Kolmen päivän matka on periaatteessa yhden päivän matka. Ensimmäisen istut autossa. Toisen viivähdät perillä. Kolmantena aamuvarhain lähdet kotimatkalle.
Huijausta: matka muka 3 vrk!
Paitsi Venäjän Karjalassa kun matkustat, silloin 3-vrk -matka on 3 vrk. Siis bernstainilaiskoivistolaisittain: Liike on pääasia, ei päämäärä. Aina tällä matkalla.
Sen verran kaihoa pöläyttää matkailijan mieliin jo pelkkä Venäjän [i]tullkontrol[/i] tiukkoine tuijotuksineen ja tarkkoine papereineen.
Ja entä se leiman lätkäytys passiin!
Sykähdyttää, kun muistaa kirjattomankarjattoman Haaparannan sillan ylityksen. Vain Valko-Venäjälle ja P-Koreaan menon täytyy olla tarkempaa, vaikka ei sinne USAankaan niin vain kävellä.
Ja sitten villinä vilinänä mennen tullen ne isiemme ajoilta säilyneet maisemat, koskemattomat rakennukset, raivaamattomat metsät, rakentamattomat Laatokan rannat: olis täällä kapitalistilla töitä, kääris Luakkonen hihansa, hierois Nalle känsäisiä käsiään …
[i]- Asiaan[/i], tuntuu vaativan takainen.
Niin ne naiset. Ne kaksi naista, silti vierellä istujaa – korvapuustinantajaa? – unohtamatta.
Toinen jo tavattiinkin, se [url=http://www.city.fi/blogit/hikkaj/arjyntaa+ja+kiljuntaa/125330][b]Petroskoin tulikääryle[/b][/url], se Carmen; ei siitä sen enempää. Vaan se toinen, se T o i n e n! Se museon nainen. Siinä oli jotakin unohtumatonta.
Harminpala kun jäi kuva ottamatta; kerrankin pitäisi fraasi kutinsa, tietäisi luoti paikkansa: [i][b]Foto ois kiva yllätys![/b][/i]
Ai ai, se Museon Nainen: Mitkä pohkeet ja reidet! Mikä ote kahareisin! Siinä klapi lentelee kun tämä nainen kirvestä kääntelee.
Siellä se [url=http://artmuseum.karelia.ru/]Karjalan taidemuseon[/url] seinällä on, sinne se ainakin jäi roikkumaan tämä verevä halkoja hakkaava nainen, josta jäi kuva ottamatta, jopa vaikuttavampana kuin Carmen, [i]Kaikki hänestä[/i] rakentuvaan näyttelyyn. Nimettömäksikin jäi tämä upean roteva Ämmä isolla ämmällä.
Saispa semmosen seinälleen! Sais ees fotona.
