Se kuuluisa ystävänpäivä on sitten huomenna. Vuonna 1998 meillä oli kyseisenä päivänä vanhojentanssit. Tein kavereille turhaa krääsää, eli cernit-massasta sormenpään kokoisia sydämiä ja niihin langasta lenkit. Muistan kun äiti hermostui mun näpeltämiseen, oli kiire päivä muutenkin. Otti neulan tms. ja pisteli sydämiin ne reiät.
Muistan myös sen, että olin pettynyt mun kampaukseen. Oli aika samanmittaiset hiukset tuolloin kun nytkin, eli voin arvata ettei ollut juuri valinnanvaraa tyyleissä. Mut silti… Toisaalta arvostan kyllä kampaajani ajattelua siitä, että olin menossa nimenomaan wanhojentansseihin. Päässäni oli siis semmoisia aaltoja, tai laineita tai mitä ne nyt on…
Puvun tein itse. Käytiin äidin ja isoveljen *huomhuom!!!* kanssa katsomassa malli ja kankaat. Kaavat on edelleen tallella, morsiuspuvun saisi tehtyä niillä x) Pitkät pitsihihat, yläosa samettia, alaosa satiinia. Tummansininen kokonaan. Isoveljen silloinen tyttöystävä lainasi kaavoja, mutta teki lyhyet hihat omaansa. Muistaakseni musta yläosa ja viininpunainen alaosa. Eli puvuista ei ihan heti nähnyt, että sama malli 🙂
Tanssit esitettiin ensin torstai-iltana liikuntahallissa, koko kaupungin lukiot yhdessä. Meidän perheestä oli hyvä edustus paikalla, kun veli tanssi tyttönsä kanssa. Mun pari oli arvottu. En kehdannut pyytää sitä, jonka olisin halunnut. Poika oli kyllä onneksi pitkä. Siihen ne hyvät puolet vissiin jäikin. Tai no, pysyi hyvin kyllä rytmissä. Sen sijaan valssi jäi hitaaksi pyörimiseksi. Oma tanssiharrastus-pohja olisi vaatinut ehkä vähän enemmän. Tangoon kuului taivutus, jossa meinasin pudota selälleni, partneri kun ei ”joustanut” mukana juurikaan x) Mutta olihan se kaikki kumminkin hienoa.
Ja mulla oli mummulta ihanat korut lainassa, semmoiset jännät hopeahelmet ja korvikset. Sain ne sitten omaksikin.
Perjantaina oli sitten koululla kuvaus. Pareittain ensin (meidän kuvista ei oikein yksikään onnistunut, otin silti myöhemmin niistä yhden), lopuksi piti olla ns. luokittain. Meidän ikäluokka pisti kumminkin hanttiin ja haluttiin Kaikki samaan kuvaan. Lopputulos oli sen mukainen – osa vähän varjossa, joillain valo osuu ikävästi naamaan. Mutta kiva muisto kuitenkin. Perjantaina myös tanssattiin muille meidän koululaisille ja parilla ala-asteellakin käytiin. Illalla mentiin hotelliin syömään, missä oli ihan mukavaa. Sen jälkeen oli jatkot, joilla en viihtynyt. Suurin osa oli pistänyt bilevaatteet, mulla ja kavereilla oli vielä tanssipuvut. Mutta oltiin sit omalla porukalla sohvien luona, lähdettiin yhden meistä luo hetkeksi istumaan. Mulla oli eväät meille, patonkia ja tuorejuustoa, kuohujuomaa ja ällön vaaleanpunaisia sydänleivoksia. Unohdin korvikset kaverille, sain sitten myöhemmin takaisin.
Ihana kokemus sinänsä, mutta pieni pettymys jäi. Hämäläisen hidas tanssipari ja ne jatkot… Mutta sen jälkeen oma hissukkapersoona onkin muuttunut.
Puku on tallessa, vanhempien luona. Ei varmaan tällä hetkellä menisi kovin nätisti kiinni. Mutta joku päivä vielä mä mahdun siihen x) Ei sillä että sitä tulisi käytettyä.