Blogi

Kaverini lähetti minulle multimediaviestin, johon hän oli kuvannut pöntössä olevan, ilmeisesti oman, kakkapaskansa. Huisin jännittävää. Hänen mielestään ilmeisesti hauskaa. No, pannaan samalla mitalla - yritän vaan kuumeisesti keksiä, että miten.

En ole kovin hyvä keppostelija. Yleensä kun keksin mielestäni jotain ihan mielettömän hauskaa, niin vastaanottaja ei tajua sitä ironiaa sitten ollenkaan. Muistan iän kaiken kun ala-asteen englannintunnilla teimme opettajalle kortteja ja piirsin ihan fiilareissa tyyppiä istumaan ulkohuussiin. Näin oikein vaivaa että sain sen naaman oikeaan kohtaan ja oikeaan irvistykseen näkymään siitä pienestä pikkulan ikkunasta. Sitten sisäsivulle keksin loistavan sloganin "How can I make myself to make you a poem". Ja jo silloin tuo oli mielestäni HILARIOUS. Mutta. Opettaja EI IHAN ollut samaa mieltä. Jouduin julkisesti nöyryytetyksi luokan edessä yms. mutta se on sitten jo toinen juttu. Mutta sen incidentin jälkeen runosuoni ei ole pulpunnut enää samalla tavalla.

Jos on hyviä ideoita kepposteluun, niin otetaan vastaan...kiäh kiäh kiäh...

Hyvät viikonloput kaikille!

Tahdon kylkiäisiä!

Kun ostan kahvikupin, tahdon kivan seuralaisen kahvittelun ajaksi!

Kun ostan t-paidan, haluan aineettomana lisäarvona cool-leiman otsaani!

Kytkekää ostamaani meikkivoiteeseen Guccin laukku, niin saatte sieluni!!!

Puhelin, aurinkolasit, ylellisyystuotteita! Kinkkua, sikaa, reppuja!

Pardonnez-moi, mutta menen joskus sekaisin shoppailun tarjoamista (uusista) mahdollisuuksista. Ja sitten muistan tilini rajallisen saldon and all my dreams come trumbling down... :D hehhehehhehe. No en nyt sentään NIIN materialisti ole. Vaikka joskus haaveilenkin Vuittonin laukusta ja kaikista muista niistä iiiiihanista ylellisistä naisten hömppätavaroista, joihin ei koskaan tule olemaan varaa. Ehkä se on osa viehätystä - saavuttamattomuushan todistetusti saa ihmiset kaipaamaan asioita.

Ihanaa, huomenna pääsen taas hoitamaan itseäni ystävien kanssa kivalle illalliselle. Pois materiasta ja takaisin perusarvojen ja ihmissuhteiden äärelle. Nautittavaa kerrassaan!

Päätösten tekeminen on nykyaikana suhteellisen vaikeaa. Jokaisella on mielipide kaikkiin asioihin (kuten minulla täällä: joka päivä jostakin...), kaikkien mielipidettä pitää kunnioittaa, ja tuntuu, että vanha hyvä sääntö, "enemmistön ehdoilla", ei enää päde lainkaan. Duunissa hommat viivästyvät sen vuoksi, että jonkun kannanottoa odotetaan päivä- tai jopa viikkokaupalla ja sitten kun kannanotto saadaan, se on "no comments". Ja yleensä sitä kommenttia pyydetään täysin turhiin asioihin, jotka ennen vanhaan olisi hoitanut, niin, maalaisjärjellä.

Onko maalaisjärjen käytön ja päätöksen teon vaikeuden taustalla myös jo aiemmin esille otettu vastuunpakoilu? Kukaan ei ole enää valmis ottamaan vastuuta tehdyistä päätöksistä? Vai eivätkö ihmiset luota itseensä päätöksen tekijöinä tai toteuttajina? Tunnustan, on asioita, hyvin pieniäkin sellaisia, joihin kaipaan toisten tukea ja kommentteja, ja mielummin pelaan varman päälle kysymällä ja varmistamalla asioita. Kuitenkin pyrin myös pitkälti oma-aloitteisuuteen, omatoimisuuteen ja itseohjautuvuuteen (über-hieno sana...), käyttämään maalaisjärkeä. Se on ajoittain kyllä haastavaa, täytyy myöntää!

Olin tuossa männä viikolla verkostoseminaarissa ja siellä tuli esille tiedon jakamisen tärkeys ja organisaatiossa olevien verkostojen hyödyntäminen. Mietin vain mielessäni, peruspessimistinen kun olen, että rasittaako verkoston "napana" oleminen tällaisia henkilöitä liialti eli jos kaikki kysyvät tällaisilta "tietopankeilta" koko ajan kaikenlaista (eivätkä siten välttämättä käytä maalaisjärkeään), kärsiikö heidän työnsä siitä jatkuvasta jakamisesta? Ja jos, niin missä laajuudessa ja onko tällä vaikutusta "navan" asennoitumiseen tiedonjakamiseen?

Mielenkiintoista... täytyypä ottaa selvää... tiedonjanoinen kun olen! :)

meni kello sekaisin tuohon kesäaikaan siirtymisen takia. Ihme hommaa. Eihän se ole kuin vaivainen tunti mitä kelloja siirretään. Tän täytyy olla joku psykologinen juttu, en käsitä.

Täytyy vaan todeta, että väsy painaa ja oli taas sellainen pandakarhu aamulla odottamassa vessan peilissä että ei mitään rajaa... Kevätväsymystä, työväsymystä, ihmissuhdeväsymystä. Voisin ottaa taas viikon lomaa ja maata sen vaan himassa sängyssä. Tosi tervettä.

Ps. Kiitos myös sinulle, mahtava bussikuski, joka ajoit eilen täysiä kuralammikkoon, kun ihmiset seisoivat kadulla odottamassa valojen vaihtumista. Onneksi olin itse vähän kauempana ajoradasta ja siitä kurakaaresta, jonka sait lentämään. Jollakin kastuivat housut ja kengät kokonaan. Mahtoi olla hauskaa.

Tänään piti olla vanhojen koulukavereiden kanssa get-together. Kävi sitten kuitenkin niin, että järjestäjät olivat erinäisistä lähteistä saaneet kuulla, että iso osa joukosta ei pääse paikalle. Mukava nyt sitten perua homma viime tipassa, varsinkin kun me tilaisuuteen valmistautuneet sitä kovasti odotimme.

Mikä siinä on, että aikuiset ihmiset eivät voi ilmoittaa, mikäli eivät johonkin tilaisuuteen pääse? Johtuuko se nimenomaan siitä välttelymomentista, josta aiemmin oli puhetta? Mielestäni kuuluu peruskohteliaisuuteen, että jos saa kutsun, jossa lukee, että vastausta pyydetään, että vastaa, ja varsinkin jos johonkin mukaan ilmoittautuu, että peruu, jos ei sitten paikalle pääsekään. Harmittaa järjestäjän puolesta kaikki se turha vaiva!

Noh, olen itsekin flunssainen eli en ole sitten kuitenkaan kovasti pahoillani, vaikka tilaisuus peruuntuukin. Ärsyttää vaan suunnattomasti moinen käytös.

Hyvät viikonloput kuitenkin itse kullekin!

Nyt se sitten alkaa, kevätväsymys. Oli niinku niiiiin sairaan vaikeeta päästä ylös tänä aamuna. Ajattelin siinä vessan peilin edessä seisoessa, että tästä perseestä ei tehdä naamaa tänä aamuna niinku mitenkään. No, raahauduin sitten kuitenkin tänne...

Kävin eilen katsastamassa Amos Andersonin taidemuseon Alphonse Mucha -näyttelyn, ja se oli juuri niin hieno kuin osasin odottaakin. Oli pakko ostaa näyttelykirja ja muutama hieno postikortti kotiinviemisiksi. Tyyppi oli Taiteilija, mieletön symmetrian, värien harmonian ja yksityiskohtien taju. Seuraavaksi pitäisi käydä tsekkaamassa Tennispalatsin Intia-näyttelyt. Josko sellainen väri-ilottelu piristäisi.

Vappukin lähestyy uhkaavasti. On tällä hetkellä kolmekin päällekkäistä suunnitelmaa sille viikonlopulle... hmmm... harvinaista mutta juuri niin tyypillistä. Saas ny kattoo et mihin sitä päätyy, itärajalle vai Turkkuse, vai onks se meno sit kuiteski vaan täällä Hesan rannoilla.

Joku kysyi tuossa etusivun tärppi-ikkunassa, että vältteletkö joitakin ihmisiä. Aloin miettiä asiaa ja huomasin, että on pakko vastata kyllä. Tai ehkä ennemminkin välttelen tilanteita, joissa törmäisin tiettyihin ihmisiin. Vaikka sama asiahan se tietysti on.

Miksi sitten niin tehdään? Vältellään epämiellyttäviä tilanteita? Pakoillaan vastuuta tai töitä? Halutaan, että olemassaolo unohdetaan? Halutaan välttää tilannetta A, joka voisi johtaa tilanteeseen B? Jokaista välttelyn kohdetta kohtaan on varmasti oma syynsä. Selvää kai kuitenkin on, että välttelyn kohteen tapaamisesta seuraa jotain epämiellyttävää - ei kai muutoin olisi järkeä vältellä...

Välttely on mielestäni lisääntynyt viime aikoina. Tai sitten ihmiset vaan puhuvat siitä avoimemmin. Johtuuko se siitä, että joudumme työelämässä olemaan niin avoimia ja valmiita kohtaamaan kaikki, kaiken aikaa ja kaikkialla, että emme halua enää vapaa-aikanamme "tuhlata" aikaa ihmisiin, jotka eivät oikeasti meitä kiinnosta tai joista yleensä seuraa vain ikävää fiilistä? Vai onko tämä individualismin korostuneisuuden syytä? Erakoidummeko vai osaammeko tulevaisuudessa nauttia vain ihmissuhteista, joissa kaikki on koko ajan auvoisaa (= utopiaa)?

Mene ja tiedä...

Huhuuu, missä olet kevät! Et ollut Edinburghissakaan vaikka sinua sieltä lähdin hakemaan! Kaipaan jo lempeää valoasi ja lämmittäviä säteitäsi, viherrystä ja piiperrystä, jonka saat luonnossa aikaan. Kaipaan kuulaita ja kirpeitä iltoja ja kirkkaita ja raikkaita aamuja!

Kevät on lempivuodenaikani. Ehdottomasti. Se vie kesään, mutta lupaa enemmän. Se päättää pitkän kylmän ja pimeän kauden ja antaa toivoa. Se rohkaisee uudistumaan. Joka kevät tunnen saman riemun: kesä on tulossa.

Toivottavasti tästä kesästä tulee lämmin. Talven pakkasista jos jotain voi ennustaa, niin tulee kyllä. Vaikka on sitä ennenkin sen perusteella erehdytty. Odotan helteitä ja sulavaa jäätelöä kauppatorilla lounasaikaan. Ja raukeita kesäaamuja, joihin kuuluu vain ajatus siitä, että minne tänään lähtisi makoilemaan.

Pian on pääsiäinen - tule kevät ja päästä meidät talven ikeestä!

Kysymys kuuluu: miksi vahingoitatte ihmisten YKSITYISOMAISUUTTA taiteen tekemisen varjolla?

Oli (TAAS) kiva palata lomalta kotiin huomatakseen, että joku oli taiteillut suuren tagin kotitalomme seinään. Olen tästä erityisen surullinen sen vuoksi, että vanhan talomme julkisivu on juuri remontoitu. Ja remontti maksoi taloyhtiölle eli meille ASUKKAILLE yli 500 000 euroa. Käytännössä tagien pesun jälkeen voidaan sanoa, että korjaus oli turha: rapattua pintaa ei saada puhtaaksi kokonaan ikinä, se jää läikikkääksi, ja jos maalaamme pinnan uudelleen, sekin erottuu pohjaväristä.

Yllä mainitun harmin lisäksi jokaisen tagin poistaminen maksaa mannaa. Eli kuluja tulee koko ajan ja me asukkaat ne maksamme. Tosi kiva jeejee. Ja on aivan turha tulla minulle väittämään, että tagi on taidetta joka kaunistaa taloamme. Ehkä jossain metroasemalla, mutta tuollaisen talovanhuksen kyljessä se näyttää lähinnä irvokkaalta.

Mitä olemme tehneet ansaitaksemme tämän? Olisitte sitten edes rohkeita ja tekisitte taiteenne päivänvalossa. Voisin tulla kertomaan míelipiteeni suoraan ja ottaa samalla vaikka valokuvan taiteilijasta työnsä ääressä...

Sain eilen yllättävältä taholta tietoja entisestä tehtävästäni. Tai paremminkin sen hoitajasta. Pomo ei ole tyytyväinen... Ikävää uudelle, mutta mahtavaa minulle. Tuli vähän sellanen voittaja olo et You don't know what you've got until it's gone... :D

No, tarpeeksi suitsutusta. Tiedän tekeväni kovasti duunia ja on välillä kiva kyllä nauttia sen hedelmistä, vaikka tällä tavalla. Tai lähtemällä hyvin ansaitulle talvilomalle! Jesh!

Pois tieltä havut ja männyn kävyt!

Nähdään viikon päästä, Edinburgh kutsuu!