Tänään ovat talvitakin päivät luetut. Heivaan sen komeroon, ja otan tilalle todellisen kevään merkin, vihreän kevättakkini.
Hei hei, talvitakki, nähdään piiitkän ajan päästä – tai ehkä ei enää koskaan, mikäli ilmastonmuutos antaakin meille ikuisen kesän. Jos nyt joku nauraa, että uusi takatalvi tulee kuitenkin heti, kun olen sulkenut komeron oven, niin naurakoot. Kaksi viikkoa, niin olen Irlannissa, ja sen ajan kyllä palelee vihreässä kevättakissa vaikka kinosten keskellä hampaat irvessä. Uskon nimittäin vakaasti, että palattuani huhtikuun loppupuolella ei enää takatalvesta ole pelkoa. Kevättä ei voi estää.
Ja aurinko tekee ihmeitä. Alavireisyyteni on enää muisto vain (ainakin tällä minuutilla, katsotaan vartin päästä uudestaan), siitäkin huolimatta että olen parina viime yönä nukkunut ihan käsittämättömän huonosti ja vähän. Oikeastaan yö”unet” ovat olleet pelkkää hikistä pyörimistä ja sekavia mielikuvia. Hikinen pyöriminen kieltämättä kyllä kuulostaa hyvältä, mutta valitettavasti joudun tuottamaan pettymyksen (eniten itselleni) – hiki on ollut pelkästään omaani. Mutta eipä sekään juuri nyt haittaa, ainakaan kauheasti. 🙂
Kipeilystä huolimatta meinaan nyt mennä haukkaamaan happea. On nimittäin rikos ihmisyyttä ja koko universumia vastaan olla koko päivä sisällä tällaisella säällä.
[IMG 1086306]