hassu ja omaperäinen toisten peikkojen mielestä. Tai ehkä syön liikaa sieniä", Minttu-Inari arveli
Eräänä päivänä, kun aurinkokaan ei ollut vielä noussut Minttu-Inari lähti ulos tallustelemaan ja otti sienikorin varmuuden vuoksi mukaan, jospa sattuisi vaikka löytämään sieniä. Minttu-Inari ei löytänyt yhtäkään sientä, mutta jotain paljon arvokkaampaa hän löysi. Nimittäin ystävän, toisen peikon ja vieläpä sellaisen, joka ei kiusannut Minttu-Inaria, vaan piti hänestä juuri sellaisena kun on. Toisen peikon nimi oli Tuomas-Tapio ja hän oli ehtinyt poimimaan taikametsän kaikki sienet. Sen vuoksi Minttu-Inari ei ollut saanut koriinsa yhden ainoaa sientä, mutta tämä ei Minttu-Inaria harmittanut laisinkaan.
Aluksi Tuomas-Tapio arasteli Minttu-Inaria, mutta lopulta hän antoi Minttu-Inarille jotain todella arvokasta, nimittäin hymyn. Minttu-Inarin suupielet vääntyivät kohti korvia ja vasta hetken kuluttua Minttu-Inari tajusi, mitä oli tehnyt. Hän ei ollut hymyillyt kenellekään pitkään, pitkään aikaan, mutta nyt oli sen aika. Minttu-Inari oli siitä täysin varma. Niinpä he lähtivät yhdessä Minttu-Inarin mökille tekemään sienimuhennosta.

Sen pituinen se

Katson kaukaisuuteen
Näen tulevaisuuteen
Minulla ei ole siellä mitään
ei rakkautta
ei iloa
Miksi siis elän?

Hän, jota rakastan
ei minuun edes katso
kyyneleet polttavat poskillani
Hän, jota rakastan
ei ole kanssani
huudan
Nyt luovutan

Pian kesä vaihtuu syksyksi ja lehdet putoavat puista. Aurinko painuu pilvien taakse. Kesän kauneus ja valo katoavat. Vaikka kesä katoaa, se palaa sieltä taas! Mutta eräs asia säilyy, vaikka kesä katoaisi. Nimittäin maailman vääryydet.
Melko usein minusta tuntuu siltä, että haluaisin huolehtia kaikista maailman vääryyksistä ja ihmisistä, jotka kokevat niitä vääryksiä. Ja, että kaikki tämä olisi nimenomaan minun harteillani, mutta näin ei suinkaan ole kenenkään kohdalla. Meidän tulisi yhdessä ottaa vastuu maailman ongelmista, joita on niin paljon, ettei ainakaan minun sormeni riitä niitä laskemaan. Silloin kenenkään ei tarvitsisi huhkia liikaa, vaan taakka jakautuisi tasaisemmin. Ymmärrän toki sen, että joskus on niin rankkaa, että ei vain pysty huolehtimaan muista kuin itsestään, eikä aina edes itsestään. Olen nimittäin itse useiden vuosien ajan ollut siinä tilanteessa, joten tiedän miltä se tuntuu!
Noin viikko sitten Aamulehdessä oli juttu intialaisesta naisesta, jonka aviomies oli myynyt hänet prostituoiduksi. Yleensä lapset myydään avioliittoon ja prostituoituna aloitetaan ensimmäisen lapsen saamisen jälkeen.Tämä nainen kuitenkin hoiti päivällä lapsiaan, pesi pyykkiä ja laittoi ruokaa. Yön saapuessa hän lähti tien varteen yhdessä muiden naisten kanssa myymään itseään. Hän saa yhdestä kerrasta noin 2 euroa ja yhdessä yössä on noin kolme kertaa. Tämän jälkeen hän palaa kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi, kunnes päivä koittaa taas.
Tuo uutinen saa vereni kiehumaan, mutta yritän hillitä itseäni, jotta tavarat eivät lennä seinään. Hermostumisen sijaan tulisi kuitenkin istahtaa tietokoneen ääreen ja lahjoittaa jollekin ihmisiä tai ympäristöä auttavalle järjestölle, sillä viha ei auta yhtään mitään! Tietenkin on myös muita keinoja auttaa, mutta jos haluaa, että apu menee kauemmas kuin tänne Suomeen niin silloin rahalahjoitus on ehkä paras keino.
Tuo artikkeli oli vain esimerkki yksi maailman kaikista ongelmista.
Ainakin tuo artikkeli sai minut tuntemaan minun omat ongelmani hyvin hyvin pieniksi, suorastaan mitättömiksi. Kaikilla on tietenkin omat ongelmansa eikä niitä tarvitse vertailla. Ne tuntuvat jokaisesta niin suurilta kuin tuntuvat.

Tuijotan eteeni
tyhjä lautanen pöydällä
mielessäni kaaos
syönkö vai en
kyyneleet virtaavat poskilleni

Syömishäiriö on minulle tuttu sana. Olen nimittäin sairastanut bulimiaa sekä anoreksiaa useiden vuosien ajan. Tosin sairaudessa on ollut taukoja, mutta kun sairastuin ensimmäisen kerrän, laihduin lähes 30 kiloa. Olen kyllä lihonut nuo kilot takaisin.
Minusta on otettu valokuva, kun olin laihimmillani ja kun katson tuota kuvaa, huokaisen. Joskus kyyneleetkin alkavat virrata poskiani pitkin, kun vilkaisen omaa kehoani nyt ja vertaan sitä valokuvaan.
Mikä sitten on aiheuttanut nuo oireet? Luulenpa, että koulumistaamistaustallani on todella suuri vaikutus. Minua on nimittäin kiusattu eskarissa, koko peruskoulu sekä lukion ensimmäinen vuosi. Kokemastani kiusaamisesta minulle on seurannut niin huono minäkuva, että en pysty sitä sanoin kuvailemaan. Oireita pahentaa myös jatkuva painon tarkkailu sekä peilin kautta vartalon arvostelu. Myös yhteiskunta on varmasti yksi taustatekijä syömishäiriön puhkeamiselle, sillä ulkonäköpaineet ovat kovat.
Syömishäiriö uusiutui muutama viikko sitten. Aloin taas oksennella ja ahmimaan. Syömättömyyttä on kuitenkin enemmän. Tiedostan kuitenkin sen, että olisi parempi syödä säännöllisesti kuin olla lainkaan syömättä, sillä kun ei syö keho alkaa varastoimaan rasvaa. Samoin oksentelu ei tee hyvää keholle, sillä se vahingoittaa ruokatorvea ja pilaa hampaat.
En tiedä mikä aiheutti tuon yhtäkkinäisen syömishäiriön puhkeamisen, mutta varmasti kimmokkeena toimi eräs tilanne muutama viikko sitten. Se meni näin:
Kuljin keskustassa erään kojun ohi ja yhtäkkiä eräs nainen huusi kojusta, että täällä olisi käytettyjä vaatteita myynnissä, myös isoja kokoja, että sinullekin mahtuu. Yritin olla ulkoisesti mahdollisimman asiallinen, mutta sisälläni tunsin, kuinka päässäni alkoi taas kuulua "Läski, läski", samoin kuten kouluaikoina.

No mutta ei auta muuta kuin jatkaa taistelua, sillä periksi en anna! Ehkä jonain päivänä hyväksyn itseni sellaisena kuin olen.

"Kaikki me kuolemme joskus" on argumentti, jota kuulee lihansyöntiä puolustaessa. Eläimiä voidaan siis käyttää surkeiden olojen ja teurastamon kautta lautaselle, koska ne kuitenkin kuolevat joskus.
Eläimien elämä on lyhyt ja täynnä kärsimystä. Niistä on tullut vain tuotantovälineitä, joiden avulla tyydytetään ihmisten makumieltymyksiä sekä rahan himoa. Lisäksi kuvaa tehotuotannosta muovaavat mainokset iloisesti pelloilla pomppivista eläimistä.

Lihansyönnistä on tullut osa kulttuuriamme, joidenkin on vaikea erottautua joukosta ja muuttaa ruokavaliotaan, koska kokevat sen aiheuttavan mm. vaivaa, ja sitä että se ei olisi yhtä hyvää ja terveellistä.
Kasvissyöntiä kannattaa kuitenkin kokeilla, sillä sen avulla vähennät eläinten kärsimystä, autat ympäristöä sekä parannat terveyttäsi.
Eläimet aistivat ja tuntevat kipua samoin kuin ihmiset. Onko siis oikein tappaa eläimiä ihmisravinnoksi, kun saatavilla olisi myös muita vaihtoehtoja?
Syömällä kasvisruokaa, pelastaa yli 400 eläintä vuodessa!
On myös tärkeää pohtia, miksi lemmikkejä ei syödä. Niille osoitetaan hellyyttä ja niiden koetaan tuottavan iloa elämään, mutta lehmät, siat ja kanat laitetaan häkkeihin, joissa ne eivät pääse välttämättä edes kääntymään.

Erityisesti ympäristöhyötyisi ihmisten siirtymisestä kasvissyöntiin, sillä esim. karjankasvatus tuottaa 18 prosenttia kasvihuonepäästöistä eli suurempi osa kuin liikenteen osuus.

Jotta saataisiin lehmänmaitoa, on lehmän poikittava joka vuosi, mikä varmasti rasittaa lehmää. Sen lisäksi vasikka erotetaan melkein heti emostaan, mikä on luonnotonta, sillä eläimillä kuten meilläkin on luonnollinen tarve pitää jälkeläisistään huolta.

Olen ollut kasvissyöjä reilut kuusi vuotta ja mitä enemmän olen asiaan perehtynyt, sitä tyytyväisempi olen päätökseeni. Täytyy kyllä myöntää, että alku oli hieman vaikea ja luovuin lihasta hiljalleen. Ensin luulin, että kun siirtyy kasvisruokaan niin joutuu syömään vain samoja ruokia, mutta proteiinin lähteitä on paljon mm. pavut, linssit, soijatuotteet ja tofu.

Kasvisruoan ei tarvitse olla terveellistä, mutta kun syö oikein huomioiden proteiinin ja vitamiinien saannin, se on terveellisempää kuin liharuoka.Lisäksi jotkut saattavat luulla, että kasvisruoka on vähäkalorista, mutta näin ei ole. Kasvisruokaa ei tarvitse syödä sen enempää kuin liharuokaa, kunhan vain huolehtii ruoka-aineiden tasapainoisesta saannista.

Olemme siis nyt kaikki yhtä mieltä siitä, että kasvisruokavalio on paras, eikö niin!

Näen pimeyden nousevan
pelko herää sydämessäni
möröt hiipivät koloistaan
ne tappavat kaiken hyvän ja tärkeän maanpäällä
olen siis turvassa

Ruumis makaa maassa
minun ruumiini
olen paloitellut sen osiin
en enää kestänyt
sisimpäni jäi lentelemään kuin keiju
en saanut ikuista rauhaa

Sanat osuivat sisimpääni
kätkin ne
ansaitsin sen
arvostelkaa nyt helvetti lisää
minä pyydän

Vihaan ruumistani
vihaan omaa itseäni
kaikki on kaupan
kaikkea voi ostaa
paljonkohan uusi minä maksaa?

Astun kuoleman kehtoon
saatana laulaa kehtolauluaan
tuudittaudun ikuiseen uneen
täydelliseen hiljaisuuteen

Istun kalliolla
katson kohti merta
tulevaisuuteen
haluaisin eteenpäin
jalkani eivät vain kanna