Näin matkustelu on muuttanut minua

  • Leena-K

Muistan haaveilleeni aina matkustelusta ja puhuneeni jo lapsena kuinka vielä joku päivä asun etelän lämmössä. En ole koskaan ollut kylmän ja pimeän talven ystävä, joten kertomukset Karibian valkoisesta hiekasta ja Teneriffan leppoisasta lomatunnelmasta saivat minut matkakuumeilemaan entistä enemmän. Vuosien karttuessa matkakuume ei ottanut hellittääkseen ja nuorena aikuisena päätin laittaa matkaunelmat toteen.

Matka piskuiselle Maltan saarelle

Voin ylpeänä sanoa vierailleeni maanosista Aasiassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja tietysti Euroopassa. Yksi ikimuistoisimmista matkoistani Euroopassa on ollut Maltalle 90-luvun alussa. Tuo piskuinen saari oli saanut huomioni, koska pidän matkustamisesta kohteisiin, joita useimmat turistit eivät olleet vielä löytäneet. Pieni saari todella olikin kyseessä, sen nimittäin pystyi ajamaan päästä päähän noin puolessatoista tunnissa!

Vietin paljon aikaa tutustuessa saaren pohjoiskärkeen ja matkustin myös Gozo-nimiselle saarella, joka on myös osa Maltaa. Vihreää luontoa ei saarelta niinkään löytynyt, mutta merta ja jylhän kivisiä maisemia sitäkin enemmän. Brittiläinen kulttuuri näkyi Maltalla vahvana, olihan se ollut brittien hallinnan alaisena jo vuosikymmeniä. Maltalta tarttui mukaan leppoisa elämänasenne. Maltalaiset olivat myös avoimempia ihmisiä, joihin olin matkoillani törmännyt. Opin arvostamaan aivan eri tavalla erilaisia kulttuureita ja ymmärsin, että loppujen lopuksi me kaikki olemme samassa veneessä kulttuuristamme huolimatta.

Maltan suuri muutos 30 vuoden aikana

Kun vierailin Maltalla lähes 30 vuotta sitten, ei nettikasinobisnes näkynyt siellä vielä. Nykyään Maltan talous on lähtenyt raketin lailla nousuun, kun useat nettikasinot ovat hankkineet Malta Gaming Authorityn pelilisenssin. Kuten olen aiemmin kertonut, pelaan rahapelejä säännöllisesti, joten maltalainen lisenssi on tullut tutuksi. Mielestäni on mahtavaa, että suomalaiset voivat lain mukaan pelata vapaasti ulkomaalaisilla nettikasinoilla. Parhaita nettikasino kokemuksia minulla onkin nettikasinoilta, joilla on maltalainen lisenssi. Olen saanut aina kotiuttaa voitot verovapaasti, kun sellaisia on tullut. Tunnen myös olevani pelaajana turvassa, kun tiedän, että nettikasinon takana on valtava lisenssijärjestelmä, jonka takana seisoo EU.

Olen tutustunut EU-lisensseihin tarkemmin ja toinen varteenotettava vaihtoehto on virolainen lisenssi. Olen tutustunut virolaisen lisenssin myöntämisperusteisiin ja sitä ei ihan heppoisesti myönnetä. Monella yrityksellä kun ei ole miljoonan euron pääomaa ja valmiutta valvoa pelaajien turvallisuutta yhtä vahvalla otteella kuin virolaisilla nettikasinoilla. Virolaiset nettikasinot tarjoavat kokemukseni mukaan lukuisia etuja suomalaisille pelaajille; voitoista ei tarvitse maksaa veroja, pelejä voi pelata myös kännykällä ja kolikkopelit on valittu suomalaiseen makuun sopivaksi. En ole oikeastaan huomannut suurta eroa maltalaisiin kasinoihin, joten myös virolaisista kasinoista on tullut suosikkipaikkoja pelata.

Matka jatkuu Aasiaan

Euroopassa vierailtuani halusin matkustaa kauemmas ja valitsin seuraavaksi kohteeksi Filippiinit. Muistan kuinka ensimmäinen matkani Aasiaan sai perhoset lentelemään mahassani. Matkustin Filippiinien pääkaupunkiin Manilaan, josta jatkoin matkaani Boracayn paratiisisaarelle - olihan tuo paljon puhuttu saari nähtävä. Kun matkustin Boracaylle 80-luvun loppupuolella, oli se vielä säilyttänyt autenttisen ulkonäkönsä. Viimeisinä vuosina olenkin saanut lukea surullisia uutisia saaren tuhoutumisesta liiallisen turismin vuoksi.

Vietin Boracaylla yhteensä kuukauden ja ehdin siinä ajassa tutustua moniin paikallisiin. Parhaiten mieleeni on jäänyt Aileen, paikallinen perheenäiti, jonka vieraanvaraisuus saa vieläkin kyynelet silmiini. Vietimme lukuisia iltoja Aileenin asumuksessa, jonne olivat aina kaikki perheenjäsenet tervetulleita. En ikinä unohda niitä hetkiä, kun Aileen grillasi päivällä pyydettyä kalaa tulipesässä, joka ritisi tummaa yötaivasta vasten. Aileenin tarinat muuttivat minua pysyvästi matkustelun seurauksena. Hän oli aina niin pieneen tyytyväinen, että oma länsimaalainen elämäntyylini sai minut tuntemaan itseni kroisokseksi. Nykyään osaan olla tyytyväinen pienistä asioista.

Mitä tapahtui Aasian jälkeen?

Filippiinien jälkeen jatkoin reissaamista Euroopassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Vierailin suurimmissa Euroopan kaupungeissa ja vietin pidempiä aikoja Itävallassa tuntureilla. Lähdin koluamaan myös Afrikkaa, jossa luonnon kauneus jätti minuun ikuiset jäljet. Pääsin vihdoin myös vierailemaan Etelä-Amerikassa, jossa Karibian saaret tulivat tutuiksi. Voisinkin tulevissa postauksissa kertoa lisää matkaseikkailuja.

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.