Puukottaminen on kivaa, eli tietynlainen huumorilla varustettu vittuilu. Sitä ei pidä kenenkään harjoittaman, jos ei ole varma siitä, että vastapuoli sen kestää. Meidän perheessä (varsinkaan sisarusten kesken) tää ei ole ollut ongelma, koska kaikki puukottaa. Myös suurin osa kaveripiiriä tietää sen, varsinkin veljien kavereista.
Pohjustuksena merkinnän varsinaiselle aiheelle vielä se, että isoveljen kanssa on viimeiset puoli vuotta sujunut Harvinaisen Kitkattomasti. Ei tappeluita mainittavissa määrin. Veljellä pinna napsahtaa välillä hyvinkin nopeasti poikki ja silloin se ei kestä vittuilua ollenkaan. Tai kyseessä olevaan asiaan puuttumista kommenteilla, jotka ei edes sisällä puukolla hipaisua.
Noniinnoniin. Noi pelaa tuolla Scrablea. Isoveli, keskiveli, kv:n tyttis, serkku. Kävin kurkkaamassa mikä on tilanne ja iv tarjosi jotain s-kirjainta sanaan, jonka kv tarkisti sanakirjasta. Sanoin ennen tätä tarkistamista, ettei se ole mikään sana (johon kirjainta ehdotti). Iv hermostui samantien. Yleensä mun kommentit kuitataan naurulla tms. Nyt tuli sen verran loukkaavaa materiaalia, jota ei luokitella enää puukotukseksi. Muu peliseuruekin oli ihan hiljaa.
Mutta KERRANKIN pidin suuni kiinni, kun herra läskipää (okei okei, on se laihtunut, reilusti) avautui. Seurue jatkoi peliä, mä totesin äidille että onneksi lähden pian käymään Helsingissä ja poistuin talon toiseen siipeen.
Ehkä mä joskus opin. Jotain. Äiti kävi tossa äsken, ei se onneksi huomannut että olin vollottanu. Olisi muuten jäänyt kyselemään. Mun holiday-spirit on joka tapauksessa nyt over.