HookJones

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on LYRIC.

= visio ihmiskunnallle =  1

Kaikkialla Ihmiset toimivat korkeamman itsensä inspiroimina, tehden oikeita päätöksiä toteuttaen ne täydellisesti sekä tarkoituksenmukaisesti.

Ihmiset ovat mieleltään puhtaita, tunteissaan tasapainoisia sekä henkisesti valveutuneita.

Jokainen on yhteydessä luovuuteensa, voimaansa, rohkeuteensa ja viisauteensa.

Yhteistyö, tiimityöskentely ja jakaminen toimivat ennenkuulumattomalla tasolla.

Ihmiskunta kokee rakkauden, uusien ideoiden ja sieluyhteyksien vuodatusta.

Maailma on täynnä toivoa, optimismia ja positiivisia tulevaisuuden visioita.

Ihmiset tuntevat, että universumi on ystävällinen ja työskentelee aina heitä varten.

Ihmiset uskovat runsauteen ja kykenevät luomaan sitä elämäänsä.

Ihmiset tukevat apua tarvitsevia ja ovat avokätisiä avunannossaan ja jakamisessaan.

Kritiikki on korvattu ymmärryksellä, rakkaudella ja yhteistyöllä.

Jokainen valotyöntekijä tulee valon, toivon, inspiraation, rohkeuden säteileväksi keskukseksi.

Kaikki Ihmiset tulevat tietoisiksi valokehoistaan.

Ihmiskunta on liittynyt Jumalalliseen tahtoon.

Ihmiskunnalla on valaistuneita johtajia kaikissa johtavissa asemissa.

Rajat ihmisten, valtioiden ja rotujen väliltä puretaan.

Ihmiset tiedostavat olevansa yhtä sekä toistensa että kasvi-, eläin- ja mineraalikuntien kanssa.

Eristyneisyys kääntyy yhteisöllisyyteen, yksinäisyys toveruuteen, ja erillisyys yhtenäisyyteen.

Kaikki ihmiset ovat vapaita seuraamaan ja elämään heidän kaikkein korkeinta päämääräänsä.

Ihmiskunta tulee tietoiseksi heidän korkeimmasta tarkoituksestaan.

Jokainen laajentaa tietoisuuttaan, herää todelliseen näkemykseensä, kehittää elämänmuotoaan, niin että voivat toteuttaa sielunsa todellista tehtävää.

Ihmisten olemus muuttuu sielun rakkauden, valon ja tahdon välittäjäksi.

Kaikki ihmiset kunnioittavat ja elävät harmoniassa maan ja siinä olevan elämän kanssa.

Ihmiskunnan suunnitelma kehittyy kaikessa kauneudessaan ja täydellisyydessään.


= Pahaaa unta =  1

Ihme puhelu tuli ja se tyyppi kysy lähdenkö mä johonkin bändiin laulaan ja kiertään maailmaaa. Mä löin luurin korvaaan sille
-tää on toistuva painajainen. Painajainen joista ei pääse eroon näköjään vieläkään. i dont need no diamond rings, i need no cadillac car...lalalalaa. Jos mä jotain haluan; se on jotain parempaa unta eikä jotain jota nuorempana on toivonut.
Mä oon kukkulan huipulla juuri ja mun kuuluu ottaaa lunkisti ja ihailla maisemia. Ihmetellä miks kaikki herkkä ja kaunis tuuleen haihtuu ja on katoavaa.

Mä ymmärrän ihmisiä jokka pystytään manipuloimaan johonkin juttuun ilman takeita siitä , et saa ollla oma ittensä. Mul on ihan omat juttuni ja oon jääräpäinen. My way. Haluun elää rauhassa omaaa elämääni. Mul on ihan riittävästi musaa.. musaa josta ei saa traumoja Hymiö smile virheistä oppii tuntemaaan ettei oo ihan narusta vedettävä. Hyviä öitä kaikille




AUTO  1

Rakas päiväkirja, Eilen tapasin uuden irmelin.

Irmelini oli siivoamassa autoansa, ja minä kohteliaana herrasmiehenä ja muutenkin ainavalmiilla mielellä varustettuna ryhdyin auttamaan häntä auton siiivioamisessa. Autosta tuli kuin tulikin niin siisti kuin vain auto voi olla, mutta ilmeisesti moottoria kiiloittaessa meiltä oli jäänyt joku juttu huomaamatta, ja auto ei suostunut käynnistymään.

Tänään puhelimessa sovimme, että maanantai on hyvä päivä puuhailla autossa ja koittaa löytää paremmin sitä juttua korjaamaan moottorissa piilevä vika.

Tunnen oloni kevyeksi ja mahtavaksi – voisin helposti hypätä tasajalkaa varsin korkealle ja kolauttaa pääni kattoon.