Leenan matkassa

Blogissani kirjoitan harrastuksistani ja mielenkiinnon kohteistani, joita on paljon. Pidän ulkoilusta, kulttuurista, ruoanlaitosta, elokuvista, mökkeilystä ja kirjoittamisesta. Vaikka ikää on 50 yli, ei se estä kokeilemasta uusia asioita.

17 x tekemistä lomalle

Monilla alkaa nyt kesäloma ja aikaa vapautuu käytettäväksi arkipäiviä enemmän. Kun muutaman päivän on vedellyt hirsiä ja nukkunut arjen univelkoja pois, iskee monelle tylsyys. Mitä oikein tehdä lomalla? Nappaa tästä 17 hauskaa vinkkiä lomapäivien tekemiseksi.

1. Lähde mukaan turistikierrokselle

Jos asut kaupungissa, olet varmasti joskus nähnyt hassun värisen turistibussin tai laivan huristelevan teitä pitkin. Heittäydy kokeilunhaluiseksi ja bookkaa itsellesi turistikierros ja lähde ihastelemaan vaikka oman kotikaupunkisi nähtävyyksiä bussin kyydissä. Harva on nähnyt kaikkia kaupunkinsa helmiä, joten turistikierros tarjoaa hyvän mahdollisuuden avartaa tietämystä.

2. Bookkaa viikonloppumatka

Nyt kun koronarajoitukset alkavat helpottaa, pääsee moneen maahan matkustamaan ilman koronapasseja- tai todistuksia. Pidä silmällä halpalentoyhtiöiden kuten Norwegianin tai Airbalticin tarjouksia ja bookkaa lennot parilla kympillä johonkin Euroopan suosikkikohteeseen. Jos et niinkään lentämisestä välitä, löytyy myös Suomesta upeita hotelleja ja kylpylöitä, joissa viikonloppu hurahtaa kuin siivillä.

3. Pakkaa eväät mukaan ja lähde piknikille

Kun aurinko porottaa, on piknikistä mukava nauttia niin puistoissa kuin meren- tai järven rannallakin. Pakkaa mukaan pientä naposteltavaa, juotavaa sekä aurinkorasva ja lähde nauttimaan kesäpäivästä joko yksin tai ystävän kanssa. Jos menet piknkille yksin, voi ajan käyttää hyödyksi vaikka lukemalla kirjaa, joka on arjen kiireissä jäänyt pölyttymään yöpöydälle.

4. Kasta talviturkki

Mikä olisikaan parempaa tekemistä kuumana porottavana kesäpäivänä kuin pulahtaa uimaan järveen tai mereen? Tuhansien järvien maassa riittää paikkoja, joissa pääsee pulahtamaan. Katso Google mapsista sinua lähin uimapaikka tai lähde retkelle kauemmas ja nauti veden tuomasta ansaitusta viilennyksestä kesäpäivän lomassa.

5. Pidä hauskaa huvipuistossa

Milloin olet viimeksi hurvitellut huvipuistossa ja syönyt hattaraa niin, että suupielet ovat sokerista tahmeina? Aikuisena unohdamme helposti kuinka vapauttavaa voikaan olla antautua hurjien laitteiden kyytiin ja nauraa vatsan pohjasta. Suomesta löytyy monia suosittuja huvipuistoja moneen makuun. Testaa esimerkiksi Särkänniemi Tampereella tai vanha klassikko Linnanmäki Helsingissä.

6. Tapa aikaa nettikasinolla

Nettikasino kolikkopelien iloinen kilkatus ja värikkäät voittokuviot ovat monen suomalaisen mieleen. Samalla kun rentoudut riippukeinussa, on casino netissä hyvää ajanvietettä. Netticasinolla voi pelata kolikkopelejä, pöytäpelejä tai vaikkapa livekasinon pelejä oikean jakajan kanssa, joten valinnanvaraa riittää jokaiseen makuun.

7. Rentoudu kesämökillä

Suomalaiset ovat tunnetusti kovia mökkeilemään ja mökkeily onkin yksi parhaimmista tavoista viettää lomapäiviä. Pyydä läheiset ystävät mukaan tai lähde matkaan perheen kanssa ja rentoudu pois arkisista maisemista ja askareista. Jos et omista omaa mökkiä, voi vuokramökkejä vuokrata esimerkiksi Airbnb:n kautta. Jo muutamakin päivä raikkaassa mökki-ilmassa tekee ihmeitä.

8. Järjestä turnajaiset

Milloin olet viimeksi pelannut mölkkyä, heittänyt tikkaa tai hionut taitojasi kroketissa? Vanhat kunnon pihapelit ovat loistavaa ajanvietettä kesäpäivillä. Suuntaa lähimpään markettiin ja nappaa mukaan useampikin pihapelisuosikki. Voit kutsua mukaan pelaamaan myös ystäviäsi ja ottaa pienen kisan pelaajien kesken. Tarjoaako häviäjä juomat koko porukalle?

9. Lähde telttailemaan kansallispuistoon

Jos kaipaat jännitystä lomapäiviin, tutustu joihinkin Suomen 40:stä kansallispuistosta ja lähde metsään samoilemaan. Suomen moninainen luonto avautuu samoilijoille erityisesti kesäisin ja monessa kansallispuistossa on mahdollisuus yöpyä teltassa tai retkimökissä. Muista pakata mukaan hyttyskarkote ja lämmintä vaatetta - Suomen kesä voi tunnetusti yllättää!

10. Nosta adrenaliinit kattoon toimintapelien parissa

Toiminnanhaluiset lomailijat syttyvät varmasti kartingin, lasersodan tai hohtokeilauksen tuomasta jännityksestä. Nappaa puoliso tai ystävä mukaan ja kisatkaa kumpi ajaa nopeamman ajan radalla tai kaataa keilat nopeammin. Vauhdikkaan kisan jälkeen on hyvä käydä syömässä tai lasillisella voittajan kunniaksi.

11. Kokeile onneasi nettikasinolla

Kasinolla pelaaminen voi tuoda kaivattua jännitystä lomapäivän lomaan. Pelaamiseen ei tarvitse edes käyttää isoja summia, kun katsoo parhaat tervetuliaisbonukset, jotka voivat moninkertaistaa alkuperäisen talletussumman. Myös ilmaiset kierrokset peleihin ovat suosittuja tervetuliaisbonuksia. Parhaimmillaan voi saada jopa satoja ilmaiskierroksia suosittuihin kolikkopeleihin.

12. Opettele uusi taito

Mikä olisikaan parempi ajankohta verestää vanhoja intohimoja tai opetella täysin uusi taito kuin kesäloma? Suomesta löytyy paljon kädentaidon kursseja, joilla voit opetella esimerkiksi vaatteiden värjäystä tai saven valantaa. Jos olet reissussa ulkomailla, ota yhteyttä paikalliseen joogaopettajaan tai ota osaa kokkauskursille ja opit paikallisten ruokien salat. Kursseilta voi jäädä käteen myös uusia ystäviä, joiden kanssa voi keksiä lisää tekemistä kesäpäiville.

13. Kokeile vapaaehtoistyötä

Jos tulet iloiseksi muiden ihmisten auttamisesta, voi vapaaehtoistyö olla mukavaa ajanvietettä kesälomalla. Ehkäpä vanhukset ovat lähellä sydäntäsi? Ala kaveriksi vanhukselle ja piristät takuulla molempien päivää. Jos olet kiltin koiran omistaja, voit ilmoittaa myös lemmikkisi koirakummiksi pienille lapsille. Monet kiltit koirat toimivat esimerkiksi lukukummeina kirjastoissa ja kouluissa.

14. Valokuvaa kesäpäivä ja teetä siitä kuvakirja

Lähde seikkailemaan kotikaupunkiisi tai kauemmas puolison, ystävän tai perheen kanssa ja ikuistakaa hetkiä päivän varrelta valokuviin. Antakaa mielikuvituksen laukata ja ottakaa kuvia mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Jos haluat lisää jännitystä ottakaa kuvia sokkona. Ladatkaa kuvat päivän päätteeksi kuvakirjapalveluun ja jääkää odottamaan valmista teosta. Kuvakirjalle tullaan takuulla naureskelemaan vielä vuosia myöhemminkin!

15. Bookkaa äkkilähtö

Jos et halua jättää lomasuunnitelmiasi Suomen kesäsäiden varaan, bookkaa edullinen äkkilähtö ja pääset takuulla nauttimaan auringosta ja lämmöstä. Voit napata äkkilähdön parhaimmillaan vain muutamalla sadalla eurolla, eli samalla hinnalla kuin Suomessa yöpyisi muutaman yön hotellissa. Ulkomailla ikumuistoiset kesälomamuistot ovat taattuja!

16. Kokeile uutta lajia

Kun riippumatossa löhöily alkaa kyllästyttää, voi lomasta raukeita lihaksia lähteä kiusaamaan uuden lajin parissa. Uusia lajeja voi kokeilla pienelläkin porukalla. Padel-kentän voi varata vain kahdellekin hengelle ja esimerkiksi geokätkeily onnistuu vaikkapa puolison kanssa kaksin. Kuka toimii kartturina? Seikkailu voi alkaa.

17. Lue vanhoja sarjakuvia

Jos ullakolta löytyy säilytettynä vanhoja sarjakuvia, on kesäloma oivaa aikaa uppoutua tarinoiden pariin. Ei haittaa vaikka lehden sivut olisivat jo kellertyneet, hyvät tarinat ovat aina hyviä tarinoita. Lukemisen lomassa voi vaikkapa torkahtaa - olethan kesälomalla.


Onko puhelimen kuuntelu nykyään normi?

Viime vuosina on saatu lukea paljon uutisia siitä, kuinka puhelinten ja erilaisten sovellusten epäillään kuuntelevan niiden käyttäjiä. Ei ole kauaakaan siitä, kun Apple pyysi anteeksi käyttäjiltään sen jälkeen, kun myönsi kuuntelevansa käyttäjien henkilökohtaisia keskusteluja Siri-palvelussa.

Asiaan luvattiin tehdä muutos, mutta todisteita sovellusten kyvykkyydestä kuunnella käyttäjiään tulee eteen jatkuvasti myös tosielämässä. Miten on mahdollista, että näet saman asian mainoksen vain minuutteja sen jälkeen, kun olet puhunut siitä? Tosielämän esimerkit puhuvat omaa kieltään.

Puhelimen kuuntelu ei ole ainoa tapa, jolla yritykset nyhtävät tietoja käyttäjistään. Tekoäly kehittyy koko ajan paremmaksi ja tietoturvaan liittyvät asiat nousevat ajankohtaisiksi. Onko älylaitteiden käyttäjillä edes paluuta takaisin normiin? Mitä seuraa, kun kaikki toimet verkossa jäljitetään? Näihin kysymyksiin perehdytään tässä artikkelissa.

Tekoälyn ei tarvitse kuulla tallentaakseen tietoja

Tekoäly ei tarvitse korvia poimimaan tietoja käyttäjistään, joita sitten hyödynnetään kohdennetussa markkinoinnissa kuluttajille. Erilaisilla sovelluksilla, kuten Sirillä on sisäänrakennettuja trigger-pisteitä, jotka aktivoituvat kun etsit tiettyä asiaa tai puhut siitä. Nämä trigger-pisteet ovat loistavia apuvälineitä, kun markkinointia kohdennetaan tehokkaammin.

Sovelluskehittäjät joutuivat ennen vanhaan näkemään paljon enemmän vaivaa kerätäkseen kuluttajilta tietoa, kun tietoja ei suostuttu luovuttamaan yrityksille yhtä helposti. Ihmiset ovat nykypäivänä entistä malttamattomampia pääsemään sovelluksien kimppuun ja vain harva lukee käyttöehtoja samalla tavalla kuin aiemmin. Suostumus luovuttaa tietoja kolmansille osapuolille tulee tehtyä kuin itsestään.

Myös netti uhkapeli sivustot ovat velvoitettuja huolehtimaan pelaajien tietoturvasta - ainakin jos kasino toimii eurooppalaisella lisenssillä. Eurooppalainen rahapelivalvoja on yksi tiukimmista koko maailmassa. Pelaajilla on tietysti myös itsellään vastuu huolehtia tietojen salaamisesta. Luottokortti- tai henkilökohtaisia tietoja ei tulisi koskaan luovuttaa sivustolle, joka ei käytä nykyaikaista sivuston salausta tai turvalliseksi todettuja maksutapoja.

Erityisesti milleniaalit ovat herkempiä luottamaan yritykseen ja sen kykyyn pitää henkilökohtaiset tiedot salassa. Totuus kuitenkin on, että käyttäjillä tuskin on enää yksityisyyttä - ainakaan samalla tavalla kuin ennen.

Sosiaalisen median alustat eivät palvele ihmisiä, vaan yrityksiä

Sosiaalisessa mediassa törmää jatkuvasti uusiin jännittäviin sovelluksiin, joilla voit esimerkiksi vaihtaa hiusväriäsi tai katsoa miltä näytät 90-vuotiaana. Sovellukset ovat niin mukaansatempaavia, että harva tulee ajatelleeksi mitä tietoja luovuttaa sillä hetkellä, kun lataa sovelluksen puhelimeen. Vahinko tapahtuu jo silloin, kun sovellus ladataan. Pelkkä lataaminen antaa sovelluksen omistajalle oikeudet päästä käsiksi tietoihin.

Pankkitason salaus suojelee käyttäjien henkilökohtaisia tietoja rekisteröitymisvapailla kasinoilla. Kasino saa käyttäjästä ainoastaan verkkopankkitunnuksiin liitetyt tiedot, jonka jälkeen pelaaminen voi heti alkaa. Justspin casino kokemuksia saa nimenomaan ilman rekisteröitymistä ja kasinolla on pirteä käyttöliittymä, joka soveltuu loistavasti myös mobiilipelaamiseen. Verrattuna sosiaalisen median sovelluksiin rekisteröitymisvapaat kasinot ovat siis huomattavasti turvallisempia.

Myös sosiaalisen median alustoista on lähes mahdotonta päästä eroon, ainakaan lopullisesti. Moni ajattelee, että poistamalla käyttäjän alustalta kaikki tieto itsestä häviää. Näin ei kuitenkaan ole, käyttäjän tuhoaminen ei poista tietoja, jotka ovat Facebookin hallussa.

Sosiaalisen median alustat eivät ole enää sitä mitä ne olivat vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Ennen alustoilla jaettiin tärkeitä hetkiä omasta elämästä, mutta nykyään Facebook, Instagram- ja muut somealustat ovat valtavia rahakoneistoja, jotka tuottavat kultaa mainostajien kirstuihin. Somealustat eivät enää palvele ihmisiä vaan yrityksiä. Ellei lakeja tai sosiaalisen median ekosysteemiä muuteta, tulee tilanne kääntymään entistä enemmän päälaelleen.

Onko mainostajien moraali hävinnyt kokonaan?

Taitavimmat mainokset ovat nykyään sellaisia, jotka eivät vaikuta mainoksilta lainkaan. Ne ovat kohdennettu kuluttajalle niin tarkasti, että kysyttäessä kuluttaja ei välttämättä osaa edes määritellä miten se on itselle kohdennettu.

Big Datan ja tekoälyn ansiosta mainoksia pystytään kohdentamaan entistä tarkemmin, jolloin ne ovat huomattavasti tehokkaampia kuin vuosikymmeniä sitten. Suosittu Netflixin dokumentti Great Hack näyttää selvästi, että kerättävien tietojen avulla on helppo ennustaa jopa kuluttajan tulevaa käyttäytymistä. Ei siis välttämättä tarvita edes mikrofoneja, että sovellukset saavat riittävästi dataa kohdentaakseen mainontaa paremmin.

Lisäksi jos Facebook-ystäväsi valtuutti sovelluksen omalla käyttäjällään, ei ole lainkaan tavatonta, että sama sovellus onnistui keräämään tietoja myös sinun käyttäjästä. Näistä tiedoista koostettavien datapisteiden avulla on sitten helpompaa kohdentaa esimerkiksi poliittista markkinointia tai propagandaa, joka ajautuu silmiisi lähes huomaamatta.

Omaa tietoturvaa netissä voi parantaa

Vaikka sinulla ei olisikaan “mitään salattavaa” on hyvä miettiä keinoja, joilla suojelet omaa yksityisyyttäsi netissä.

Ensimmäinen askel on käyttää palveluja ja sovelluksia vain sellaisissa maissa, joissa on tiukat tietosuojalait. Jos et halua, että mitään tietojasi voidaan napata verkossa, käytä aina Tor-verkkoa selailuun. On myös olemassa hakukoneita, jotka kunnioittavat yksityisyyttäsi, kuten Duck Duck Go, StartPage ja searx. Salattujen sähköpostien lähettämiseen voi käyttää Sveitsissä sijaitsevaa, ProtonMail-sähköpostipalvelua.

Puhelimiin myydään näytönsuojaimia, joilla voi peittää näytön tai kameran. Puhelimen mikrofonin voi sammuttaa ja täysin suojattuja viestejä voi lähettää niille tarkoitetuissa viestipalveluissa kuten Dust tai Signals. Facebookin asetuksia kannattaa vilkaista ja poistaa käyttöoikeudet epäilyttäviltä sovelluksilta.

Puhelimesi ja laitteesi keräävät signaaleja useiden eri datapisteiden perusteella ja nämä signaalit voivat vaikuttaa suoraan siihen millaisia mainoksia esimerkiksi Facebookissa tai Instagramissa näet. Yrityksistä tulee jatkuvasti taitavampia datan hyödyntämisessä, joten kannattaa miettiä kuinka suuren osan yksityisyydestään on valmis yrityksille myymään.


Näin matkustelu on muuttanut minua

Muistan haaveilleeni aina matkustelusta ja puhuneeni jo lapsena kuinka vielä joku päivä asun etelän lämmössä. En ole koskaan ollut kylmän ja pimeän talven ystävä, joten kertomukset Karibian valkoisesta hiekasta ja Teneriffan leppoisasta lomatunnelmasta saivat minut matkakuumeilemaan entistä enemmän. Vuosien karttuessa matkakuume ei ottanut hellittääkseen ja nuorena aikuisena päätin laittaa matkaunelmat toteen.

Matka piskuiselle Maltan saarelle

Voin ylpeänä sanoa vierailleeni maanosista Aasiassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja tietysti Euroopassa. Yksi ikimuistoisimmista matkoistani Euroopassa on ollut Maltalle 90-luvun alussa. Tuo piskuinen saari oli saanut huomioni, koska pidän matkustamisesta kohteisiin, joita useimmat turistit eivät olleet vielä löytäneet. Pieni saari todella olikin kyseessä, sen nimittäin pystyi ajamaan päästä päähän noin puolessatoista tunnissa!

Vietin paljon aikaa tutustuessa saaren pohjoiskärkeen ja matkustin myös Gozo-nimiselle saarella, joka on myös osa Maltaa. Vihreää luontoa ei saarelta niinkään löytynyt, mutta merta ja jylhän kivisiä maisemia sitäkin enemmän. Brittiläinen kulttuuri näkyi Maltalla vahvana, olihan se ollut brittien hallinnan alaisena jo vuosikymmeniä. Maltalta tarttui mukaan leppoisa elämänasenne. Maltalaiset olivat myös avoimempia ihmisiä, joihin olin matkoillani törmännyt. Opin arvostamaan aivan eri tavalla erilaisia kulttuureita ja ymmärsin, että loppujen lopuksi me kaikki olemme samassa veneessä kulttuuristamme huolimatta.

Maltan suuri muutos 30 vuoden aikana

Kun vierailin Maltalla lähes 30 vuotta sitten, ei nettikasinobisnes näkynyt siellä vielä. Nykyään Maltan talous on lähtenyt raketin lailla nousuun, kun useat nettikasinot ovat hankkineet Malta Gaming Authorityn pelilisenssin. Kuten olen aiemmin kertonut, pelaan rahapelejä säännöllisesti, joten maltalainen lisenssi on tullut tutuksi. Mielestäni on mahtavaa, että suomalaiset voivat lain mukaan pelata vapaasti ulkomaalaisilla nettikasinoilla. Parhaita nettikasino kokemuksia minulla onkin nettikasinoilta, joilla on maltalainen lisenssi. Olen saanut aina kotiuttaa voitot verovapaasti, kun sellaisia on tullut. Tunnen myös olevani pelaajana turvassa, kun tiedän, että nettikasinon takana on valtava lisenssijärjestelmä, jonka takana seisoo EU.

Olen tutustunut EU-lisensseihin tarkemmin ja toinen varteenotettava vaihtoehto on virolainen lisenssi. Olen tutustunut virolaisen lisenssin myöntämisperusteisiin ja sitä ei ihan heppoisesti myönnetä. Monella yrityksellä kun ei ole miljoonan euron pääomaa ja valmiutta valvoa pelaajien turvallisuutta yhtä vahvalla otteella kuin virolaisilla nettikasinoilla. Virolaiset nettikasinot tarjoavat kokemukseni mukaan lukuisia etuja suomalaisille pelaajille; voitoista ei tarvitse maksaa veroja, pelejä voi pelata myös kännykällä ja kolikkopelit on valittu suomalaiseen makuun sopivaksi. En ole oikeastaan huomannut suurta eroa maltalaisiin kasinoihin, joten myös virolaisista kasinoista on tullut suosikkipaikkoja pelata.

Matka jatkuu Aasiaan

Euroopassa vierailtuani halusin matkustaa kauemmas ja valitsin seuraavaksi kohteeksi Filippiinit. Muistan kuinka ensimmäinen matkani Aasiaan sai perhoset lentelemään mahassani. Matkustin Filippiinien pääkaupunkiin Manilaan, josta jatkoin matkaani Boracayn paratiisisaarelle - olihan tuo paljon puhuttu saari nähtävä. Kun matkustin Boracaylle 80-luvun loppupuolella, oli se vielä säilyttänyt autenttisen ulkonäkönsä. Viimeisinä vuosina olenkin saanut lukea surullisia uutisia saaren tuhoutumisesta liiallisen turismin vuoksi.

Vietin Boracaylla yhteensä kuukauden ja ehdin siinä ajassa tutustua moniin paikallisiin. Parhaiten mieleeni on jäänyt Aileen, paikallinen perheenäiti, jonka vieraanvaraisuus saa vieläkin kyynelet silmiini. Vietimme lukuisia iltoja Aileenin asumuksessa, jonne olivat aina kaikki perheenjäsenet tervetulleita. En ikinä unohda niitä hetkiä, kun Aileen grillasi päivällä pyydettyä kalaa tulipesässä, joka ritisi tummaa yötaivasta vasten. Aileenin tarinat muuttivat minua pysyvästi matkustelun seurauksena. Hän oli aina niin pieneen tyytyväinen, että oma länsimaalainen elämäntyylini sai minut tuntemaan itseni kroisokseksi. Nykyään osaan olla tyytyväinen pienistä asioista.

Mitä tapahtui Aasian jälkeen?

Filippiinien jälkeen jatkoin reissaamista Euroopassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Vierailin suurimmissa Euroopan kaupungeissa ja vietin pidempiä aikoja Itävallassa tuntureilla. Lähdin koluamaan myös Afrikkaa, jossa luonnon kauneus jätti minuun ikuiset jäljet. Pääsin vihdoin myös vierailemaan Etelä-Amerikassa, jossa Karibian saaret tulivat tutuiksi. Voisinkin tulevissa postauksissa kertoa lisää matkaseikkailuja.


Mobiilimaksamisen evoluutio vanhemman ihmisen silmin

Olenkin tainnut aiemmin mainita täällä blogissani, että pidän ostosten tekemisestä verkossa. En olisi voinut kuvitellakaan nuoruudessani, että vuonna 2020 esimerkiksi ruokaostokset voi tilata kotiin vain muutamaa nappia painamalla. Tai että voisin tilata tavaraa kotiin vaikka toiselta puolelta maapalloa. Varsinkin näin erikoisaikojen keskellä on mukavaa, että Internetistä löytyy ostosten tekemisen lisäksi kaikenlaista mukavaa tekemistä.

Rahapelaaminen on ollut jo pitkään yksi tavoistani viettää aikaa, kun olen yksin ja mobiilimaksu kasinot ovat käteviä, koska voin tehdä talletuksen omalla puhelimellani. Talletus näkyy niiden avulla pelitilillä heti ja pidän sitä nykyään turvallisena tapana tehdä maksuja. Kaiken lisäksi maksun tekemiseen ei tarvita verkkopankkitunnuksia, jotka tuntuvat olevan aina ties missä.

En ole kuitenkaan aina uskaltanut tehdä maksuja mobiilissa samalla tavoin. Kerron nyt hiukan ajatuksiani mobiilimaksamisesta ja miten me vanhemman sukupolven edustajat olemme ottaneet ne vastaan.

Digitalisoitumista ei ole ollut helppo sisäistää

Tälläiselle vanhemmalle ihmiselle maailman digitalisoituminen ei ole ollut helpoin tehtävä. Jo monilla pienillä lapsilla on käsissään kännykät ja he näyttävät käyttävän niitä opitulla varmuudella. On sanomattakin selvää, että vanhempi sukupolvi, joka sai ensimmäisen kännykän vasta myöhään aikuisiällä, kestää oppia tavoille hiukan kauemmin. Täytyy ensinnäkin opetella käyttämään älylaitetta.

Voisihan sitä luottaa vanhempiinkin puhelinmalleihin, mutta olen todennut itse, että älypuhelin on loistava paketti, jolla voi pitää yhteyttä sukulaisiin ja samalla se toimii esimerkiksi kamerana ikuistamassa hetkiä vaikkapa kesämökillä. Kesän hetkiä on sitten mukava muistella jälkeenpäin selaamalla kuvia kännykästä.

Ensimmäinen mobiilimaksuni

Olin todella skeptinen ennen ensimmäisen maksun tekemistä kännykällä. Olin ostamassa puutarhakalusteita S-ryhmän liikkeestä, mutta siitä huolimatta maksun loppuun vieminen puhelimen mobiilisovelluksella epäilytti.

Mitä, jos rahat päätyvät aivan väärään paikkaan tai joku onnistuu kaappaamaan tiedot maksua tehdessäni?
Jostakin syystä käteisellä tai fyysisellä kortilla tehtävä maksaminen tuntuu turvallisemmalta, vaikka yhtä lailla kortteja voidaan varastaa tai kopioida.

Mobiilimaksujen turvallisuus yllätti

Halusin perehtyä aiheeseen enemmän ja minulle selvisi, että mobiilimaksut ovat itseasiassa turvallisimpia markkinoilla olevia maksutapoja. Tästä vain ei ole tarpeeksi tietoisuutta ihmisten keskuudessa. Vaikka muutaman ostoksen mobiilissa olen tehnytkin, ovat omat mobiilimaksuni keskittyneet lähinnä viihteeseen.

Kuten aiemmin jo mainitsin, vietän silloin tällöin aikaa nettikasinoilla, joihin teen ainoastaan pieniä talletuksia - useimmiten se on 5e talletus. Pieniin talletuksiin nämä mobiilimaksupalvelut soveltuvatkin loistavasti. Minulla on puhelimessani SIRU Mobile, joka on itseasiassa suomalaisten kehittämä maksupalvelu. Maksu tapahtuu soittamalla palvelunumeroon, joka toimii maksun vahvistuksena. Vahvistuksen jälkeen pääsen heti pelaamaan ja talletus laskutetaan myöhemmin puhelinlaskulla.

Pidän siitä, että SIRU:n turvin voi tallettaa maksimissaan 300 euroa kuukautta kohden. Tuon isommilla summilla en edes haluaisi pelata. Pienen talletuksen turvin voin kokeilla kasinon pelejä enemmän kuin tarpeeksi. En halua tallettaa suurta summaa yhdelle kasinolle, koska haluan kokeilla eri kasinoa joka kuukausi. Voisin tietysti pelata myös leikkirahalla, mutta silloin pelaamisessa ei olisi samanlaista jännitystä. Mitään suuria summia en tosin ole voittanut. 600 euroa on suurin summa, jonka olen tämän harrastelupelaamiseni johdosta ottanut nettikasinolta ulos.

Tuleeko mobiilimaksamisesta suosittua myös vanhemman ikäpolven keskuudessa?

Kaikki saman ikäluokan ystäväni eivät ole yhtä rohkeita mobiilimaksamisen kanssa. Taidan olla niitä harvoja, joilla edes on käytössä jonkinlainen mobiilimaksusovellus kännykässä. Tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että Suomi laahaa mobiilimaksuissa jäljessä.

Uskon kuitenkin, että kun vanhempikin ikäluokka saa koulutusta mobiilimaksupalveluiden käytöstä, tulee niistä entistä suosituimpia. Pieniä maksuja varten ei tarvitse silloin matkustaa toiselle paikkakunnalle jopa monen tunnin ajomatkan päähän.


Tärkeimmät terveystekoni - näin pysyn nuorekkaana  1

Olen pohtinut viime aikoina paljon terveyteen liittyviä asioita. Minulta kysytään usein mikä on salaisuuteni nuorekkaaseen ulkomuotoon. Nyt raotan hiukan ajatuksiani tästä aiheesta.

Monipuolisuutta ruokavalioon

Olen sitä mieltä, että terveys lähtee sisältä päin. Kehoa tulee ravita oikeilla ravintoaineilla. Sen vuoksi pyrin syömään mahdollisimman monipuolisesti joka päivä, paljon vihreää, laadukkaita proteiinin lähteitä unohtamatta rasvoja. Mielestäni rasvoista on syntynyt aivan liian iso keskustelu viime vuosina. On älytöntä välttää kaikkea rasvaa, kuulemani mukaan vähärasvaiset tuotteet voivat olla jopa epäterveellisempiä kuin rasvaiset kaverinsa. Suosin kuitenkin aina kasvirasvoja, ne tekevät keholle hyvää.

Kehon ja mielen hyvinvointi

Lisäksi yhtä tärkeää on pitää huolta henkisestä hyvinvoinnista ja jumpata aivoja säännöllisesti. Myös keho tarvitsee liikuntaa päivittäin. Omalla kohdallani se tarkoittaa kevyttä kävelyä, pyöräilyä ja mökillä puuhastelua. Voisin kuitenkin sanoa, että yksi tärkeimmistä elämän aikana tehdyistä terveysteoista on ollut jättää alkoholi minimiin. Varsinkin näin myöhemmällä iällä vuodet vierivät niin nopeaa vauhtia, että en halua tuhlata yhtäkään päivää viettäen huonossa olossa vauhdikkaan illan jälkeen. En kuitenkaan kieltäydy alkoholista kokonaan. Jos juhlissa sitä tarjotaan, voin hyvin ottaa lasillisen. Silloin tällöin saatan ostaa hyvää punaviiniä ja juoda lasillisen pihvin kanssa. On olemassa kuitenkin hienoinen raja, milloin lasillisia alkaa olla liikaa. Joskus se yksikin lasi aiheuttaa päänsäryn seuraavana päivänä.

Alkoholilaskuri on kätevä apuri, kun haluaa selvittää juomien sisältämän alkoholipitoisuuden. Itse pitäydyn usein vain miedossa juomissa, joista viini on vahvin. Kyseinen alkoholilaskuri on kätevä myös siitä, että sen avulla voi laskea juomien sisältämät kalorit. Vältän esimerkiksi siidereitä, koska ne tuppaavat olemaan aikamoisia kaloripommeja.

Liikunta pitää kehon nuorena

Viinin maistelun sijasta tykkään viettää aikaa ulkona ja harrastaa monipuolisesti liikuntaa. Ihmisen keho on tehty liikkumaan ja minut pitää terveenä päivittäinen reippailu raittiissa ilmassa. Huomaan nopeasti kehossa, jos se ei ole saanut päivittäistä liikunta-annosta.

Stressi: pahin vanhentaja

Varsinkin nuorempana ja hektisessä työelämässä ollessani olin herkkä stressaamaan asioista liikaa. Stressi näkyi myös kehossa erilaisina oireiluina: vatsaa turvotti, oli unettomuutta ja iho oli samea. Tässä nykymaailmassa varmasti moni elää jatkuvan stressin kourissa. Stressi on varmasti yksi suurimmista tekijöistä, jonka vuoksi vanhentuminen nopeutuu. Olenkin siis pyrkinyt lisäämään arkeen rauhoittavia elementtejä. Rauhoitan illat ja luen kirjoja. Myös rauhallinen liikunta luonnossa toimii hyvänä stressin lievittäjänä. Tykkään mennä käymään esimerkiksi taidemuseoissa tai tutkiskelemassa paikkoja ihan itsekseni.

Usein parhain tapa rentoutua on kuitenkin olla kodin rauhassa. Minulla on iso puutarha, jossa teen puutarhatöitä ja joskus sujahdan riippumattoon. Tämä saattaa tulla ehkä yllätyksenä, mutta saatan joskus klikata nettikasinot auki siinä maatessani. Olkoon nettikasinoilla pelaaminen sitten yksi paheistani, en voi sitä kieltää.

Pelaaminen ajanvietteenä

Nettikasinoita on nykyisin monenlaisia. Parasta on, että voin pelata siellä omalla kännykällä maatessani riippumatossa ulkona. On se vaan ihmeellistä mihin teknologian kehittymisen myötä nämä nettikasinot ovat menneet.
Olen kuitenkin tarkkana, että pelaan vain niin sanotuilla maltalaisilla kasinoilla, joilla on Maltalta saatu lisenssi. Ne kun ovat turvallisimpia kasinoita suomalaisille.

Olen saanut pieniä voittojakin. Parasta voitoissa on, että niistä ei tarvitse maksaa veroja, kunhan olen valinnut maltalaisen kasinon. Olen aivan innoissani miten verkkopankkitunnuksilla voi hoitaa nykyään niin helposti asioita verkossa. Sama juttu koskee nettikasinoita, joissa ei tarvitse tehdä rekisteröitymistä ollenkaan. Homma menee siis käytännössä näin: valitsen nettikasinon, jonne kirjaudun sisään pankkitunnuksilla. Teen siinä talletuksen samantien (usein vain pieniä summia) ja pääsen heti pelaamaan. Tämän kätevän toiminnon takana on ruotsalainen yritys nimeltään Trustly.

Olin hiukan huolissani, että tulenko koskaan saamaan voittoja kasinolta ulos, mutta huoli oli turha, nimittäin tämän saman Trustlyn avulla saa myös nopeat kotiutukset . Yksi ilta tein kotiutuksen, joka näkyi tilillä alle viidessä minuutissa. On se kyllä uskomatonta mihin nykyään nämä järjestelmät pystyvät. Kun käytössä on verkkopankkitunnukset, voi helpottaa asioita huomattavasti.

Nuorekkuuden salaisuus tiivistettynä

Tiivistettynä voisi sanoa siis, että oman hyvinvointini salaisuus on ulkona liikkuminen, alkoholin jättäminen minimiin ja stressin välttäminen parhaimpani mukaan. On tärkeää löytää tasapaino omaan arkeen, jossa esimerkiksi työ ei vie liian isoa osaa.


Rahapelaaminen kiinnostaa iäkkäämpääkin ihmistä  1

Muistan ikuisesti sen, kun ollessani nuori 70-luvun alussa isoisäni vei minut pelaamaan ihka oikeaa pajatsoa. Sain myös aina itse muutaman pennin, jonka pääsin pelaamaan. Voi sitä jännityksen määrää, kun kolikko lähti latausasemasta liikkeelle ja meni sitten hutiin tai osui joillekin kolikkopaikoista.

Täytyy myöntää, että ei tuo rahapelaamisen tuoma jännitys ole vuosienkaan jälkeen päässyt hiipumaan. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun voitat rahapelissä oli se sitten pajatso, arpa tai mitkä tahansa rahapelit. Varsinkin kolikkopelit ja keno ovat mieleeni. Niistä löytyy paljon valinnanvaraa nettikasinoilla.

Olen aika aktiivinen ihminen kaikkien harrastuksieni kanssa, mutta silloin tällöin kun aikaa liikenee, saatan pelata kolikkopelejä netissä.

Aluksi oli vaikeaa päättää mille kasinolle laittaa rahansa, koska niitä tuntuu olevan netissä jopa sadoittain.
Ja täytyy tässä vaiheessa sanoa, että pelaamiseni on aina pysynyt hallinnassa. Pelaan muutamia kymmeniä tai ehkä yhden satasen kuukaudessa, joten sillä ei ole vaikutusta muihin menoihin.

Aluksi mietin, että mistä löydän nettikasinot joilla pelaaminen on mahdollisimman turvallista. Olen kuitenkin oppinut nopeasti tunnistamaan niiden ominaisuudet. EU-lisenssi eli lisenssi Maltalta tai Virosta on ensimmäinen asia, jonka tarkistan. Haluan kotiuttaa voitot aina verovapaasti. Haluan myös asioida kasinolla omalla kielelläni eli suomenkielinen asiakaspalvelu tulee löytyä.
Tähän mennessä olen voinut pelata nettikasinoilla huoletta, kunhan olen varmistanut, että ne ovat turvallisia kasinoita pelata.

Näin rahoitusalalla työskennelleenä olen hyvin tarkka rahasta ja haluan aina hyödyntää parhaimman mukaan joka ikisen käyttämäni euron. Positiivinen yllätys nettikasinolla pelaamisessa oli se, että ne tarjoavat talletusbonuksia uusille pelaajille. Nämä talletusbonukset ovat ainakin itselleni rahanarvoisia etuja, joita olen muutaman hyödyntänytkin. Erityisesti uutena pelaajana olen päässyt lunastamaan monia hyviä talletusbonuksia. Ne tuntuvat olevan parempia kuin vanhan pelaajan bonukset.

Kuten aiemmin sanoin niin pelaan aika pienillä summilla, joten suosikiksi minulla ovat nousseet 100% talletusbonukset, joissa pääsen tuplaamaan tallettamani rahan määrän. Nettikasinot, joilla pelaan hyväksyvät myös pienet talletukset, joten voin hyvillä mielin pelata myös pienemmän rahan turvin.

Mielestäni nettikasinolla pelaaminen on täysin hyväksyttävää, jos pelaaminen pysyy hallinnassa. On oltava tarkkana pelibudjetista ja pelattava vain sellaisilla summilla, joihin on oikeasti varaa. Ainakin omia osaeläkepäiviäni nettikasinoilla pelaaminen piristää mukavasti.


Mitä jos tulen huijatuksi Internetissä?  1

Olen päässyt Internetin makuun oikeastaan vasta viimeisimpien vuosien aikana. Minulla on kaksi tytärtä, jotka ovat ahkeria sosiaalisen median käyttäjiä. Toinen heistä kirjoittaa myös blogia ja siitä sainkin ajatuksen, että miksei tälläinen vanhempikin nainen voisi kirjoitella ajatuksiaan muiden luettavaksi.

Älypuhelin minulla on ollut jo muutamia vuosia, mutta oikeastaan vasta nyt sen ominaisuudet alkavat aueta minulle. Ensimmäisen puhelimen hankittuani (osittain tyttärieni painostamana) en oikein osannut perustella sen tarvetta itselleni - näenhän ystäviäni ja perhettä myös kasvotusten.

Olen aina ollut todella sosiaalinen ja piilottautuminen ruudun taakse tuntui aluksi oudolta. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, että parhaimmillaan se tuo vaan mukavan lisän sosiaaliseen kommunikointiin. On ihanaa, kun voin viestitellä tyttärieni kanssa ajasta ja paikasta riippumatta. Jaamme myös kuvia keskenämme ja on mukavaa, kun tiedän mitä tyttöjen elämässä milloinkin tapahtuu.

Vaikka Internet ja mobiililaitteet alkavat olla itselleni tuttuja, tulee silti usein mietittyä, että mitä jos tulen huijatuksi Internetissä? Eihän tälläisellä tavan tallaajalla ole mitään käsitystä siitä millainen nettisivu on luotettava.

Olen aina ollut tarkka tyylistäni. Pidän edelleen huolta itsestäni ja päivitän säännöllisesti vaatekaapin sisältöä. Olen joutunut huomaamaan, että netti on pullollaan toinen toistaan upeampia verkkovaatekauppoja. Nämä mainokset tulevat eteeni aina, kun käytän esimerkiksi Facebookia.

Sain kuitenkin torut tyttäreltäni, joka sanoi, että noiden kauppojen kanssa tulee olla varovainen.

Siellä on myös huijareita liikkeellä, jotka perustavat aidon näköisiä verkkokauppoja vain kaapatakseen luottokorttitietosi.
Onneksi tyttäreni neuvoivat minua hyödyntämään verkkosivuja, joissa jaetaan kokemuksia verkkokaupoista ja muista tuotteista. Näiden sivujen perusteella voi päätellä nopeastikin onko kyseessä luotettava verkkokauppa ja kannattaako tuote ostaa. Kokemukset tulevat oikeiden ihmisten suusta, joten niihin voi luottaa. Nyt olen voinut ostaa vaatteita turvallisin mielin netistä ja kesävaatteet ovat saaneet kivaa päivitystä.

Olen aina ollut tarkka rahasta, josta on kiittäminen urastani finanssialalla, mutta ymmärrän, jos joskus tulee rahalle tai lainalle lisätarvetta. Tämä kävi toteen ystäväni kohdalla, jonka elämäntilanne muuttui radikaalisti pienessä hetkessä ja ylimääräiselle rahalle oli tarvetta. Sanoin hänelle, että kilpailuta lainat, jotta saat lainantarjoajilta parhaimman tarjouksen ja säästät usein myös selvää rahaa. Tämä neuvoi osoittautui kultaakin kalliimmaksi ja ystäväni sai tarjouksen, jolla säästyi pitkä penni.