Tunnelmasta toiseen ääripäähän. Aamulla kerroin asiasta, josta en ole ylpeä. Nyt kerron jostain muusta, mulle erittäin tärkeästä. Sisäistin juuri faktan, että ensi viikonloppuna saan tyttären ihan ekaa kertaa yökylään kämpilleni! 😀
Äitinsä menee kavereitaan moikkaamaan toiselle paikkakunnalle, joten mä vietän mukavaa viikonloppua 8v. tytön kanssa. Onhan tää kämppä ihan vaiheessa, mutta menee pienestä kaupunkiseikkailusta. Tyttö saa nukkua makuupussissa ilmapatjalla, ollaan lounasretkellä olkkarin lattialla, käydään Laukontorilla pyörähtämässä – ehkä pieni laivaretki Viikinsaareen. Katsotaan…
Aina välillä mä herään siihen tajuttomaan onnentunteeseen, jonka vain lapsi voi aiheuttaa. Ja eron myötä se tunne ja asia on vain kirkastunut. Sanokaa vain lässyksi, mutta näin se on, kuulkaas. Asian merkitystä ei vähennä tippaakaan se, etten ole biologinen isä. Toisen geenit, mutta mun lapsi =)
Sanavalmiskin mokoma tyttö on. Kun asuimme vielä kaikki yhdessä, joskus kiusasin äitiänsä siitä, että katos nyt kiukuttelevaa tytärtäs, sillä on sun geenis. Tyttö paukautti takaisin kirkkaalla lapsen äänellään: ”Mutta mä elänkin sun vaikutuspiirissäs!”
Tässä on nyt hymyn ja kyyneleen paikka – oikeasti ja ilman mitään ironian tai lässytyksen häivääkään.
-c-