Tapasin tänään vanhan kaverini jonka kanssa olen nuoruusvuosina viettänyt paljonkin aikaa, tai me ekan kerran taidettiin hengailla samoissa piireissä joskus 15-vuotiaana ja siitä aina tuonne vähän parinkymmenen päälle. Viimeiseen pariin vuoteen emme ole nähneet kuin kerran tai pari vaikka samassa kaupungissa olemme kokoajan asuneet. Joskus mietin, että miksi. Olen siitä puhunutkin yhdelle ihmiselle, että tämä kyseinen kaverini on melko ehdoton persoona. Joko olet hänen puolellaan jossain asiassa tai olet häntä vastaan. No, veikkaan, että se ajatusmaailmakin on hiukan hioutunut eikä ole enää ihan niin radikaali. Joillakin se persoona on vain niin vahva, että niin se menee. Siinä on vain juuri se ongelma, että se varmasti osaltaan vaikutti siihen, että emme enää juurikaan nähneet.
No tänään sattumalta nähtiin ja pyörittiin kaupungilla jonkin aikaa vähän siellä sun täällä. Kaverini istuu pyörätuolissa. Kaatui kevarilla aikanaan ja halvaantui. Muistan hyvin miten monta kertaa sitä tulikin käytyä istumassa sairaalassa. En muista enää edes, että kuinka kauan hän siellä joutui olemaan, mutta ikuisuudelta se minusta ainakin tuntui ja kaverista nyt varmasti vielä kymmenen kertaa enemmän. Juuri hänen kanssaan tehtiin aikanaan kunnon ex-tempore-matka joitakin vuosia sitten. Otettiin päivälautta Turusta Tukholmaan ja sama takaisin, mutta käytiin vain autolla Tukholmasta ajaen Kööpenhaminassa, oltiin yksi yö hotellissa, vedettiin viinaa ja tultiin takaisin. Eräs ihan älyvapaimmista vedoista mitä itselleni tulee elämän varrelta mieleen, mutta hauskaa ainakin oli. Sitä tämä kaverini on edelleen, siis tempauksissaan hiukan absurdi ja kuuntelinkin jonkin aikaa, mitä kaikkea hän oli tässä viime aikoina tehnyt. Oli reissannut aika tavalla.
No, sanoin, että soittelee joskus, että voisihan sitä törmätä uudemmankin kerran. Varmaan soittaakin ja ihan kiva juttu. Itselläni ei todennäköisesti ole aikaa eikä resursseja siinä mittakaavassa alkaa hengailemaan mitä joskus tehtiin. Tosiaan joskus parinkympin hujakoilla me oltiin tekemisissä lähes päivittäin. Tietyllä tapaa surullista, että välit vain viilenivät eikä enää nähty, mutta toisaalta niin kai sitä tapahtuu kaikille ihmisille jossain vaiheessa elämää.
Eli siis melko turhanpäiväinen kirjoitus tämäkin, mutta huomasin taas sen, että vanhoja kavereita kun näkee, niin ajatustoiminta jotenkin lähtee ihan uusille raiteille. Kelasin tuossa, kun erottiin, kaikenlaisia vanhoja juttuja, mitä oli käynyt niinä vuosina kun siis melko paljon yhdessä pyörittiin. Ei välttämättä ollenkaan huono juttu, että tuli vähän muisteltua tiettyjä asioita. Koska osa niistä asioista on myös sellaisia, että en minä niitä enää tänä päivänä missään nimessä alkaisi tekemään. Ehkä on vähän järkeäkin tullut päähän näinä vuosina.