Liian komea mies

  • Mirja Wuokko

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan komeiden miesten vaimot sairastuvat muita helpommin syömishäiriöön. Jatkuvan laihdutusneuroosin riski on suuri, jos nainen on miestään vähemmän viehättävän näköinen.

Tutkijoiden ennakkoarvion mukaan miehet eivät juurikaan saa paineita laihduttaa, vaikka heillä olisi suhteellisesti todella hyvännäköinen vaimo. Tämä hypoteesi sai vahvistusta tutkimuksesta.

Nuorten pariskuntien piti vastata erilaisiin kysymyksiin, kuten pidänkö siitä, että vatsani tuntuu tyhjältä, tai tunnenko syyllisyyttä syömisestä, tai kauhistunko, jos painoni nousee.

Tutkimuksen parit suostuivat lisäksi ulkopuolisen raadin ulkonäköarvioon. Joukko miehiä ja naisia eri etnisistä ryhmistä arvioi pariskunnan kasvokuvia. Toinen ryhmä antoi arvosanan vartalokuvista.

Komeiden miesten vähemmän kauniilla vaimoilla oli tavallista useammin häiriintynyt käsitys painostaan. He kuvittelivat, että heidän täytyy olla tosi hoikkia.

Kauniilla naisilla ei esiintynyt jatkuvaa tarvetta laihduttaa.

Tutkijoiden mukaan avioliitot ovat onnellisempia ja tasapainoisempia, jos vaimo on miestään paremman näköinen.

Vaatimattoman näköisten vaimojen komeat miehet saavat tutkijoilta kehotuksen kehua vaimon ihanuutta. Komean miehen tavallisen näköisenä vaimona ei ole ilmeisesti helppo olla.

3 kommenttia

shiwan8

21.8.2017 09:49

"Komeiden miesten vähemmän kauniilla vaimoilla oli tavallista useammin häiriintynyt käsitys painostaan. He kuvittelivat, että heidän täytyy olla tosi hoikkia."

Varmaan siksi, että pitääkseen sen miehensä heidän täytyy olla. Valtaosa miehen seksuaalisen halun suuntautumisesta on riippuvainen halun kohteen ulkonäöstä. Aika harva mies pitää lihavista naisista ja komeilla miehillä on monesti varaa valita. Siispä se vähemmän edustava emäntä joka on vielä päälle lihava voi vapautuneesti alkaa odottelemaan sitä erokeskustelua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sopivavailaiha

21.8.2017 11:06

Luuletko että komeat miehet suosivat anorektisen laihoja naisia?

Tai miksi olla parisuhteessa, jos koko ajan pelkää, ettei kelpaa toiselle. Jokaisen suupalan vahtiminen ei ole ihan tervettä.

shiwan8

22.8.2017 08:22

En toki. Tiedän, että suurin osa miehistä suosii hyvässä fyysisessä kunnossa olevia naisia. Hyvä fyysinen kunto tässä tapauksessa tarkoittaa kohtuullista rasvaprosenttia (20-25) ja terveen ihmisen fyysistä suorituskykyä. Oikeastihan tuo on ns. normaali tila ihmiselle, mutta koska keskimäärin ihminen on todella huonossa fyysisessä kunnossa voidaan tuosta puhua hyvänä.

Kysymyksesi tuollaisess pariuhteessa olemisen järkevyydestä on hyvä, mutta parempi kysymys on, että miksi kyseinen nainen esitti alunperin olevansa jotain muuta kuin mitä on? Jos on luonteeltaan sellainen, että tykkää syödä yli tarpeensa ja olla pitämättä itsestään huolta, niin miksi ei tehnyt niin sinkkuna? Oletettavasti koska halusi näyttää hyvältä ja tuntea itsensä terveeksi itsensä takia tai saadakseen enemmän huomiota paremman näköisiltä miehiltä.

Jos motiivi oli oma tuntemus niin miksi sitä tuntemusta ei enää kaivata riittävästi elämäntavan jatkamiseksi? Mikä muuttui?
Jos motivaattori oli mies tai miesten huomio niin...no...jos tämä nainen ei pidä yllä sitä ulkonäkötasoaan minkä perusteella on miehen saanut (kyllä, naisen viehätysvoimasta iso osa on puhtaasti ulkonäköasioita) niin hän joutuu myöntämään miehelle, että on vain esittänyt olevansa jotain mitä ei ole saadakseen hänet. Tämän seurauksena suurella todennäköisyydellä mies ihan ymmärrettävästi ja hyvästä syystä nostaa kytkintä. Miehen näkökulmasta siinä tilanteessa hänen kumppaninsa on epäluotettava ja ylipäätään (käytännössä huonolla tavalla) eri ihminen kuin se jonka kanssa hän alunperin päätti pariutua.

Käytännössä siis nainen on itse ongelman aiheuttaja, ei mies tai miehen ulkonäkö.

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi