Ruohonjuurille. Tai johonkin. Eli sinne, missä olen syntynyt. Kymmenen minuutin päästä olen väestörekisterissä taas hämäläinen. Välillä ehdin olla kuusi vuotta helsinkiläinen ja vuoden verran kemijärveläinen. Kymmenen päivän päästä tiedän, olenko hämäläinen pidempään kuin kuukauden tai pari.
Meni ihan pikkusen hermot iskään tuossa illalla. Keskusteltiin juhannuksesta ja tämä pari olutta ja vähän viiniä nauttinut henkilö alkoi avautua siitä, kuinka häntä ei huvita pätkääkään nämä meidän perinteiset mökkijuhannukset. No ei ne nyt ihan hirveästi aina muakaan, mutta aikuinen ihminen nyt voisi silti suhtautua vähän kärsivällisemmin. Ihme marttyyri. Ei nyt jaksa sen kummemmin tähän avautua siitä, mitä kaikkea se sanoi. Kyllä mä sen ymmärrän, että vituttaa kun akat hössöttää ja rouva on pinna kireällä kaikista ruoanlaitoista jne. Ja saunojat ei muista laittaa puita lisää seuraavia varten. Ei mua tuollaset vaivaa kuin ehkä sen viisi minuuttia varsinaisella tapahtumahetkellä. Koitin sanoa marttyyritulvan väliin, että eihän se yksi hankala äidin siskoista ole tulossa edes mökille. Eli ei riitoja tiedossa. Sekään nyt sitten ei auttanut.
Mua inhottaa, kun parin kaljan tms. jälkeen iskä näin vanhemmiten on alkanut avautua. Ehkä sillä on 58 ikävuoden kriisi. Kaljamaha sillä ainakin on.
Mutta tässä samalla mulla on myös huono omatunto. Kun onhan se mulle tärkeä ihminen. Ja ei tästäkään muuttamisesta olisi tullut juuri mitään, jos se ei olisi suostunut ajamaan. Sitä toivoisi vaan, että vanhemmista säilyisi näkyville ne hyvät puolet, joihin lapsena tottui. Jooo-o. Se siitä.
Täytyy käydä loput lehdet vielä läpi ja sitten unta kaaliin. Seiskalta ylös.