Tein tyhmästi, valehtelin.
Perjantai iltana sain kiven sydämeeni.
Lauantai aamuna se oli uuvuttanut minut painollaan.
Turrutin tunteeni viholliseen nestemäiseen.
Olin heikko, niin heikko että menetin itseni.
En muista.
Huono olo ja väsymys.
Onneksi ja epäonneksi en ollut yksin,
mutta yksi oli liikaa.
Ei vielä yöllä, mutta aamulla.
Heräsin vielä kuninkaan vallassa.
Heräsin levottomiin käsiin,
ja mitään ajattelematta annoin sen tapahtua.
Vain hetkellistä lohtua ilman mitään tunteita.
En ollut oma itseni,
vaan pakoilin pahaa mieltä jonnekin sumuun.
Herättyäni oikeasti
ja annettuani kuuman suihkun valuttaa pahan itsepetoksen hien iholtani,
tajusin että en halua olla tällainen.
Itkin ja olin jos mahdollista vieläkin heikompi.
Soitit,
sanoit ikävöiväsi.
Voin pahoin, kyyneleet polttivat uudestaan silmiäni.
Minäkin ikävöin.
Enemmän kuin halusinkaan.
Toisten aloitteesta solmimme valheiden verkon.
Mitään ei tapahtunut.
Olisin niin halunut huutaa totuuden,
mutta en voinut.
Kaikista suurin syy ei kuitenkaan ollut sopimus,
vaan se etten tahtonut satuttaa sinua.
Nyt kuitenkin haluat…
ainakin halusit minut.
Ja minä sinut.
En halua aloittaa valheella,
joten kerron.
Kerron silläkin uhalla että menetän sinut.
Mutta siihen voit luottaa,
että eilen tekemäni lupaukset pitävät.
Olen päättänyt.
En enää riko itseäni.
Kadun tekojani,
ja haluan sinut.
Mutta jätän pallon nyt sinulle.
Sinä päätät miten jatkaa.
Minä välitän ja olen pahoillani,
sen haluan sinun tietävän.
ANTEEKSI!