Nyt tulee ankaraa tekstiä. Tiedän, että tämän jälkeen nousee savu monen äijän takaraivosta. No can do. ;p
Siis jos mies ilmottaa omistavansa Ooppelin ja koiran – on asia kutakuinkin loppuunkäsitelty. Se on yhdistelmä, joka kertoo miehestä kaiken tarpeellisen. Jos ihimisellä ei ole sen vertaa arvostelukykyä, että menee ja hankkii ihtelleen Ooppelin (pahimmillaan farkkumallin!) – niin missä kaikessa muussa tuo samainen kyvyttömyys tuleekaan esiin? Todennäköisesti hemmon cd-soitin suoltaa eppunormaaleja ilmoille, hän on Tapparan kannattaja ja hän ei tiedä mitään niin kivaa kuin Tallinnan-risteilyt. Nou tänkjyy..
Entäs sitten se koira? *huokaus* On jotensakin säälittävää kattella, ku koira on aina niin kritiikitön – kaikki, mitä isäntä/emäntä sanoo, kaikki passaa. Eijei, ei se niin saisi mennä! Se on turhauttavaa, ku koira ei kampee yhtää vastaan! Enkä ny tarkoita sellasta puupääjääräpäisyyttä, jota kyllä näkee asustavan koirien keskuudessa – vaan tarkoitan, että toivon eläimeltä nimenomaan itsekästä itsenäisyyttä, manipulaatiokykyä sekä korkeaa omanarvontuntoa –> ja sitä on kissalla! Hellyttävinkin kisuliini on pohjimmiltaan oveluuden ruumiillistuma, uskokaa huviksenne! Kissasta on vastusta, se on haaste – ja sen huumori on niin omintakeista…Eli puree meikäläiseen. (Niimppäs, kyllä kissat pureekin, jopa raapii, jos oikein jurppii…Heh.)
Hahaa – ja nyt siä joku arvelee, että luulen olevani niin erityinen, että voin asettaa miehelle vaatimuksia auton ja lemmikeitten suhteen. Ehei – en luule. Vaan tiedän.
*pirullista naurua*
