Petin lupaukseni paria cityläistä ja tietty myös äiskää kohtaan, sillä juoksentelin taas eilen myöhään illalla/yöllä ympäriinsä ja osittain myös reiteillä, joita ei ehkä voi kutsua ”ihmisten ilmoiksi”. Mutta en joutunut minkään sarjamurhaajan, raiskaajan tai muun hullun uhriksi, joten saanen anteeksi petollisuuteni. Oli muuten ihan loistava juoksulenkki, about 12 km vierähti tosta noin vain, vaikka takana oli flunssa ja viiden päivän paasto. Nilkkakaan ei protestoinut juoksemista vastaan; ainoa haittapuoli oli tuo askelvirhe jonka ansiosta sain taas aika mojovan rakon. Mutta se on pientä juoksemisen riemun rinnalla. 🙂
On muuten hassua, miten mä en juostessani pelkää mitään. Muutoin liikuskeleminen iltamyöhään pimeillä reiteillä saattaisi vähän arveluttaa, mutta juostessa ei. Ihan kuin juostessani olisin jossain kuplassa, jonka ansiosta mitään pahaa ei muka voisi sattua. Pelkkää lumetta, tiedän, mutta hassua silti.
I <3 juoksu.