Niin, tuli vihdoin katsastettua tämä uusin Bond-pläjäys Casino Royale. Olisi kai tuolle voinut uuden nimenkin keksiä? Pääosassa on uusi James Bond, Daniel Craig, melkoisen yksi-ilmeinen pökkelö, jonka tärkein rooliin tuoma lisä ovat muhkeat muskelit. Niitä esitelläänkin ahkerasti. Tarina on olevinaan kertomus Bondin ihka ensimmäisistä 00-tehtävistä ja siitä miksi Bondista tuli luonteeltaan sellainen kuin on. Stoori sijoittuu kuitenkin takaperoisesti nykypäivään eikä menneisyyteen. Helpottaahan se tietysti kuvauksia, eikä nyky-yleisön uskota enää muistavan millaista kylmän sodan aikana oli. Pääsyy taitaa kuitenkin olla tuotesijoittelu: eihän Bond voisi menneisyydessä vetäistä taskustaan Ericssonin kännykkää (jossa on muuten varsin kökkö navigaattoritoiminto).
Kukaan ei ilmeisesti myöskään enää muista, että sellainen filmi on jo tehty, jossa Bond aikoo erota tiedustelupalvelusta, mutta menettää traagisesti rakastettunsa. Se, jossa oli se Bond, jonka nimeä juuri kukaan ei muista...
Näyttävät toimintakohtaukset ovat filmin ainoa todellinen sisältö, muun voisi hyvin pikakelata. Stunt-miehet tekevät niin hurjia temppuja, että väkisinkin alkaa miettiä montako mustelmaa tuostakin kertyi. Tarina on kuitenkin yhtä järjetöntä höttöä ja aukkoja täynnä. Bond tekee pahoja virheitä ja pelastuu välillä pelkällä tuurilla (konnan aseesta loppuvat panokset, pihalla on räjähdysherkkä kaasusäiliö, joku tulee apuun viime hetkellä). Voisihan holtittoman kohelluksen tietysti panna agentin kokemattomuuden tiliin, mutta välillä Bond taas esiintyy kaikkitietävänä ja -osaavana, ihan kuin tekijätkään eivät olisi tienneet millaista Bondia ovat halunneet kuvata. Bond kehuu loistavaa ihmistuntemustaan, mutta se osoittautuu mitättömäksi, joten ainoaksi ohjeeksi jääkin "älä luota kehenkään". Aika avutonta, sanoisin.
Erityisen turhauttavaa on kunnollisen lopputaistelun puuttuminen Bondin ja pääpahiksen välillä. Päinvastoin, Bond on yksinkertaisesti pulassa, eikä selviäisi pääkonnasta alkuunkaan ilman ulkopuolista apua, plääh.
Hold'em pokeria esitellään anteliaasti runsaslukuisten uhkapeliharrastajien mieliksi. Bond valitaan uhkapelitehtävään, koska hän on "MI6:n paras pelaaja" (ilmeisesti MI6 järjestää agentteilleen turnauksia), eikä tiedustelupalvelu tietenkään alentuisi huijaamaan pelissä. Normaali Bond olisikin ilmiselvä valinta, mutta tässähän Bond on vasta sekoileva aloittelija? Filmistä opin ensinnäkin, että ammattimaisella pokerihailla pitäisi olla aina peleissä mukana uhkeamuotoinen naisystävä, joka sekoittaa vastapelaajien ajatukset. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin hoksata miltä vastapelaaja näyttää kun hän bluffaa, sillä jokaisella on jokin paljastava ele. Jos uskoo tällä vinkillä putsaavansa pöydän, niin on todellakin niin tyhmä kuin miksi tekijät ovat katsojansa olettaneet.
