Inhottavaa, kun on mielessä sata asiaa, joista haluaisi puhua, mutta kun ei voi. Pitää odottaa, vielä yli viisi päivää.
Me ollaan nyt kumpikin mokattu suhteellisen perusteellisesti. Ajattelin, että viikonlopun tapahtumat iskisivät viimeiset naulat arkkuun ja että niiden jälkeen kumpikin katsoisi parhaaksi jatkaa eri suuntiin. Ehkä se oli jopa osasyy siihen, miksi toimin niin kuin toimin. Olisi muka helppo ratkaisu, eikä tarvitsisi itse päättää.
Ja sitten kävikin niin täysin päinvastoin kuin vain voi.
Elämä on ihmeellistä.
Tai juhla, niin kuin Samuli Putro tässä taustalla laulaa.