Turhaakin turhempi blogi? Tai sitten ei?
Tämä on henkilökohtainen blogini. Kirjoitan itseäni koskevista tai liikuttavista asioista. Periaatteessa siis ei pitäisi olla väliä, mitä tänne kirjoitan, kunhan se itseäni miellyttää. Vaan meneekö sittenkin näin?
Jo se lähtökohta, että kirjoitan julkista blogia, kumoaa edellisen – mun mielestäni ainakin. Blogaaminen on oma päätökseni, mutta julkistuksen jälkeen se ei enää olekaan oma asiani. Siitä tulee sillä hetkellä maailmanlaajuinen asia – vaikka kieltämättä tämä kotoinen äitimme kieli (lurps) sitä lukijakuntaa rajaakin. En nyt käy saivartelemaan sisällön ymmärtämisestä, kun aina ei voida olla varmoja edes siitä, että kirjoittaja itsekään ymmärtäisi kirjoittamaansa. 😛
Tähän asti olen suoltanut tänne Cityn blogiin pahoja olojani, hyviä fiiliksiäni, parisuhtetilitystä, pikkaisen nettijuttuja, liian vähän luontojuttuja, jne. Vaikka väitän kirjoittavani itselleni ja itseni vuoksi, niin onhan tässä ihan selkeä ulospäinsuuntautuneisuus. Tiedostaen ja tiedostamattani tavoittelen Sinua, lukijani. Ja väitän, että niin tekevät kaikki muutkin blogaajat, Sinäkin.
En tavoittele lukijoita sellaisella ”kraivelista kiinni ja nyt kuuntelet” -asenteella. Tapani ja keinoni ovat huomattavasti sofistikoidummat – tavoite ehkä sittenkin, kuitenkin, lopultakin: sama. On hauska ajatella, että ihmiset lukevat hengentuotoksiani, joita näppäimistön ja Ethernet-piuhan välityksellä maailmalle syydän. Samalla se kuitenkin asettaa myös vaatimuksia: yritän kuitenkin, loppujen lopuksi, kirjoittaa niin, että se herättää lukijoissa jotain tuntemuksia – ehkä jopa kirvoittaa palautteenkin.
Ja saamani palaute (niin hyvä kuin huonokin) on aina mieltä hivelevää. Tämäkin varmasti vaatii tietynlaista mielentilaa – ainakin välillä blogeja, palautteita ja vastapalautteita lukiessa tulee mieleen, että ollaanko aina edes samalla planeetalla. Älä ymmärrä väärin, sekin on hyvä asia: heterogeenisyys kunniaan! (Ja ei, tuo äskeinen ei liity nyt millään tavoilla seksiin, tarkista vaikkapa Wikipediasta.)
Olen myös huomannut sellaisen seikan, että blogaaminen tekee hyvää myös kielelliselle (kirjalliselle) ulosannille. Asioiden järjestely päässä on selkeytynyt, samoin niiden ulosanti (vaikka sitä ei ehkä heti mun kaikista blogeistani uskoisikaan), Olen oppinut valikoimaan asioita ja tapoja ilmaista niitä, pikkuhiljaa löytämässä jotain, jota voisin kenties jonain päivänä kutsua omaksi tyylikseni. Ja tyyli ei nyt tarkoita sitä, että korvataan kaikki ks:t x:llä ja käytetään irc-lyhenteitä, OMFGS. Kieli vetreytyy vain puhumalla/kirjoittamalla, aivot vetreytyvät vain ajattelemalla ja keho vetreytyy vain liikkumalla. 🙂
Appropo: vetreytyä on hauskan kuuloinen sana. Vetreydyn, vetreydyt, vetreytyy. Vetreytymisessä, vetreytymisestä, vetreytymiseen. Vetreytymättömyydelläänkäänköhän sitä ihminen oman vetreyttämisensä taantumisen vetreyttää? Mietin tuon viimeisen lauseen kirjoittamista varmaan minuutin. Tajunnanvirta, minne joutuisinkaan ilman sinua? =)
Vaan nyt palaan töitteni pariin, yritän metsästää kadonneen varaosakirjan osasia poimimalla niitä sieltä täältä muista varaosakirjoista. Mielenkiintoista, eikö? Sitäpaitsi aloitin työpäiväni näkemällä jotain, mitä ei olisi kait kuulunut nähdä. Ja unohda ne seksistiset ajatuksesi jo, vaikka penetraatiosta siinäkin asiassa periaatteessa oli kyse – vaan ei ihmisistä.
Hei hei, nauti torstaikrapulastasi! Pian on perjantai 🙂
-c-