Blogit
Päihdetapauslaskenta
Taas pukkaa näissä blogeissa tuttua sanahirviötä. Päihdetapauslaskenta on indikaattori, josta puhutaan julkisuudessa yllättävän vähän. Kyseinen laskenta tehdään joka neljäs vuosi lokakuun toisena tiistaina kaikissa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä. Eli yhtenä…
Aivan sama, mitä muut meinaa…
…mutta tästä tulee niin helvetin hyvä viikonloppu, että meinaa oikein hirvittää. Sunnuntaina voi päätä hieman särkeä, mutta sehän vaan on merkki siitä että on elossa. Siisteintä on se että viikon…
Odottakaamme odottamatonta
Mitä elokuvia odotat eniten vuonna 2010? Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa kuulostaa aika kivalta. Tai kuulostaisi ainakin silloin, mikäli se ei olisi 3d. Oliver Stonen Wall Street 2 vaikuttaa mielenkiintoiselta, siis…
Halpaa kuin saippua
Kansainvälinen finanssikriisi yhdistettynä vahvaan euroon sekä Helsingin yleisen hintatason tasaiseen kohoamiseen on saattanut aikaan tilanteen, jossa ulkomailla huippuravintoloissa syöminen on muuttunut – jos nyt ei suorastaan halvaksi – niin ainakin…
Pääjohtaja Erkki Liikanen ja Marko Sihvonen
Marko kertoo eilen eli 11.2. tehdyssä videoraportissa yllättävästä tapaamisestaan lomamatkallaan Brasiliassa eduskunnan pankkivaltuuskunnan jäsenten kanssa. [b]Marko Sihvonen kertoo Brasilian matkastaan 11.2.2010[/b]: https://www.youtube.com/watch?v=oZ92QaOUY-A [b]Tämä on yksityinen video. Kirjautumalla sisään voit vahvistaa,…
Tartun röyhkeästi megafoniin
Koska aiheesta kyseltiin aiemman merkinnän kommenteissa — ja koska olen hulppean markkinointihenkisellä tuulella ja käytän röyhkeästi tilaisuutta hyväkseni — tuuppaanpa tähän [i]Alan Waken[/i] uunituoreen, ihan muutamia hetkiä sitten julkaistun trailerin…
smog
Latokartanoon mennessä pitäisi olla sumuvaaran liikennemerkki. Kunnon hernerokkasumussa tulee epätodellinen olo. Huh.
F-F-F-Femmat!
Huomenna todelliset musiikkityöläiset saavat palkintonsa, kun Helsingin Nosturissa jaetaan kunniaa vuoden parhaista musiikkisuorituksista eli Femmat. Aikoinaan Emma-palkintojenjakotilaisuuden varjogaalasta vuonna 2004 käynnistynyt Femma on erinomainen ja kiehtova konsepti. Jo musiikkipalkinnon slogankin…
Teardrops on my guitar
Joskus tulee päiviä jolloin palaa mielessään ajassa taaksepäin ja miettii mitä olisi voinut tai pitänyt tehdä toisin, milloin minkäkin asian suhteen. Joku sanoo että olisi elettävä tätä hetkeä, tätä minuuttia…
Svopoda
06.02 Tätä vuotta jäänee mieleen, se oli päivä 1. Herään aamulla, hengitän, ohikiitävästä ajatuksesta tiedän olevani elossa, toiminta kruunaa.En ole astunut korkin päälle. TERVE, palasin.