Mr Lotharin elämää

Tämä blogi kertoo yhden Suomen tunnetuimmista stripparin ja pornotähden elämästä, sekä keikkareissuista, kuvauksista että vapaa-ajasta.

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2008.

Mr Lotharin viikko 8/2008

Viikko 8/2008

Maanantai meni viime viikonlopun keikkareissusta palautumiseen.

Tiistaina kävin yhden kaverini kanssa tekemässä polttopuita minun huvilalla.

Keskiviikkona kaadoin kotipaikkani pihalta muutaman puun.

Torstaina oli jokaviikkoisen kuntoilupäivän aika.

Perjantai meni huvilalla lomaillessa.

Lauantaina oli vuorossa moottoriurheilupäivä, ensin ajoimme kavereideni kanssa leikkimielisen kisan mönkijällä jonka jälkeen läksin jääradalle katsomaan kun kaverini treenasi siellä ralliautollaan ja tulihan siinä sitten istuttua muutama kierros hänen kyydissäkin. Moottoriurheilujen jälkeen katsoin televisiosta mäkihypyn lentomäen MM-kilpailut, jonka jälkeen olikin vuorossa saunominen. Saunan raikkaana oli kiva suunnata parin kaverin kanssa Juvalle tsekkaamaan siellä esiintyvät stripparit. Katsoimme Juvalla kahden naisesiintyjän esitykset jonka jälkeen katsoimme kelloa ja läksimme ajelemaan kohti Mäntyharjua sillä ajattelimme ehtivämme ihan hyvin paikalliseen baariinkin. Matka sujuikin suht joutuisasti, kunnes yhden ohituksen jälkeen vastaamme tuli poliisiauto. Minun tuurilla heillä oli tietenkin tutka päällä ja meillä ylinopeutta, niinpä peruutuspeilissä vilkkui kohta siniset valot. No onnekseni ylinopeutta oli vain 37km tunnissa eli en menettänyt ajokorttia vaan sain vain sakot ja matka pääsi jatkumaan. Lähes välittömästi liikkeelle päästyämme minun puhelin soi ja tietty minä vastasin siihen, puhelu tuli juuri meidät pysäyttäneiltä poliiseilta. Poliisi sanoi minulle että oli kirjoittanut liian pienen sakon ja kehotti minua lisäämään sakkolapun summaan 15 euroa, mutta mikä huvittavinta niin hän sanoi puhelun lopuksi että jos puhun nyt matkapuhelimeeni niin hän antaa siitä hyvästä minulle suullisen huomautuksen matkapuhelimen käytöstä ajon aikana. Mäntyharjulle päästyämme ehdimme kuin ehdimmekin vielä paikalliseen baariin jonka jälkeen heitin kaverini vielä yksille jatkoille mutta läksin itse kotiin nukkumaan.

Tänään ajattelin lähteä käymään huvilalla ja laiskotella koko päivän, sillä ensi viikonloppuna meneekin sitten taas koko viikonloppu keikkareissulla.


Mr Lotharin viikko 7/2008

Viikko 7/2008

Maanantai meni tammikuussa myymäni kiinteistön asioita järjestellessä.

Tiistaina kävin huvilalla.

Keskiviikkona möin päivällä minun ja Dianan yhteiskeikan Virtasalmen Virran Kievariin, illalla oli sitten kuntokeskuksen kolistelun vuoro.

Torstaina tuli taas käytyä huvilalla.

Perjantaina läksin heti aamusta ajelemaan Helsinkiä kohti. Helsinkiin päästyäni poimin kyytiini BB-Akin, Mincan ja Melanyn, jonka jälkeen matka jatkui Pyhäsalmelle. Pyhäsalmelle päästyämme majoituimme Hotelli Pyhäsalmeen jonka ravintolassa myös esiinnyimme illalla. Keikan jälkeen oli vielä jonkinlaiset jatkotkin ja niinpä nukkumaan meno venyi aamun puolelle.

Lauantaina aamupäivä meni sängyssä makaillessa. Iltapäivällä kävimme Akin kanssa pyörähtämässä kaupungilla ja sitten tulimme hotellille katsomaan Tappara-Kärpät matsia televisiosta. Matsin jälkeen tatskari Kimmokin saapui Pyhäsalmelle ja niinpä läksimme porukalla syömään hotellin ravintolaan. Ruokailun jälkeen käytiin vielä saunomassa ja sitten olikin taas illan keikan aika. Ilta alkoi Mincan esityksellä, sen jälkeen oli Melanyn vuoro ja seuraavana minun. Toista kierrosta esiintyessämme minulle osui aika rivakka avustaja esitykseeni ja niinpä kutsuin hänet sitten jatkoillekin joitten tapahtumat osaatte varmaan arvata. Ikävä kyllä jatkot oli pakko jättää suht lyhyiksi, sillä herätyskello oli laitettu herättämään minut jo 7.30 aamulla.

Sunnuntaina tuli siis herättyä todella aikaisin. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavaramme Jeeppiin ja suuntasimme kohti minun huvilaa. Puolenpäivän jälkeen minä sitten heitin Akin, Melanyn ja Mincan Lahteen josta he jatkoivat matkaansa junalla ja minä ajelin takaisin huvilalle laiskottelemaan.


Mr Lotharin viikko 6/2008  4

Viikko 6/2008

Maanantaina myin kaksi Ladies Night by Mr Lothar keikkaa, ensimmäinen niistä on kansainvälisenä naistenpäivänä eli 8.3 Ravintola Wanhassa Williksessä Hollolassa ja toinen 15.3 Jii-Pee Pubissa Anjalankoskella.

Tiistaina törmäsin huvilalleni mennessä mielenkiintoiseen tienviittaa, kyseessä oli Puutteenkyläntienviitta ja pakkohan se oli mennä katsomaan onko kylässä oikeasti puutteessa olevia ihmisiä. Ajoin koko tien loppuun saakka mutta tien varrella oli vain muutama talo ja aika aution näköistä. Takaisinpäin ajellessani näin yhden tytön seisoskelevan eräässä risteyksessä ja kysyinkin häneltä että haluaisiko hän helpotusta puutteeseensa. Tyttö vastasi myöntävästi ja niinpä pyysin häntä nousemaan Jeeppini kyytiin. Seuraavaksi etsin sellaisen tien jota ei ollut aurattu koko talvena, kytkin nelivedon päälle ja ajoin tuota auraamatonta tietä pitkin erään venevalkaman parkkipaikalle. Parkkipaikalle päästyämme aloimme molemmat vähentää vaatteita, eikä aikaakaan kun olimme lähes alasti. Tuossa vaiheessa Puutteenkylän tyttö kaivoi käsilaukustaan dildon ja alkoi tyydyttää itseään sillä. Minä puolestaan kaivoin esiin kullini ja videokameran. Hetken dildottelun jälkeen tyttö tarttui kiinni minun kulliin ja alkoi nuoleskella sitä upottaen kullini lopulta kokonaan nieluunsa. Jonkin aikaa kullia imutettuaan tyttö työnsi minut päättäväisesti nojaamaan takaviistoon ja kiipesi itse ratsastamaan päälleni. Ratsastaminen oli kuitenkin hiukka hankalaa auton sisätilojen mataluuden takia ja niinpä minä ehdotin tytölle että panisin häntä takaapäin. Aikamme autossa sekstailtuamme meille tuli niin kuuma että päätimme siirtyä harrastamaan seksiä ulkotiloihin. Ulkona oli kaunis pakkaskeli ja sen huomasi siitäkin että sisällä saavutettu lämpö alkoi haihtua kehoiltamme suht nopeasti, niinpä minä kiihdytin tahtia entisestään ja roiskin spermani puhtaan valkoiselle hangelle. Parkkipaikalta matkamme jatkui huvilalleni ja sieltä edelleen Mäntyharjun keskustaan syömään paikalliseen pitseriaan.

Keskiviikkona hoitelin juoksevia asioita ja kävin ostamassa huvilalleni uuden sohvan.

Torstaina oli jokaviikkoisen kuntoilupäivän vuoro.

Perjantaina päivä meni Ruotsin rallin tuloksia netistä seuraillessa ja illalla minulle tulikin sitten yksi naisvieras huvilalleni. Senhän arvaa miten siinä käy kun minut laittaa hyvän näköisen tytön kanssa kahdestaan keskelle metsää, no nussimiseksihan se meni.

Lauantaina päivä meni huvilalla Ruotsin rallin kulkua seuraillessa ja takkatulen loimotuksessa laiskotellessa, illalla olikin sitten aika lähteä esiintymiskeikalle Susan Silverin kanssa. Illan keikka oli Haukivuorella Ravintola Hummeripojassa. Susan esiintyi ensin yksin, sen jälkeen oli minun vuoro vetää sooloshow ja lopuksi heitimme vielä yhteissetin. Keikan jälkeen ajelimme minun asunnolle.

Sunnuntaina heräilimme puolen päivän aikaan, sitten olikin Susanin aika lähteä kohti kotia ja minä aloin seurata netistä Ruotsin rallin loppuratkaisuja.

PS. Puutteenkylän tyttö allekirjoitti julkaisusopimuksenkin eli tiistaina kuvattu puutteenpoistovideo tullaan julkaisemaan aikanaan osoitteessa www.mrlothar.fi/kuvatvideot.php nimellä Mr Lothar & Rose


Mr Lotharin viikko 5/2008

Viikko 5/2008

Maanantaina kävin lukemassa huvilani sähkömittarinlukeman.

Tiistaipäivä meni mönkijällä ajellessa ja illalla oli sitten kotikuntokeskuksen kolistelun vuoro, sen jälkeen olikin kiva mennä rentoutumaan saunaan.

Keskiviikko meni laiskottelun merkeissä.

Torstaina kävin hakemassa terveyskeskuksesta todistuksen viime viikolla otetuista puhtaista sukupuolitautitesteistä seuraavia leffakuvauksia varten.

Perjantaina katselin alkuillasta Tuntemattomat ja Amin Asikaisen nyrkkeilymatsin, sen jälkeen kävin esiintymässä Mikkelissä yksissä syntymäpäiväbileissä ravintola Päämajassa.

Lauantaina ajoimme viiden kaverini kanssa mönkijäkisat minun pihallani. Ensin ajoimme kolme tuntia, sitten oli grillaustauko ja sen jälkeen ajettiin vielä yksi tunti. Mönkijäkisan jälkeen laitoin saunan päälle ja saunan jälkeen menin käymään paikallisissa baareissa.

Tällänenkin tuli ostettua viime kesänä
Tällänenkin tuli ostettua viime kesänä

Tänään taidan mennä huvilalle suunnittelemaan mönkijäradan, että pääsemme kavereiden kanssa jatkossa pitämään kilpailuja hienommissa puitteissa.

PS. Minulta on taas ilmestynyt pari uutta K18 videota eli Mr Lothar & Elli - Kuuma ja eksoottinen vieras ja Mr Lothar & Anie - Vuokratakuut