Näin saat miehen ihastumaan

  • Mirja Wuokko

Otsikko on tietysti moraaliton, mutta niin on seuraava vihjekin. Monet ihmiset käyttävät joka tapauksessa kaikenlaisia kepulikonsteja rakkauden tantereilla, joten menköön.

Henkka Hyppösen kirjassa Pelon hinta (s. 53-54, Tammi 2014) kuvaillaan vanhaa Donald Duttonin ja Arthur Aronin tutkimusta, jossa hienosti käytettiin hyväksi "miesten luontaista pelottaviin tilanteisiin liittyvää adrenaliiniryöppyä".

Dutton ja Aron todistivat miten vaikeaa on tulkita omia tunteita, ja miten helposti niitä voidaan johtaa harhaan.

Sinänsä miesten taipumus mennä sekaisin kauneudesta ei ole mikään uutinen.

On esimerkiksi testeissä ja tosielämässä todettu, että kaiken ikäiset miehet alkavat ottaa turhaa riskiä kauniin nuoren naisen nähdessään.

Kauneus, halu ja vaara kulkevat käsi kädessä. Mutta mikä on syy ja mikä seuraus?

Donald Duttonin ja Arthur Aronin tekemissä siltakokeissa saatiin hienosti esille ihmisen (tässä miehen) tarve lukea fyysisiä ääritiloja tietynlaisiksi tunteiksi kognitiivisen vihjeen perusteella.

Joukko miehiä jaettiin kahtia ja heidät laitettiin kävelemään riippusillan yli. Toinen joukko sai ylittää kesyn sillan, toinen joutui vaarallisen oloiselle kiikkerälle sillalle.

Vastarannalla odotti viehättävä naishaastattelija, jonka tehtävänä oli kysyä muutama kysymys sillan ylittäneiltä miehiltä. Jokainen sai myös hänen puhelinnumeronsa, johon saisi soittaa, jos tulee kysymyksiä mieleen.

Arvaatte varmaan kumman sillan ylittäneille miehille tuli hirveä tarve soittaa naiselle. Vaarallisen sillan ylittäminen nosti miesten adrenaliinitasoja ja vireystilaa. Kerättyään rohkeutensa ja ylitettyään sillan, he virheellisesti tulkitsivat kiihtyneen tilansa ihastumiseksi sopivaa nuorta naista kohtaan. Näin tutkijat arvelivatkin ennakkoon.

Jos haluat miehen ihastuvan sinuun, järjestä vaarallinen ja jännittävä tehtävä, josta suoriuduttuaan mies lankeaa paikalle osuneeseen naiseen, eli sinuun.

En tiedä, miten kauan miehen tulkinta tilanteesta säilyy samana. Saattaa olla, ettei ihastuminen jatku kovin pitkään, jos hän tajuaa, ettei fyysinen reaktio johdukaan sinun ihanuudestasi. Jotkut naiset järjestävät vaarallisia tilanteita solkenaan. Ehkä he eivät usko omaan viehätysvoimaansa?

1 kommentti

shiwan8

13.5.2015 14:59

Joo ei. Ei se, että mies on taipuvaisempi venymään mukavuusalueensa ulkopuolelle saadakseen positiivista huomiota naiselta tarkoita sitä, että se mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen olisi se syy.

Noin niin kuin käytännön neuvona jolla se mies saadaan paljon paremmin haaviin: Älä ole raivostuttava narttu. Panosta pyyteettömästi. Älä kosta. Älä märehdi. Älä luule tietäväsi asioita joita et yksinkertaisesti voi tietää, kuten nyt vaikka toisen ihmisen ajatuksia. Älä vedä hernettä nenään tyhjästä. Älä vaadi tarpeettomia asioita. Älä yritä muuttaa toista. Älä kuvittele, että sinun tapasi on ainoa oikea. Älä kuvittele, että toisen tehtävä on sopeutua sinun elämäntyyliisi. Älä kuvittele, että olette yksikkö yhdessä koska sitä te ette ole.

tl;dr; Käyttäydy niin kuin aikuiseksi kasvanut ihminen ylipäätään käyttäytyy, mikä siis on hyvinkin harvinaista ja siksikin huikea vetonaula.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi