vatukas juustokakku.
27.9.2013 Hyvän mielenhommia

Onnellisuusinvestointia ja vadelmainen tuulahdus kesästä

Tuntuu, että onnellisuus on tämän päivän trendi, mutta miksipä ei. Minusta on ainakin aika jees, että ihmiset ovat alkaneet pitää huolta itsestään ja omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistaan. Tehdään asioita,…

Soturin eväät.
25.9.2013 Hyvän mielenhommia

Oman elämän soturi ja sen eväät

Me olemme kaikki aikamoisia voimapakkauksia. Meissä jokaisessa on valtava voima, kunhan vain oivallamme sen ja annamme sille mahdollisuuden. Kun uskallamme päästää irti ja kuunnella omaa intuitiotamme ja ajatuksiamme, saamme elämältämme…

Luomupavuista pastaksi.
7.9.2013 Hyvän mielenhommia

Luomupavut vääntyivät nauhamakaroniksi pastaperjantain kunniaksi

Olenkin jo aiemmin täällä julistanut suurta rakkauttani pastaruokia kohtaan, mutta vatsalleni valkoiset viljat eivät vain sovi ja siksi olen joutunut tyytymään vain haaveiluasteelle makaroniromanssin kanssa. Ajatus suussa sulavasta pasta-annoksesta kutkuttaa…