• Mirja Wuokko

Rakkauskartta päässä

Kaikki kokemuksemme muovaavat tiedostamattoman käsityksen siitä, millaisen ”listan” teemme toivotusta kumppanista. Tämän rakkauskartan kanssa kuljemme kaikkialle ja aivomme merkkaavat ihmismassasta kiinnostavat yksilöt, väittää professori ja evoluutioantrologi Helen Fisher.

Fisherin mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että mies voi suuressa ihmisjoukossa arvioida jopa 77 naista sekunnissa! Ei hätää naiset, pystymme kuulemma samaan. Ihmeellistä.

Aivot siis erottelevat varsin nopeasti onko kiinnostuksen kohde liian vanha, liian pitkä, liian laiha, liian vakava jne. Vaikka osa ihmisistä tekeekin pitkiä deittiehtoja ja listaa toiveita tulevan kumppanin suhteen, tapahtuu suurin osa potentiaalisten seurustelukumppanien rankkauksista täysin tiedostamattomasti. Jopa itseään hyvin suvaitsevaisina pitävät tekevät valintoja lapsuutensa ja nuoruutensa muovaaman rakkauskartan kanssa, vaikka muuta väittäisivätkin.

Fisherin mukaan ihmisillä on hyvin laaja ja erilainen maku. Tiettyjä ”etuja” on kuitenkin tavattu ympäri maailman. Esimerkiksi ihmiset ajattelevat automaattisesti, että pitkä on yhtä kuin viehättävä. Miehen globaali ideaalipituus on keskimäärin 180cm. Jotenkin tämän teorian vastaisesti miehet pitävät kuitenkin deittailumielessä eniten naisista, jotka ovat keskivertoa lyhyempiä.

Mistäköhän tämä johtuu?

Rakkaus numeroina -dokumentti. YLE Teema.

2 kommenttia

licence27

6.1.2013 23:47

Vai 77 yhden sekunnin aikana. Senkö vuoksi ihmiset käyvät yökerhon ovella tarkistamassa onko kaverinsa siellä kun ei muka vastaa puhelimeen.

En silti pidä tuota mahdottomana koska katsoin pätkän ohjelmaa jossa simpanssi laittoi lyhyen väläyksen perusteella numeroita oikeaan järjestykseen nopeudella johon ei ilmeisesti yksikään ihminen pysty.

Näin ollen ihminenkin halutessaan pystyy joukosta valitsemaan sen jonka haluaisi sieltä mieluiten itselleen. Helpompi esimerkki on parkkipaikka. Vaikka unohtaisi mihin auton on tarkalleen parkkeerannut niin jos vain valoa riittää niin kyllä omansa tunnistaa ja autoharrastaja siinä ohessa kaikki vähänkään erikoisemmat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Caballero2012

12.1.2013 11:09

Voin vastata viimeiseen kysymykseen. Se johtuu siitä, että teoria ei pidä paikkaansa tai se pitää paikkansa vain naisten osalta. En ole koskaan kuullut, että miehet ajattelisivat automaattisesti, että pitkä on yhtä kuin viehättävä. Jotkut pitävät lyhyistä, jotkut keskipituisista ja jotkut pitkistä naisista. Tietenkin tähän voi vaikuttaa myös se, että naiset haluavat pidemmän miehen, jolloin miesten täytyykin tykätä lyhyemmistä naisista, tai muuten jäävät ilman naista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi