Blogit
Syksyn suklaakisa on käynnissä
Viime viikolla alkoi Bubbleroomin blogissani synttäreihin liittyvä kilpailu,koska minulla on syyskuussa syntymäpäivä. Palkintona on kahdeksan suklaalevyä yksi per voittaja.Bubbleroomin blogini videoblogissa esittelen palkinnot. Ohjeet kilpailuun osallistumiseen löytyy blogistani.Onnea kisaan! =)…
Peltiä pintaan
Päivän työsuorite oli likimain aluskaterullallisen verran kattoa. Toki ammattimiehet tekee uusista pelleistä nopeammin ja enemmän, mutta kun vanhojen peltien alle työnnetään aluskatetta se vie aikaa. Jos vaan harjapellin laitto onnistuu…
Turhuuksia
Säännöt, joiden noudattamista ei voida tarkistaa ja joiden kiertäminen on niin helppoa, että melkein ärsyttää. Ihmiset.
Pokerikiertue, osa 1: Malta
(Kaukaisia vieraita, osa 2 tulossa kun saan kuvamateriaalia haltuuni muiden kameroista) Live-pokeriturnauksia järjestetään jossain päin maailmaa useita kymmeniä viikossa, ja itsensä voisi hyvin elättää lentämällä paikasta toiseen aina uuteen turnaukseen…
Kenkäfriikki täällä, päivää
Otsikon yläpuolella kuvaillaan allekirjoittaneen olevan kenkäfriikki, joka rakastaa myös hattuja, raitapaitoja, armeijakostyymejä ja kotimaista fäsöniä eli nousevia suomimuodin merkkejä. Pitää paikkansa. Kenkäfriikkeyteni taisi saada syntynsä, kun alle kouluikäisenä pikkutyttönä haaveilin…
Ylös ja alas
Odottelin tänään viestiä tai puhelua. Kaksi niitä tuli kumpaakin, mutta vain yhdelle ehdin vastaamaan. Kun keikkuu päivän telineillä maan ja taivaan välillä ja kaiteen takana kuusi metriä vapaata pudotusta- ei…
Eij sitte paremminkaa vois mennä… :<
Elikkäs joo. Otsikon mukaisesti. Eile illala sitte taas sain rääkättyä itseäni paniikkikohtauksen tullessa. Ei tämä onneksi mitään uutta mulle ole, mutta sitä vaan sopii miettiä että tästä oireesta jo yli…
Urpåt ruåtsinkieliset aasiakkaat
Suomi on kyllä kaksikielinen maa, mutta mitään [b]velvollisuutta[/b] palvella [i]myös[/i] ruotsiksi ei ole muilla kuin valtion konttoreilla. Me yksityissektorin ihmiset voimme palvella myös englanniksi, jos ette vieläkään ole suomea opetelleet,…
Minkä taakseen jättää
Siitä on kai kymmenen vuotta kun olen viimeksi ollut kattoa tekemässä. Johtaja sai siinä firmassa fiksun idean että laitetaan valokatetta harjalle. Ne valokatteet oli kaikki enemmän tai vähemmän rikki. Siitä…
Tapaamisen jälkeen
En minä halua tutustua uusiin ihmisiin ihmisiä kai ne miehetkin ovat pitäisi olla sitä ja tätä olla sanomatta sitä ja tätä ja yrittää hymyillä varovasti ettei toinen huomaa huonoja hampaita…