Tänään aamuyöstä sattu julumetusti, aamulla viä enemmän, äsken suututti niin kovaa että herra romahduksen aiheuttajan vaatteet ja kolehet pussitin, puoli tuntia tyhjää surinaa päässä ja nyt itku. Mie en ole enää se sama Maarit mikä mie oon joskus ollu. Tuntemani Maarit ei ole näin täynnä vihaa ja silikkaa raivoa. Nyt pittää kysellä että kukahan mie oikein oon?? Miksi ihiminen muuttuu tälläseksi? Meneekö tämä ohi? Millon? Ens viikonloppuna poika menee isän luo ja aattelin ottaa ja kadota pariksi päivää, otan kunnon matokuurin ja aattelen vain niitä sinisiä ajatuksia..
