Osaan taas. Siivosin jääkaapista turhia jutskia pois ja päätin myös tyhjentää simapullon, jonka mummi lähetti veljelle kun kävin sen luona joskus vapun tietämillä, ja jota siis veli ei koskaan saanut. En tajunnut että se on tietty ”vähän” käynyt, ja niinpä avasin sen – tiskipöydän yllä kyllä, mutta eipä se mitään auttanut; simapullo niin sanotusti räjähti käsiin ja roiski hirveellä paineella sisuksensa pitkin seiniä, lattioita ja pitelijäänsä, eli mua. Tämä tietysti just kun olin saanut siivottua. Lievästi sanottuna vitutti, sima kun vielä on melko sokeripitoista, niin se sitten tahmas kaikki paikat. Ja rusinatkin lenteli ympäriinsä kuin tykin suusta. Onneks en sentään ollut ehtinyt vielä käydä suihkussa, meinaan siinä tapauksessa vasta oiskin vituttanut, kun olin yltä päältä simassa.
Aika alkaa käydä vähiin – pitäis tossa ysin jälkeen ajaa kaupalle viemään tyhjät pullot, sitten hakea äiti kyytiin (sillä on kokous Tampereella) ja sen jälkeen ajellakin Turun viholaiskaupunkia kohti. Tämä siis olkoon viimeinen blogimerkintä nyt vähään aikaan. Jätän teidät armaat mussukat hetkeksi ja keskityn elämän loistokkaisiin puoliin, kuten kiehnäämiseen ja vehtaamiseen. Kun näette minut jälleen, olen palannut. 🙂
Pitäkää lafka pystyssä.
Ps. Jänskäääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää!