…kaukaiseen? Niinkö se meni? Joo vissiin.
Oltiin melkein valmiissa Allotriassa veisaamassa koululauluja kara-åkessa. Voin sanoa, että oli n. 100% kivampaa kuin etukäteen ajattelin.
Mitä yhteen tyyppiin tulee, kannattipa taas joo tutustua siihen ja kertoa itsestään. Oli viimesen 2 päivän sisään kadonnut, so to speak. Mut ei sen väliä. Muuten kuin että viisaan ihmisen kanssa olisi ollut ehkä kiva jakaa vielä joitain ajatuksia. Ei se kokonaan hävinnyt olemasta, mutta ei huvita ruveta ahdistelemaan, kun kerta teki jo sen yhden ratkaisunsa.
Mä en kehtaa, tai oikeastaan Viitsi sanoa kaverille, että mä en tahdo tansseihin, koska mua ei haeta kahdesta syystä: pituus ja paksuus. Jos ja kun miehille on tarjolla oman pituisia tai lyhyempia tarjokkaita, tottakai niille pokkuroidaan ensin. Seinäruusuna oleminen yli puolet tilaisuuden kestosta on masentavaa.
Voin mä sitten lähteä, kun alan olla tyytyväisempi itseeni. Ainakin vähän. Mutta en jaksa jankata sitäkään, että musta on idioottia mennä fuskuaskelilla niin kolmi- kuin TASAjakoiset biisit, koska ne askeleet on kolmijakoiset itsessään. Se yksi mies viime kesänä meni tasajakoisen Just niinkun mäkin olisin mennyt. Mutta se siitä. Humpataan myöhemmin.
Eilen ja tänään mulla on taas ollut lämpöä. Ei niin paljon kun sillon viimeksi, mutta tuntuu se olossa silti. Yöksi voisi ottaa napin.
Haluaisin kunnolla töitä, miehen, oman kodin, toisen kissan. Tossa järjestyksessä. Tai kaksi viimeistä voi kyllä vaihtaa paikkaa, jos niikseen on käydäkseen.
Tänä kesänä tuli 2 vuotta siitä, kun muutin takaisin eteläisempään Suomeen. Ja siitäkin, kun mulla viimeksi oli mitään sutinaa niin että tapahtuikin jotain (muuta kuin mun pään sisällä kuvittelua). Sen jälkeen oon muutaman kerran tavannut tyyppejä, mutta eka oli kusipää (kyseli painoa etukäteen ja tapaamisen jälkeen (kun en antanutkaan) lähetti kuvan pyöreähköistä naisista ja kysyi onko ne mun kavereita) ja toka ei pitänyt tapaamisia treffeinä. Kolmatta ei oikein ole ollut. Kun miettii sitä kesän -07 tapausta, tulee vaan halpa olo – oli tarve miellyttää, että saisi itse olla edes lähellä. Se oli niin vieras teko mulle, että sai jäädä siihen. Päätin, että mun ei tarvi Tyytyä yhtään mihinkään, mikä ei mua miellytä. Oon sitten vaikka ilman. Ja ilman on oltukin, mutta ei ole tullut morkkista. On se vaikeaakin (niinkun valituksista – useista – voi päätellä), mutta mielummin hoidan itseni kunnioitettavaan kuntoon fyysisesti ja keskityn töihin. Talouden kanssakin on tekemistä, tai budjetin oikeastaan. No on huushollinkin, mutta kaipa se tossa vähitellen hoituu.
Voi olla, että merkintä häviää päivän päästä. Oli vaan tarve päästä kirjoittamaan se julki. Ei siitä oikein tuu kenenkään kanssa puhuttua. Enkä kyllä ees halua. Vituttaa ne, jotka eroaa ja kuukauden päästä itkee, kun on olleet niin pitkään yksin. En väitä, että mitenkään erityisesti olisin ollut tyrkyllä. En oo ollut oikeastaan ollenkaan, koska häpeän aikalailla näitä makkaroita. Ne häviää vähitellen, osa jo hävinnytkin. Viimistään siihen mennessä, kun täytän 30 😛