
Olen nyt ollut tipattomalla 8 vuotta. Kannattiko? Onko mitään järkeä?
Plussat:
- työn teko ei enää häiriinny bileistä, kun ei juo ollenkaan. Ei tarvitse varata torstain poikain saunaillan jälkeiselle perjantai-aamulle "etätyövarausta".
- työskentely tehostuu huomattavasti
- arki tehostuu huomattavasti, perjantaisin ja viikonloppu-aamuisin on paljon virkeämpi ja voi vaikka lueskella ja kirjoitella blogia
- olen keksinyt uusia tapoja nollaamiselle: olen itse löytänyt säännöllisen sporttailun. Käyn uimassa, venyttelen, otan päiväunet (max 7-8 min). Hyvä hyvä.
- parempi puolisko ei valita juomisesta, (keksii kyllä muita valittamisen aiheita)
- nukun paremmin, yöunet ovat parempi laatuisia
- pärjään noin 1,5h lyhyemmillä yöunilla (tutkimustenkin mukaan unen laatu on pituutta merkittävämpää)
- jaksan paremmin töissä, vapaa-ajalla yms.
- on aina ajokunnossa (etenkin prätkäilykunnossa nöön nöön)
- musta on tullut aamuvirkku
- bileissä on edelleenkin yhtä hauskaa tai jopa hauskempaa
- pulloja ja tölkkejä ei tartte viedä kauppaan niin usein, siitä säästyy paljon aikaa
- säästyy ihan törkeänä rahaa esim Pohjois Korean, Burman reissuihin, Alpeille, Kaliningradiin, Dubaihin, Intiasta Suomeen moottoripyörällä yms
- ruokien yms tuoksut ja maut ovat voimakkaampia
- lasten kanssa tulee touhuttua enemmän
- tulee kirjoitettua enemmän blogia, kirjoja yms
- säästyy taksikuluissa
- muistaa paremmin mitä on tehnyt :D
- ei oo ollut krapulaa kahdeksaan vuoteen
Miinukset:
- Ei voi vetää päätä täyteen nollatakseen. Alkoholi on yksi (varsin tehokas) tapa nollata, tipattomalla ei voi vetää päätä täyteen vaan pitää sportata tai ottaa päiväunet nollatakseen aivot
- Kun vituttaa, ei voi mennä jääkaapille nappaa bissee ja painua autotalliin, asiat pitää ratkaista puhumalla
- Ei voi ottaa yömyssyä (tyypillinen tekosyy: en saa muuten unta)
- Ei voi napata lasillista viiniä, että olisi luovempi (pitää keksiä muita luovuuskeinoja)
- Ravintoloissa tulee tilattua laadukkaampia ruokia jotka maksavat enemmän, toki saman rahan säästää sitten kun ei ota viinipulloa ja toista ja kolmatta.
- Jotkut tyrkyttävät sinulle väkisin juotavaa väittäen: "Mun kanssa kukaan ei ole ennenkään lasiin sylkenyt. Nyt kyllä juot!"
- Järkytyt kun baarimikko tekee sulle Bacardi Colan vaikka nimenomaan pyysit pelkän kolan ja vasta huikan suuhun otettuasi tajuat että vittu se laitto viinaa tähän ja syljet takaisin
- Et pysty juomaan alkoholitonta Mojitoa jos siinä on käytetty huonoja mintunlehtiä (ennen alkoholi pelasti huonotkin raaka-aineet)
- Yksille lähteminen tarkoittaa sitä, että toivot baarimikon osaavan tehdä hyviä alkoholittomia drinkkejä
- Joskus baarissa baarimikko ei suostu ymmärtämään, että oikeasti haluat alkoholitonta vaan yrittää ehdottaa "alkoholitonta olutta", jossa on kuitenkin 0,5% eli se ei todellakaan ole alkoholitonta. Koitat selittää sille, että ei pähkinäallergikollekaan voi antaa ruokaa missä on vähän pähkinää eikä gluteenittomalla ruokavaliolla olevalle voi antaa sellaista missä on vain vähän vehnää. Usein joudut juomaan limpparia, koska joissain baareissa baarimikot ovat niin taidottomia, etteivät osaa tehdä hyviä alkoholittomia drinkkejä (miten vitun vaikeaa voi olla sekoittaa mehuja ja murskata vähän jäätä?). (Helsingissä on muuten monta todella hyvää ravintolaa, mistä saa törkeä hyviä alkoholittomia drinkkejä: esim Natura, Pastor, Bar Cón, Bro..)
- Joissain cocktail-kutsuissa ei ole ollenkaan alkoholitonta vaihtoehtoa, siinähän sitten koitat elää tipatonta elämää ja heilut täyden lasin kanssa samalla, kun muiden lasit tyhjenevät. Kerran ainoa alkoholiton 5 tunnin kokkareilla oli lämmin vesi muovikannussa muovisesta kertismukista...
- ei voi keskustella eri viinilajikkeiden toimivuudesta muuten kuin tuoksun (ja vanhentuneiden muistojen) perusteella
- kun ostat firman bileisiin kopan kaljaa ja sidukkaa, sinulla ei ole hajuakaan mitä kaikki nykyajan monipuoliset olutlajit ovat ja ostat vaan randomilla ison kasan kaikenlaisia, ettei vaan lopu kesken :D
- ei voi keskustella eri oluiden toimivuudesta muuten kuin tuoksun perusteella
- olet ärsyttävä ruokakriitikko. Sama ruoka maistuu sulle surkealta mauttomalta, kun taas vieressä pullon viiniä juovalle se ateria oli hemmetin hyvä. Totuus on, että se ruoka oli surkeaa, mutta viininousuhumala sai (dopamiinin) avulla juojalle mielihyvätunteen, joka sekoitti arvostelukyvyn.
- Kaikki odottavat, että olet baarissa myös ilmainen taksikuski
- Klo 02.30 jälkeen jengi tulee tyrkyttää juotavaa eivätkä usko edelleenkään, että olet tipattomalla
- Klo 02.30 jälkeen tekee mieli lähteä himaan, koska useimmilla on sama levy päällä, sama levy päällä, sama levy päällä. Sä oot vitun hyvä jätkä. Sä oot vitun hyvä jätkä. Sä oot vitun hyvä jätkä.
- lapsille ei kerry niin paljon rahaa pullojen viennistä
- juhannus, uusivuosi ja muut perinteiset kosteat bileet oli aluksi haasteellisia, mutta myöhemmin muuttuvat paljon hauskemmiksi, kun on muutakin tekemistä kuin juominen
- ei muista minkälainen krapula oli

Menestystä elämääsi! Kokeile tipatonta jos siltä tuntuu :D
Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä, tipattomalla toistaiseksi
ps. jos haluat lähteä tutustumaan aa-ryhmään joskus, niin pingaa yv:llä vaikka facessa.
Kirjoitettaessa soi The Prodigy - Firestarter
6 kommenttia
hards
7.3.2019 14:28
Montakos kertaa tää sama teksti julkaistaan :D
Vastaa kommenttiin
sunny2019
22.3.2019 06:11
The information you share is very useful. It is closely related to my work and has helped me grow. Thank you!
https://chinesewuxia.world
Vastaa kommenttiin
BennettTyu1
17.12.2019 13:50
This is a very good content krogerfeedback
Vastaa kommenttiin
JoyceRowe
20.10.2020 11:50
Your content helped me a lot to take my doubts, thank you very much. walgreenslistens
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 10:27
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin
NellieHatcher
10.8.2023 11:55
This is really nice information i must say its awesome.
MyAARPMedicare
Vastaa kommenttiin